Johtajana diplomaatti, lehtorina kriittinen keskustelija

Daniel Attias tuli alun perin Suomeen aivan tavalliselle turistimatkalle - vain siitä syystä, että oli vieraillut aikaisemmin kaikissa muissa Pohjoismaissa. Käymättä jäi vain "joku omituinen paikka kaukana idässä". Attias mieltyi Suomeen siinä määrin, että on pysytellyt maassamme 25 vuotta. Hän toimii Oulun yliopistossa ranskan lehtorina sekä Saksan, ranskan ja pohjoismaisten kielten laitoksen johtajana.

Daniel Attias kertoo tavanneensa ensimmäisellä Suomen-matkallaan lämpimiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Pariisiin palattuaan hän päätti, että seuraavalla vierailullaan hänen olisi puhuttava jotakin suomeksi. "Tämä fantastinen kieli iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta ja halusin lähteä selvittämään sen arvoitusta", kertoo nyt värikästä ja upeaa suomea puhuva Attias.

Alkuaan juristina toiminut Attias ryhtyi lukemaan Ranskan ja ranskankielisten maiden kirjallisuutta. Hän tuli Oulun yliopistoon vuonna 1977. Alku oli ranskan opettajalle hieman hankala. "Opetettavana oli ainoastaan ranskan kielen approbatur, joten opetus oli suppeaa ja työtilanteeni oli alussa hyvin epävarma. Palasin joka kesä Pariisiin entiseen työpaikkaani kansainväliseen pankkiin."

Vasta 1980-luvun alkupuolella Saksan, ranskan ja pohjoismaisten kielten laitokselle perustettiin ranskan lehtoraatti. Ranskan kieltä voi opiskella Oulussa sivuaineena, ja nykyään laitoksella työskentelee kolme lehtoria. "Vaikka laitoksellamme on tiivis yhteistyö Turun ja Tampereen yliopistojen kanssa, meillä on kuitenkin vapaat kädet suunnitella asioita itse ja jokainen lehtori opettaa sitä, mistä itse pitää", Attias kehuu.

Lehtorin työ intohimona

"Vaikka olenkin alkuperäiseltä koulutukseltani juristi, eikä minulla ollut aluksi lainkaan opettajankoulutusta, lehtorin työ on minulle todella suuri intohimo. Tietysti lehtori joutuu opettamaan kaikkea laidasta laitaan: esimerkiksi suullista ja kirjallista ilmaisua, kielitiedettä ja kulttuuria."

Eniten Attiasta kiinnostaa ranskankielisten maiden yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne. Ranskankielisyyshän on laaja käsite, jonka piiriin kuuluu aika suuri joukko arabimaita ja Afrikan maita. "Tiedämme, että tilanne näissä maissa on nykyään melko kiehuva. Yritän vähän ymmärtää, mitä näissä maissa tapahtuu, mitkä ovat pohjoisen ja etelän väliset suhteet, käsitykset ja väärinkäsitykset."

Ylipäätään Attias seuraa tiiviisti maailmanpoliittista tilannetta ja osallistuu aktiivisesti keskusteluun muun muassa sanomalehti Kalevan palstoilla. "Minua kiehtoo esimerkiksi se, että miksi joku, joka asuu siellä kaukana Kongossa, joutuu muuttamaan vaikkapa Ouluun. Kun yritän miettiä, miten tämä on mahdollista, avautuu esiin kaikenlaisia ongelmia ja näkymiä."

Tasapainoilua lehtorin ja johtajan työn välillä

Attias toimii Saksan, ranskan ja pohjoismaisten kielten laitoksen johtajana kolmatta kauttaan. Omasta mielestään hän joutui johtajan tehtäviin olosuhteiden pakosta. "Niihin aikoihin, kun minusta leivottiin johtajaa, laitoksellamme oli saksan professori, jonka ajatukset ja tunteet olivat Etelä-Suomessa. Kun vielä laitoksen toinen professori toimi yliopiston vararehtorina, kaikki katseet kääntyivät minuun. Koska kuuluin vanhaan kalustoon, sanottiin, että olisi aika ryhtyä johtamaan laitosta."

Lehtori ei voi Attiaksen mukaan toimia aina tehokkaasti monista syistä. Lehtori ei ensinnäkään ole itseoikeutettu tiedekuntaneuvoston jäsen. "Oulun yliopiston säännöstön mukaan olen laitoksella miltei diktaattori ja minulla on monenlaisia valtuuksia, mutta tiedekuntaneuvosto tekee kuitenkin todelliset päätökset. Mitä järkeä minun olisi siis laitoksellamme pomoilla", Attias selittää hymyillen.

Attias kuitenkin kiittelee sitä, että heidän laitoksellaan on monia edustajia tiedekuntaneuvostossa ja yhteistyö sujuu hyvin.

Lehtorilla on johtajana edessään myös eräs vaiettukin ongelma: "Miten joku pieni lehtori voi neuvoa vaikkapa professoria työssään tai sanoa hänelle, että sinä et hoida asioitasi kunnolla. Lehtorilta puuttuu tällainen auktoriteetti."

Tilanne on Attiaksen mukaan myös hankala verrattuna sellaiseen henkilöön, joka on päällikkönä eläkeikään asti. "Voinko esimerkiksi sanoa jollekin työntekijälle, että hän ei ansaitse palkankorotusta. Olen johtajana vain kolme vuotta, ja sen jälkeen voin joutua jalkaväkisotilaaksi, sillä kaikki muistavat, mitä olen sanonut johtajankaudellani", Attias nauraa.

