Opettajalla on yksinoikeus laatimaansa oppimateriaaliin

Aineiston digitaalisuudesta johtuva helppo kopioitavuus ja laaja levitysmahdollisuus verkon välityksellä antavat aihetta selkeyttää tekijänoikeudellisia seikkoja sopimusten avulla. Vaasan yliopistossa on laadittu sopimusmalli, joka ottaa huomioon yliopisto-opettajien ja tutkijoiden aseman.

Nykyisen oikeustilan perusteella on yksiselitteistä, että yliopistojen ja tiedekorkeakoulujen opettajat ja tutkijat saavat lähtökohtaisesti yksinoikeuden omaa opetustaan varten itse laatimaansa oppi- ja opetusmateriaaliin. Tämä oikeustila on perustunut tekijänoikeuslainsäädäntöön ja vakiintuneeseen yliopistokäytäntöön.

Vanhastaan ovat yliopistojen professorit ja muut opettajat itse laatineet luentoaineistonsa kirjoittamalla sen käsin joko kynällä tai kirjoituskoneella. Sittemmin on käytetty kirjoittamisessa apuvälineenä tietokoneita ja audiovisuaalisia välineitä kuvien ym. aineiston tuottamiseksi. Opetettavaa aineistoa on havainnollistettu kirjoittamalla keskeisiä kohtia opetustilan taululle sekä nyttemmin käyttämällä opettajan itsensä laatimia piirtoheitinkalvoja sekä tietokoneavusteisella esitysgrafiikka- tai multimediaohjelmalla tehtyjä tekstejä, kaavioita, kuvia, ääntä ym. objekteja. Tämän itse laatimansa aineiston opettaja on vienyt mukaan uuteen oppilaitokseen. Hyväntahtoinen opettaja on saattanut jättää laatimansa aineiston muiden käyttöön. Yleinen käytäntö on ollut se, että kukin opettaja laatii oman materiaalinsa. Ahkerilla ja tuottavilla opettajilla on ollut runsaasti omaa aineistoa, mitä on luovutettu muille opettajille vain hyvien ystävyyssuhteiden nojalla.

Tietoverkkojen ja digitaalispohjaisen aineiston hyödyntäminen on synnyttänyt eräiden käsitysten mukaan uudenlaisen tilanteen. Kysymys on oikeudellisesti kuitenkin näköharhasta. Internetissä yleistyi 1990-luvulla tekijänoikeudellisesti suojattujen teosten luvaton kopiointi, mikä johtui osaltaan kopioinnin helppoudesta ja osaltaan tekijänoikeusasioiden tuntemattomuudesta. Tietyssä mielessä samanlainen ilmiö on levinnyt oppimateriaalin tuottamiseen verkko-opetusta varten. Toisinaan on esiintynyt sellaisia käsityksiä, että toisen aineistoa voisi vapaasti kopioida ja että verkossa julkaistu aineisto olisi jotenkin muuttunut “yhteisomaisuudeksi”.

Lainsäädännössä ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään sellaisia muutoksia, jotka antaisivat oikeutuksen viimeksi mainituille käsityksille. Toisen henkilön laatiman aineiston kopiointiin esim. työtehtäviä varten ja julkiseen esittämiseen tarvitaan aina tekijän lupa. Yliopisto-opettajan omaa opetustaan varten itse laatimansa aineiston tekijänoikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti vain opettajalle itselleen siitä riippumatta, onko aineisto laadittu traditionaalisella tavalla vai onko tietokonetta ja ohjelmia käyttäen valmistettu digitaalispohjaista materiaalia.

Tekijänoikeudellisesta näkökulmasta ei ole merkitystä sillä seikalla, millä menetelmällä tai tekniikalla aineisto on valmistettu, eikä myöskään sillä seikalla, kenen välineillä ja ohjelmilla aineisto on luotu. Yliopisto-opettajan omaa opetustaan varten itsensä laatiman digitaalispohjaisen aineiston tekijänoikeudet eivät siirry yliopistolle eikä muullekaan taholle, jos siitä ei ole erikseen sovittu. Oikeustila ei ole tässäkään suhteessa mitenkään muuttunut.

Monikaan kyvykäs yliopisto-opettaja ei pidä oletettavasti suotavana sitä, että heidän itsensä hankkimaan asiantuntemukseen sekä luovaan ja vaativaan työhön perustuva aineisto siirtyisi vastikkeetta pelkän kopioinnin avulla vähemmän ahkeran opettajan “omaksi” materiaaliksi joko suoraan tai yliopiston kautta taikka minkä tahansa muun oppilaitoksen käyttämäksi aineistoksi.

Luovaa, itsenäistä ja omaperäistä työtä tekevän yliopisto-opettajan ja -tutkijan tekijänoikeudellinen asema on täysin rinnasteinen kirjailijaan ja taiteilijaan, kuten säveltäjään ja kuvataiteilijaan, sekä arkkitehtiin. Henkisen työn tulosta koskevat tekijänoikeudet kuuluvat heille. Tähän perustuen on ollut luonnollista, että yliopisto-opettajat ja -tutkijat ovat itse päättäneet laatimansa aineiston julkaisemisesta esim. kaupallisina tuotteina.

