KOLUMNI
Juhani Sarsila
Asiakaspalvelu yliopistoon
Saksankielisen lausahduksen mukaan "asiakas on kuningas"
(Der Kund ist König). Tämä kuulostaa rennolta ja
demokraattiselta. Kaikkea ne saksalaiset keksivätkin! Lokoisaa
on elämä myös Suomessa sille, jolle on rahaa. "Asiakas
on aina oikeassa!" Palveluyhteiskunta rakentuu tämän imperatiivin varaan.
Sen mukaan on elettävä tai mentävä korpeen
tai suoraan hautaan. Palveluntarjoajat toimivat asiakkaidensa
hyväksi - ja rahastavat heitä minkä ehtivät.
Poliitikot palvelevat äänestäjiä, päiväkodit
lapsosia, lääkärit potilaita, hoitokodit vaivaisia
ja hautaustoimistot vainajia. Ruokakaupat palvelevat nälkäisiä,
Alkot nesteriippuvaisia hedonisteja, vankilat rikollisia, mielisairaalat
hulluja sekä hotellit, taksit, bussit, junat ja lentokoneet
matkalaisia.
Opettajat kuulemma palvelevat koululaisia ja opiskelijoita.
Näiden asiakaspalautteet tutkitaan tarkoin "toiminnan
kehittämiseksi". Yksi ongelma tässä on ja
vieläpä mahdoton yhtälö! Esim. yliopisto-opetus
on asiakkaille vieläkin ILMAISTA tässä ja
ties miten monessa muussa "demokraattisessa"
maassa! Ristiriita poistuu pikapuolin: lukukausi- ja muut
palve- lu-, kirjaus-, käsittely- ja vastaanotto- ja
puhelinneuvontamaksut tuodaan sataprosenttisen varmasti
Osakeyhtiö YLIOPISTO Aktiebolagetiin. Edetään
täysin purjein nykysuuntaan ja odotellaan kärsivällisesti
jokunen vuosi. Vihdoinkin yliopistolle saadaan toimiva, selkeästi
markkinahenkinen palvelija-asiakasverkosto.
Immateriaaliset (aineettomat) arvot eivät sellaisinaan
vastaa "aikamme haasteisiin". Siksi ne tuotteistetaan rahaksi.
Sivistys kuten kaikki muukin on rahakysymys ja kuuluu hyvin monen
ihmisen vapaa-aikaan. Suomalaisen opettajakunnan enemmistö
on jo ehtinyt hyväksyä sen näkemyksen, että
perinteinen ns. yleissivistys on toivottomasti vanhentunutta.
Kuollut mikä kuollut! Raha ratkaisee. Kaikki
palvelut pitää hinnoitella rahassa. Yliopistolla
pitää antaa ja saada yhtä hyvää ja
nopeaa palvelua kuin Valtion Rautateillä, Imatran valtionhotellissa,
Katsastuskonttorilla ja Verotoimistossa. Ja hyöty maksimoidaan
kaikissa tilanteissa ja palvelutiskin kummallakin puolella. Palvelijat
ja asiakkaat oppivat ymmärtämään toisiaan.
Ensin on poistettava luottamuspula. Sitä on vieläkin
jäljellä. Syyllisiä ovat toki yksinomaan opettajat
ja tutkijat sekä muu yliopistoväki - eivät suinkaan
asiakkaat (opiskelijat). Opiskelijaradikaalit tajusivat tämän
kirkkaasti.
Toistan silti: opiskelijan on suoritettava reilu
korvaus saamastaan korkeimmasta, so. tieteellisestä
opetuksesta. Pitäähän Amerikan Yhdysvalloissakin
maksaa. Siellä asiakkaiden imartelu on kehitetty huippuunsa
(mm. yliopistoissa). Miksei siis meillä? - Opiskelijat
jättävät jo laitoksilleen (ja laitostensa hartaasta
pyynnöstä) kirjallisia ja muita, opetusta ja ohjausta
koskevia PALAUTTEITA. Suomessa toteutetaan Amerikan mallia
ja opetellaan siellä hyviksi havaittuja mielistelyn ja makeilun
taitoja. Suomi seuraa jälkijunassa Yhdysvaltoja. -
Yliopistosta valmistuvan ihmisen kuuluu korvata
useampi tuhat euroa siitä hyvästä, että häntä
monin tavoin ja kärsivällisesti ja "entistä
tehokkaammin" avitetaan tutkinnon suorittamisessa.
