Tutkijankoulutusta alankomaalaisittain

Groningenin yliopiston AiO-tutkijoita. Vaikka hakijoita ei rajata iän perusteella, suuri osa jatkotutkijoista on aloittaessaan alle 30-vuotiaita.

AiO-tutkijoiden asemasta kirjoittaa ohessa Groningenin yliopistossa tutkijavaihdossa oleva Anu Lahtinen.

Kuten Suomessa, myös Alankomaissa yliopistoilta vaaditaan paljon. Elinikäinen oppiminen ja nopeat putkitutkinnot pitäisi linkittää luovasti globaalin tietoyhteiskunnan vaatimuksiin. Rahoituksen vähetessä ja työtahdin kiristyessä yliopistotyön arvostus kuitenkin heikkenee.

- Väitöskirjan teko on rankkaa työtä - olisi oikeudenmukaista, että voisimme maksaa siitä kunnon palkkaa, kritisoi professori Martin Gosman, joka koordinoi humanistien jatkokoulutusta Groningenin yliopistossa.

Akateeminen vapaus - tai se mitä siitä on jäljellä - ei kompensoi heikkoa taloudellissosiaalista asemaa; opiskelijoiden kiinnostus akateemista uraa ja jopa opiskelua kohtaan on vähentynyt.

Nelivuotiset AiO-tutkijapaikat

Alankomaalaisen jatko-opiskelijan asema on silti usein suhteellisen turvattu - neljän vuoden ajan. Suurin osa tekee jatkotutkimusta nelivuotisessa AiO-virassa (Assistent-in-Opleiding, otettu käyttöön 1986). Opetus- ja hallinnointivelvoitteet tai pätkärahoitus eivät hidasta jatko-opiskelijoiden työtä yhtä paljon kuin Suomessa. Periaatteessa AiO-tutkija voi kyllä käyttää 25% ajastaan opetustyöhön, mutta koordinaattori Gosman valvoo tiukasti työmääriä.

- Kun jatko-opiskelija valmistelee ensimmäistä luentoaan, häneltä menee siihen paljon aikaa. Vaadin opiskelijoita keskittymään olennaiseen: konferenssikäynnit ja opintomatkat tulisi rajoittaa muutamaan vuodessa. Pystymme tarjoamaan vain neljän vuoden palkkauksen ja erikoistapauksissa 6-11 kuukauden lisäajan, joten velvollisuutemme on saada heidät valmistumaan ajoissa.

Yliopisto sopii vuotuisten aloituspaikkojen määrät viideksi vuodeksi kerrallaan.

- Mikäli AiO keskeyttää työnsä, valitaan uusi opiskelija uudelle neljävuotiskaudelle, kertoo Gosman. - Jos hakujulistus ei tuota kyllin päteviä hakemuksia, voimme jättää paikan täyttämättä.

Alkuvaiheessa AiO-tutkijat osallistuvat valmistaviin seminaareihin, joista osa on englanninkielisiä.

- Tavoitteenamme on näin kehittää kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia, luonnehtii Gosman.

Niukka, niukempi rahoitusmalli

Seminaari- ja ohjauskuluilla perustellaan sitä, että AiOn ensimmäisen vuoden bruttopalkka on vain n. 1100 euroa kuussa. Palkkaa korotetaan vuosittain, ja neljäntenä vuonna kuukausipalkka on noin 1850 euroa - 85% vastaavantasoisten yliopistotyöntekijöiden palkkaluokasta.

AiO-tutkijat ovat työsuhteessa yliopistoon, mikä takaa heille tietyn juridisen ja taloudellisen turvan. 1990-luvun talousvaikeuksissa monet yliopistot korvasivat AiO-virkoja nelivuotisilla stipendeillä, välttääkseen työttömyyskorvausmaksuja. Menettely joutui tutkijakoulutettavien ja ammattiliitto VAWOn ankaran kritiikin kohteeksi. Entistäkin alempi tulotaso, heikko juridinen asema ja huono eläketurva sekä vähäinen arvostuksen tunne herättivät tutkijoissa suuttumusta.

- Vaikeinta on apurahatutkijoilla, joiden apurahakausi päättyy kesken vuotta. Jos he siirtyvät palkkatyöhön, he joutuvat maksamaan täyden veroprosentin koko vuoden tuloista - ja se on paljon pienestä apurahasta, selvittää Gosman.

Nelivuotiset apurahat kiinnostavat silti ainakin ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita.

Neljä vuotta - tulos ja ulos?

Jatko-opiskelijan arkiset ongelmat ovat kansainvälisiä. Aloittamisen vaikeus, tutkimuksen solmukohdat, ohjauksen puute, yksinäisyyden tunne ja kirjoittamiskammo vaivaavat ajoittain myös alankomaalaisia AiO-tutkijoita.

Byrokraattien ja poliitikkojen ihanneopiskelija valmistuu neljässä vuodessa maisteriksi ja edelleen neljässä vuodessa tohtoriksi. AiO-järjestelmä on nopeuttanut valmistumista, vaikka tutkijoista vain 7% väittelee neljän ja 55% kuuden vuoden kuluessa. Valtaosa väittelee yli 30-vuotiaana.

- Tiukka valmistumisaikataulu on ongelma, toteaa Groningenin yliopiston hallituksen sihteeri, tasa-arvoasioiden asiantuntija Petra Oden. - Vaikka naiset saavatkin pitää kahdeksan viikon äitiysloman, lapsen saaminen aiheuttaa kaikenlaisia viivytyksiä, ja arkiset asenteet raskaaksi tulevia naisia kohtaan ovat usein vanhoilliset. AiO-järjestelmä ottaa vain rajallisesti huomioon raskauteen tai terveyteen liittyvät ongelmat - jatkoaikaa saa korkeintaan vajaan vuoden verran.

Valitettavasti viivytykset valmistumisessa vaikuttavat myös työnsaantiin.

- Neljässä-viidessä vuodessa valmistuneet ovat virantäytöissä etusijalla, toteaa Gosman.

Petra Oden puolestaan muistuttaa, että varsinkin naiset joutuvat väiteltyään usein määräaikaisiin virkoihin, joista he lopulta saavat tarpeekseen ja poistuvat yliopistolta.

- Jos väitelleet naiset eivät jää yliopistolle, meidän on vaikea rekrytoida heitä myöhemmin professorinvirkoihin. Alankomaissa n. 10% professoreista on naisia.

Yliopiston ulkopuolisessa työmaailmassa tohtoreita pidetään usein liian vanhoina, liian erikoistuneina tai - kalliina työnhakijoina. 1990-luvun vaikeina vuosina väitelleet ovatkin kutsuneet itseään "kadotetuksi sukupolveksi". Eläköityviltä ikäpolvilta saattaa tulevaisuudessa vapautua yliopistovirkoja, mutta toisaalta kyseisiä virkoja ollaan entisestään karsimassa, kun uusi kandidaatti-maisteri -järjestelmä otetaan käyttöön. Haasteita siis riittää alankomaalaisillakin tutkijanaluilla.

Anu Lahtinen

Lisätietoja:
J. Huisman & J.Bartelse (eds.) (2000):
Academic Careers: A Comparative Perspective
http://www.awt.nl/nl/pdf/academic.pdf

(painetun lehden s. 20-21)