KOLUMNI
Markku Myllykangas

Välskärikoulutus

Kirjoittaja toimii terveyssosiologian dosenttina Kuopion yliopistossa. Markku Myllykangas oli Tieteentekijöiden liiton valitsema Vuoden tieteentekijä 2000.

Opetusministeri Raskiin ovat henkilöityneet suunnitelmat lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavan muuntokoulutuksen käynnistämisestä vuoden 2003 alusta. Koulutettavat olisivat lähinnä sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia, joilla on vähintään kolme vuotta työkokemusta. Poikkeuskoulutuksen taustalla on terveydenhuoltoamme muka kalvava "vakava lääkäripula", nykyisen koulutuksen puutteet perusterveydenhuollossa tapahtuvaa työtä silmällä pitäen ja kiinnostuksen hiipuminen terveyskeskustyöhön.

Ministerin päähänpinttymän vuoksi muutamassa yliopistossa tärväytyy henkilökunnan tehokasta peliaikaa kuolleena syntyneen ajatuksen torpedoimiseen. Kun asioista muovautuu arvovaltakysymys, niihin eivät järkisyyt tehoa. Osa ministeriön virkamiehistä on tosin havahtunut tosiasioihin. Nyt koko rojektin päätehtävänä on Raskin kasvojen pelastus.

Muuntokoulutuksen perustelut ontuvat pahasti. Suomessa ei ole varsinaista lääkäripulaa. Väestö on terveempää kuin koskaan aikaisemmin ja lääkäreitä on ennätysmäärä. Lääkäreiden liikakoulutus on turhan kallista lystiä. Lääkärit pystyvät kyllä työllistämään aina itsensä ylihoitamalla potilaita ja keksimällä uusia syndroomia eli medikalisoimalla arjen ongelmia, joihin lääketieteellä ei kuitenkaan ole tepsiviä välineitä. Kuten kansallinen terveysprojekti ehdottaa, lääkäreiden nykyisiä töitä voi siirtää potilasturvallisuutta vaarantamatta hoitajille ja näin vapauttaa lääkäreitä lääketieteellisesti oikeisiin töihin.

Terveyskeskustyö ei ole suuressa huudossa varsinkaan nuorten lääkäreiden keskuudessa. Se johtuu muun muassa parjauskampanjasta, jota on käyty perusterveydenhuoltoa vastaan sekä tavallisten sukankuluttajien että terveydenhuollon ammattilaisten toimesta. Terveyskeskustyö ansaitsee kunnian palautuksen, mutta se ei tapahdu muuntokoulutuksen kautta. Kaikista syrjäisimpiin terveyskeskuksiin ei saada millään ilveellä riittävästi lääkäreitä, ei edes isolla rahalla. Muuntokoulutettavien halukkuutta pöpelikköön ei voida taata. Lääkäreiden lisäksi pienimmille ja syrjäisimmille paikkakunnille ei enää riitä muutakaan koulutettua henkilökuntaa.

Aiemmin sairaanhoitajakoulutuksesta on hyväksytty enimmillään muutama opintoviikko korvaamaan lääkäriopintoja. Alun perin korvattavia opintoviikkoja piti taikoa jopa 80 eli muuntokoulutuksessa lääkäriksi olisi voinut leipoutua neljässä vuodessa. Tästä uhkavaatimuksesta on nyt lipsuttu. Jokaiselle muuntokoulutettavalle meinataan räätälöidä ikioma opetussuunnitelma korvaavuuksineen.

Nykyisessä terveystieteiden maisterikoulutuksessa sairaanhoitajan koulutuksesta korvataan tutkintoon vain noin 30 opintoviikkoa. Lääkäreiden muuntokoulutuksessa alkuperäisten kaavailujen mukaan korvattavaa olisi pitänyt siunaantua tuplaten. Aiemmin hoitotieteilijät ovat pitäneet tiukkaa hajurakoa lääketieteeseen. Mikä tekee nyt yhtäkkiä hoitotieteestä, ja hoitoalan työkokemuksesta, lääketiedettä? Vain valta, ministeri(ö)n mahtikäsky! Paavo Haavikon sanoin: "Kaikki herkut ovat raakoja: lohi, osterit ja valta".

Korvaamalla osa lääketieteen opinnoista aiemmalla koulutuksella ja työkokemuksella, kuvitellaan muuntokoulutuksesta muokkautuvan nykyistä lääketieteen koulutusta selvästi lyhyempi pikataival. Käytännössä siitä voisi tulla etanan vauhtia mateleva hidaskoulutus, monille jopa pidempi kuin suoraan koulun penkiltä tulleille. Koska muuntokoulutukseen otettavilta vaaditaan kolmesta viiteen vuoteen kestänyt työrupeama, monet ovat todennäköisesti jo perheellisiä ja pysyvässä kokopäiväisessä työsuhteessa, josta täydellinen irrottautuminen ei kaikille saattaisi olla taloudellisesti mahdollista. Ainakin osa roikkuisi duunissa ja opiskelisi opinto- ja virkavapailla. Näin opiskeluaika venyisi.

Jos sisäänottoa lääkäreiden koulutukseen on ihan pakko edelleen paisuttaa, tehdään se perinteisin menoin, ei kepulikonstein. Ammattikunnan sisälläkin tällainen spesiaaliserviisi saattaisi jakaa porukan kahden kerroksen väkeen, oikeisiin lääkäreihin ja hoitajalääkäreihin, joita katsottaisiin kieroon.

Muuntokoulutus vaatisi täysin oman koulutusohjelman omine opettajineen ja opetuksen tukihenkilöstöineen, sitä ei voi ympätä normaaliin opetukseen. Esimerkiksi Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aloitti tänä syksynä opiskelun 132 lääketieteen opiskelijaa, tiedekunnan historian ja samalla koko maan suurin sisäänotto. Tällekään porukalle ei ole tarpeeksi opettajia, tiloja, välineitä eikä potilaita. Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS) on maamme pienin lajissaan. KYSin talousongelmien inspiroima "vakauttamisohjelma" osastojen lakkauttamisineen voi hankaloittaa entisestään nykyistenkin opiskelijoiden potilaskontakteja. Siinä sivussa pitäisi pyörittää älytöntä muuntokoulutusohjelmaa, jota sekä lääkäreiden että hoitajien ammattijärjestöt hylkivät.

Opetusministeriö on jo pitkään kyykyttänyt erityisesti Kuopion yliopistoa, jonka lääketieteen opetuksen opettaja- ja muut resurssit ovat niukimmat koko maassa. Jatkuvasti paisuva lääkäreiden normaalikoulutus pitäisi panna ensin kuntoon ja vasta sitten edes haaveilla muista hullutuksista.

Lähestyvät eduskuntavaalit voivat pelastaa meidät pälkähästä. Nyt on aloitettava viivytystaistelu ja toivottava, että seuraavaan hallitukseen saadaan uusi opetusministeri, joka tajuaa lääkäreiden muuntokoulutuksen kuplaksi ja hautaa sen hiljaisuudessa.

(painetun lehden s. 29-30)