Se on oikein ja kohtuullista. - Yliopisto-opintojen tulo maksullisiksi
nostaa niiden arvostusta. Samalla paranee myös opetuksen
taso ja opettaja-tutkijoiden motivaatio ja palkka. Opiskelu tehostuu.
Kurssitarjotin kasvaa. Asiakkaan opintoihin käyttämä
aika lyhenee. Ja asiakastyytyväisyys voidaan suurin
piirtein taata - ainakin luvata tehdä kaikki mahdollinen
ja tarvittaessa vähän lisääkin asiakkaan hyväksi.
Tosin lisäpalveluista veloitetaan erikseen. Tämä
koskee mm. opinnäytetöiden teettämistä toisilla
("väärentämistä"). Sellaisiakin
palveluntarjoajia on aina liikkeellä. Heille riittää
kysyntää, mutta väärinkäytökset
ovat pikkuhinta. Palvelut sentään kehittyvät.
Ja minkä me sille voimme, että ihmisluonto pysyy sellaisena,
kuin se on kaikkina aikoina ilmennyt? Tieteellisen opetuksen
huippuyksiköissä ei ole aikaa moralistiseen jahkailuun.
Opetuksen kehittämisestä on puhuttu kauan. Mahdollisesti
koulutusstrategit ovat alusta pitäen kaavailleet opetuksen
laittamista maksulliseksi sitten, kun poliittinen tahto
olisi riittävä (Omasta puolestani en näe MAKSUTTOMAN opetuksen
kehittämisessä minkäänlaista mieltä).
- Jossakin määrin on päästy sanoista tekoihin.
Pedagogiset opinnot lasketaan ilmeisen monesti plussaksi virantäytössä.
Ne saattavat antaa akateemiselle pätkätyöläiselle
lisäaikaa tai edes toivoa jatkosta. Ansiopisteitä tullee
esim. 2 ov:n laajuisen korkeakoulupedagogiikan kurssista
siellä, missä suoritus on mahdollista.
***
Yliopisto-opetuksen kehittäminen vaatii paljon rahaa ja
työvuosia. Lukuisia virkoja on tähän tarkoitukseen
varta vasten perustettu ja perustetaan lisää. Jotkut
pelkäävät, että yliopistoon jo pesiytyneet
feodaaliset rakenteet vahvistuvat. Silloin yliopiston yleishallinto
ja kunkin tiedekunnan ja vielä kunkin tiedekunnan laitos-
ja ainehallinto manipuloivat ja näivettävät
opetusta ja tutkimusta. - Pelolle ei liene aihetta. Hallinnosta
ja suunnittelusta on tullut yliopiston tärkein tehtävä.
Vaivautunut tunne hiipii mieleeni vain silloin, kun satun
saamaan aivan samat selvityspyynnöt tai -vaatimukset
kahdelta toisistaan riippumattomalta suunnittelijalta. Mutta
kaiketi sellainen on vain työtapaturma - ja minulla huono
tuuri. Pitäisi ajatella positiivisesti kaikissa tilanteissa.
Opiskelijaradikaaleja ei enää ole. Mihin heitä
tarvittaisikaan? He ehtivät täyttää historiallisen
tehtävänsä. Nykyiset opetuksen kehittäjät
ajavat innokkaasti opiskelijaradikalismin asiaa. Kehityspäälliköt
ja heidän rivisuunnittelijansa motto kuulu näin: "Opiskelija
on opetuksen paras asiantuntija!" Yliopisto-opetus on kuuleman
mukaan vieläkin kehnoa. - Sydänkeskiajan Bolognassa
opiskelijoiden killat (universitates) palkkasivat ja erottivat
opettajia mielensä mukaan. Näitä sakoteltiin opetuksessa
ja myös vapaa-ajan käyttäytymisessä havaituista
"pienemmistä" puutteista. Valvonta oli
jatkuvaa. Lomaa piti anoa opiskelijoilta. Opettajat saivat pulittaa
erääseen Bolognan pankkiin vakuusmaksun lukukauden alussa.
Tiliä veloitettiin, kun laiminlyönti pantiin merkille.
Kaikki opettajat eivät osanneet vastata opiskelijoiden tarpeisiin.
Vuonna 1327 astrologian professori Francisco (Cecco) Ascoli poltettiin
kirjoineen roviolla Firenzessä, josta hän oli hakenut
turvaa. Cecco ilmiannettiin inkvisitiolle. Miespaha oli laatinut
Jeesus Nasaretilaisen horoskoopin ja harjoittanut synnillistä
magiaa. - Poltto oli elämys katsojille.
(painetun lehden s. 19-20) |