Tieteentekijät aitiopaikalla

Juhani Keinonen puheenjohtaja Professoriliitto

Juhalseminaari käynnistyi puheenjohtaja Björn Fantin katsauksella liiton 35-vuotiseen toimintaan. Vanhoja valokuvia, lehtileikkeitä, piirroksia ja musiikkia sisältävän multimediaesityksen katsauksen taustalle olivat tehneet Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun opiskelijat Camilla Pentti ja Juhana Schulman.

Avauksen jälkeen puheenjohtaja Fant esitteli Vuoden 2002 tieteentekijän Mikko Lehtosen. (Hänestä oli juttu lokakuun Acatiimissa.) Kiitospuheenvuorossaan Mikko Lehtonen puhui elämästä yliopistossa.

- Erilaisissa juhlapuheissa kuulee usein sanottavan, että ihmiset ovat yliopistojen tärkein voimavara. Tottahan se onkin. Yliopistot tarvitsevat kriittisiä ja vastuullisia ihmisiä. Yliopiston haasteet ja mahdollisuudet puolestaan kiteytyvät paljolti siihen, kuinka yliopiston toimintakulttuuria saataisiin kehitettyä sellaiseen suuntaan, jossa yliopisto ei vain vaadi vaan voi myös tarjota työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä mielekästä työtä ja kokea olevansa tarpeellinen osa yhteisöjä.

- Tärkeä osa työn mielekkyyttä on, että ymmärtää oman toimintansa mielen ja merkityksen. Siksi pitäisi puhua nykyistä paljon enemmän yliopistoista tavoitteellisena yhteisöinä, koska nimenomaan sitä kautta työllämme voi olla merkitystä paitsi yhteiskunnalle kokonaisuudessaan myös meille itsellemme.

Jäykät rakenteet kehityksen jarruna

Seminaarin paneelikeskustelun aiheena oli Yliopisto - aitiopaikka menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden areenoille. Paneelissa olivat mukana Vuoden 2001 tieteentekijä, kreikkalaisen filologian professori Jaakko Frösén, Vuoden 1999 tieteentekijä, Taideteollisen korkeakoulun tutkimusjohtaja Päivi Hovi-Wasastjerna, uusi Vuoden tieteentekijä Mikko Lehtonen sekä projektijohtaja Kari-Hans Kommonen Taideteollisesta korkeakoulusta. Paneelin puheenjohtajana toimi Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja Stina Immonen.

Aluksi panelisteilta oli pyydetty lyhyet alustukset. Jaakko Frösén kertoi yliopistojen menneisyydestä. Niiden juuret voidaan ulottaa noin vuoteen 500 jKr, jolloin Beirutissa aloitti juristikoulu. Bolognan yliopistokin aloitti juristien kouluttajana. Sivistysyliopiston ihanne yhdistetään vasta saksalaisen Humboltin nimeen, jolloin korkeimmasta hengen viljelystä tuli yliopistojen tärkein tehtävä.

Päivi Hovi-Wasastjerna pohti yliopistojen perustehtäviä sekä yliopistolakiin mukaan otettavaa kolmatta tehtävää. Hänen mielestään yhteiskunnallinen ja alueellinen vaikuttavuus olivat jo silloin esillä, kun yliopistoja perustettiin aluepoliittisin perustein.

Hovi-Wasastjerna piti tutkijakouluja ja monitieteisin tutkimusohjelmia hyvänä kehityksenä, mutta tutkimuksen kansainvälinen rahoitus sai osakseen kritiikkiä. - On järkyttävää, että EU:n budjetissa tutkimusrahoituksen osuus on 4 % ja maatalouden yli 40 %. Eurooppalaisen tutkimusalueen synnyttäminen merkitsisi vain noin prosentin siirtoa maataloustuista tutkimukseen.

Kari-Hans Kommonen vei keskustelua tulevaisuuden areenoille. Hän puhui digitalisoinnin vaikutuksista ihmisten arkeen ja tutkimukseen. Hänen mielestään millään tieteenalalla ei ole yksistään välineitä ratkoa tulevia ongelmia.

- Missä kasvatetaan monialaiset osaajat, kun koko järjestelmä perustuu tieteenalajakoon. Kuinka tuleviin haasteisiin reagoidaan jäykillä rakenteilla, hän kysyi.

Mikko Lehtosen mielestä yliopistot muistuttavat feodaalisia valtioita.

- Meillä on liikaa pieniä laitoksia, esimerkiksi yhteensä kuusi kirjallisuuden laitosta ja seitsemän sosiologian laitosta, jotka kaikki huolehtivat perustehtävistä. Innovatiivisuus kärsii.

- Tulosohjausjärjestelmä muistuttaa reaalisosialismia: tehtaat tuottavat sen verran kuin ministeriö on määrännyt.

Kuinka anarkia sitten organisoidaan? Mikko Lehtonen esitti neljä kriteeriä: tehdään monitieteisyydestä tuloskriteeri, perustetaan monitieteisiä virkoja, tuotetaan uudentyyppisiä kandi- ja maisteriohjelmia sekä kiintiöidään osa Suomen Akatemian tutkimusrahoituksesta monitieteisiin hankkeisiin.

Yliopistot vievät yhteiskuntaa eteenpäin

Yliopistojen alkuperäisenä ideana oli kouluttaa tietynlaisia osaajia tietynlaisiin tehtäviin.

- Tämän takia ei ehkä nimitykseksi valittu latinalaista, ihmisten yhteisöä korostavaa universitas-nimitystä, Frösén totesi.

Hänen mielestään nyt tarvitaan uudenlaisia toimenkuvia, osaajia, jotka ylittävät paradigmoja.

Myös Päivi Hovi-Wasastjerna myönsi, että yliopistojen muutosherkkyys ei ole ollut paras mahdollinen.

- Pitäisi lähteä tutkimuksesta, ei rakenteista. Esimerkiksi virtuaaliyliopisto on Ranskassa ja Suomessa synnytetty keskusjohtoisesti, kun lähes kaikkialla muualla virtuaalisuus on alkanut yliopistojen piiristä.

Jaakko Frösén muistutti, että yliopistojen tehtävä on viedä yhteiskuntaa eteenpäin eikä toisinpäin.

Keskustelijat pohtivat myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen suhdetta sekä tutkimustulosten hyödynnettävyyttä.

- Yliopistot ovat uuden tiedon tuottajia, siksi en koe ammattikorkeakouluja kilpailijoiksi, Lehtonen huomautti.

- Digitaalisella puolella kaikki on uutta tietoa. On kyseenalaista, että yliopistojen pitää tuottaa kaupallistettavia innovaatioita.

Kommosen mielestä meillä ihaillaan liikaan esimerkiksi Nokia tutkimusrahoituksen mittavuutta.

- Meillä luullaan, että kaikki mikä on Nokia on myös meidän. Se on kuitenkin harhakuva. Kiinnostusta pitäisi siirtää julkiseen satsaukseen perustuvaan open resources -puoleen ja tavallisia ihmisiä koskettaviin asioihin, Kommonen lisäsi.

- Teknologia ei määrittele omaa kehitystään saati sitten yhteiskunnan kehitystä, Lehtonen korosti.

Tulevaisuuden arjen tutkija Kommonenkin piti virtuaaliyliopistoa huonona konseptina.

- Se nähdään liiaksi oppimateriaalina kun se pitäisi nähdä laajempana verkostona, dynaamisena prosessina.
 

Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Ari Aalto

(painetun lehden s.22-24)