Lehtori ei myöskään voi määritellä koko laitoksen tutkimuksen ja opetuksen linjaa. Attias mieltää itsensä johtajana ennemminkin diplomaatiksi tai sovittelijaksi. "Silloin kun neuvotteluissa ei päästä mihinkään lopputulokseen tai kaikki ovat ristiriidassa keskenään, minä päätän asian." Toisinaan tämä on Attiaksen mielestä turhauttavaa, sillä hän edustaa pientä sivuainetta: "En ymmärrä saksaa tai ruotsia, enkä voisi sanoa esimerkiksi, että pohjoismaisen filologian tai germanistiikan luonteen tulisi olla tietynlainen. Suuret linjaukset ovat jokaisen oppiaineen oma asia ja voin tietysti yrittää tukea päätöksiä tarvittaessa."

Attiaksen periaatteisiin kuuluu se, että laitoksen työntekijöille täytyy antaa mahdollisuuksia puhua. "Joskus meillä on ollut kausia, jolloin kommunikaatio ei ole toiminut lainkaan. Tällainen aiheuttaa kaikenlaista epävarmuutta ja ahdistusta. Ilmapiiriä on siis täytynyt puhdistaa ja vapauttaa."

Kaksi kulttuuria antaa perspektiivä

Attias on asunut Suomessa 25 vuotta, joten hänellä on hyvä näköala vertailla Suomen ja Ranskan kulttuureita toisiinsa. Hän pitää suomalaisten käytännönläheisyydestä, suoruudesta sekä heidän tavastaan selvittää asioita perinpohjaisesti. "Vaikka tuollainen voi olla aluksi ärsyttävää ja saattaa antaa suomalaisista aivan väärän kuvan, kaikki tietävät kuitenkin koko ajan, missä mennään. Ranskalaisen sanonnan mukaan taas asioista ei kannata tehdä helppoja, koska niitä voidaan aina monimutkaistaa."

Ranskalaiset arvostavat Attiaksen mukaan enemmän kaunopuheisuutta kuin suomalaiset. "Latinalaisina me ajattelemme, että jos teemme kauniin puheen, on sivuseikka, miten puhe toimii käytännössä."

Attiaksen mielestä on helpompaa olla ulkomaalainen Suomessa kuin ulkomaalainen Ranskassa. "Jos esimerkiksi Ranskassa syntynyt arabi tai afrikkalainen yrittää hakea työpaikkaa, hänelle ilmoitetaan, että paikka on jo täytetty tai aletaan vaatia aivan mahdottomuuksia. Suomessa työnantajat ovat paljon ennakkoluulottomampia."

Oman johtajan työn myötä Attias on kokenut, että ulkomaalaiselle annetaan mahdollisuus näyttää taitonsa. "Ehkä joku on ajatellut, että olen vähän ylikiehuva tai hieman outo, mutta hallitsen kuitenkin joitakin asioita. Mielestäni tämä ennakkoluulottomuus johtuu siitä, että Suomi on pieni maa ja ihmiset ovat joka tapauksessa joutuneet matkustelemaan, tekemään työtä ulkomailla ja opiskelemaan vieraita kieliä, koska tiedetään, että yksistään suomen kielellä ei pärjää. Teillä on paljon enemmän valmiuksia olla kansainvälisiä kuin ranskalaisilla. Ranskalaiset ovat avoimia, kunhan olet ranskalainen tai olet samaa mieltä hänen kanssaan."

Erimielisyys ei ole kuolemanvakavaa

Attiasta yllätti alun perin Suomessa se, että yhteiskunnan kantava voima on nainen. Naiset ovat hänen mukaansa hyvin voimakkaasti esillä ja tasa-arvoisia miesten kanssa. "Naisten ja miesten suhteet ovat täällä kuitenkin tietyllä tapaa kovempia kuin Ranskassa. Siellä naisten ja miesten kanssakäymisessä näkyy huumori ja leikkimielisyys - mikä sekin on joskus rasittavaa. Aina ei ole sillä tuulella, että jaksaisi naurattaa ja laskea leikkiä."

Suomalaisilla voisi Attiaksen mukaan olla enemmän itsevarmuutta. Lisäksi suomalaiset viljelevät liikaa hiljaisuutta, mikä voi kuitenkin olla kohtalokasta. "Asiat selviävät puhumalla, ja niistä voidaan olla myös eri mieltä, ilman että se on kuolemanvakavaa."

Attias kumoaa yleisen luulottelun, jonka mukaan suomalaiset olisivat kylmiä ja epäystävällisiä. "Aina kun saan ranskalaisia vieraita, he ihmettelevät suomalaisten ystävällisyyttä, rauhallisuutta ja avuliaisuutta. Ainahan vastaan voi tulla joku moukka - kuten Ranskassakin."

"Entinen kotimaani näkyy arjessani siten, että syön ehkä enemmän haisevia juustoja kuin keskivertosuomalainen", Attias nauraa. Hän lukee runsaasti ranskalaisia lehtiä ja katsoo TV5:sta sekä puhuu työssään tietysti joka päivä ranskaa.

"En voi olla sataprosenttisesti ranskalainen tai suomalainen, mutta se ei haittaa. Voin ammentaa molempien maiden kulttuureista."

Teksti: Hannele Kuha

(painetun lehden s. 5-7)