Aineiston digitaalisuudesta johtuva helppo kopioitavuus ja laaja levitysmahdollisuus verkon välityksellä antaa aihetta selkeyttää tekijänoikeudellisia seikkoja nimenomaisten sopimusten avulla. Toisaalta verkkoaineiston tuottamisen vaikeus sekä jatkuva ylläpitomahdollisuus ovat luoneet tarpeita palkata erillisiä henkilöitä tuottamaan oppimateriaalia verkko-opetusta varten. Tällöinkin on hyödyllistä erikseen sopia, miten aineistoa saa käyttää ja missä laajuudessa tekijänoikeudet luovutetaan.

Tekijänoikeuksien sisäistäminen ei ole kuitenkaan helppoa, mikä johtuu tekijänoikeuksien poikkeuksellisesta systematiikasta sekä tekijänoikeuslain vaikeaselkoisuudesta ja sirpalemaisuudesta. Tästä näkökulmasta on ollut ymmärrettävää, että eri korkeakouluissa on laadittu omia sopimusmalleja. Eräät sopimusmallit ovat kuitenkin kovin yksioikoisia ja ongelmallisia (jopa lainvastaisia). Pahimmat ongelmat ovat koskeneet 1) sopimuksen kohteena olevien teosten yksilöimättömyyttä, 2) tekijänoikeuksien luovutuksen vastikkeettomuutta ja 3) oikeuksien luovuttamista rajoittamattomaksi ajaksi (“ikuisiksi ajoiksi”). Toisin sanoen opettajien oikeudet on otettu huomioon huonosti tai niitä saatetaan jopa loukata.

Keskeisenä lähtökohtana luovutuksen vastikkeellisuus

Opetusministeriön asettama työryhmä on myös laatinut mallisopimuksia. Niitä rasittaa kuitenkin epätasa-arvoisuus. Yliopiston ulkopuolisen tahon oikeudet on otettu paremmin huomioon kuin yliopiston oman henkilökunnan oikeusasema.

Yliopisto-opettajien ja tutkijoiden yhdenvertainen asema ulkopuolisten tahojen kanssa on otettu huomioon Vaasan yliopistossa laaditussa sopimusmallissa (Sopimus I). Kysymys on yliopiston rehtorin Matti Jakobssonin valistuneisuudesta. Hänen asettamaansa työryhmää johti henkilöstöpäällikkö Auli Kinnunen. Työryhmän tekijänoikeudellisena asiantuntijana toimi KTT Brita Herler. Työryhmän työskentelyn pohjana oli opetusministeriössä laaditut sopimusmallit, joita on kehitetty opetusministeriön asianomaisten virkamiesten antamalla luvalla.

Opettajia ja tutkijoita koskevassa sopimusmallissa on kiinnitetty huomiota ensinnäkin sopimuksen kohteena olevan oppimateriaalin yksilöintiin. Asianmukaisina ei voida pitää sellaisia sopimuksia, joilla pyritään - sopimuksen kohteen yksilöimättömyyden perusteella - saamaan tekijän kaikki tulevat teokset - ääritapauksissa vieläpä vastikkeetta. Kohtuuton sopimusehto voi tulla soviteltavaksi oikeustoimilain 36 §:n nojalla.

Keskeinen lähtökohta sopimusmallissa on myös luovutuksen vastikkeellisuus. Vastike voi olla rahallinen kertakorvaus tai määräajoin maksettava korvaus. Korvaus voidaan suorittaa muussakin muodossa kuin rahassa. Tekijän voi suostua vastikkeettomaan luovutukseen, jos se on hänelle muusta syystä edullista (esim. aineiston julkaisutarve tulevaa viranhakua varten). Edelleenluovutusoikeuksien antaminen tapahtuu pääsääntöisesti vastikkeellisesti, mikä voi olla myös tietty prosenttimäärä yliopiston saamasta rojaltilta tai myyntituotoista.

Täysin hylättäviä ja lainvastaisia ovat sellaiset sopimukset, joilla opettaja tai tutkija kerralla luopuu vastikkeetta kaikista immateriaalioikeuksistaan esim. tutkimussopimusta varten. Luovutussopimus voidaan tuomioistuimessa julistaa mm. oikeustoimilain 28-31 ja 33 §:n nojalla pätemättömäksi, jos esim. sopimus on tehty käyttämällä hyväksi opettajan alistettua asemaa ja/tai häneltä on salattu hänen oikeutensa korvaukseen. Työsuhdekeksintölain 7 §:ssä on nimenomaiset säännökset siitä, ettei työntekijä ja virkamies menetä oikeuttaan kohtuulliseen korvaukseen työnantajalle siirtyneestä keksinnöstä, vaikka työntekijä olisi ennen keksinnön syntymistä luopunut korvausoikeudestaan.

Asko Lehtonen
oikeustieteen professori, varatuomari
Professoriliitto ry:n valtuuston jäsen

(painetun lehden s. 33)