Akateeminen järjestäytyminen Alankomaissa

Alankomaissa yliopistojen akateemisten työntekijöiden etujärjestönä toimii VAWO, joka juhli nelikymmenvuotista taivaltaan viime maaliskuussa. Lukuvuoden 2002 - 2003 aikana maassa on nähty useita yliopistojen henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteisiä mielenosoituksia ja julkisia kannanottoja.

Suomalainen yliopistohenkilöstö valitsee ammattiliittonsa ennen kaikkea koulutustasonsa ja toimenkuvansa perusteella. Yllättävältä saattaakin tuntua alankomaalainen järjestelmä, jossa voi järjestäytyä mm. uskonnollisin perustein - kristilliseen ammattiliittoon. Toisten liittojen kokoavana ajatuksena taas on uskonnollinen ja poliittinen sitoutumattomuus.

Näillä liitoilla ei yleensä ole erityisiä tieteentekijoiden yhdistyksiä, vaan näille tarjotaan jäsenyyttä yleisjärjestöissä. Yliopistomaailman asiantuntemusta edustaa ennen kaikkea VAWO (Vereninging van Academici bij het Wetenschappelijk Onderwijs), yliopiston akateemisten työntekijöiden liitto, joka juhli nelikymmenvuotista taivaltaan viime maaliskuussa.

- Koska VAWO on erityisesti yliopistohenkilökunnan ja tieteentekijöiden liitto, tunnemme hyvin tieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen pulmat ja toimimme yleisemminkin tieteellisen toiminnan kehittämiseksi, luonnehtii VAWO:n paikallinen edustaja Paul Goemans Eindhovenista.

VAWO:lla on palkkalistoillaan kaksi juristia, jotka ovat erikoistuneet yliopiston henkilöstöä ja palkkausta koskevaan lainsäädäntöön. Muiden liittojen tavoin se tarjoaa etuuksina muutakin oikeusapua ja edunvalvontaa, jäsenjulkaisu VAWO-Visien sekä alennuksia sairaus- ja muista vakuutuksista - tärkeä täky, sillä vain pienituloisimmat ovat valtion sairausvakuutuksen piirissä. Korotettua ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa jäsenille ei kuitenkaan ole tarjolla.

"Epätyypilliset" työsuhteet ja ammattiliittojen syksy?

Ammattiliitoilla on merkittävä asema niin yleisissä tulopoliittisissa neuvotteluissa kuin yliopistotasollakin. Vaalein valittujen tiedekuntaneuvostojen rinnalla, suorassa yhteydessä eri hallintoelimiin toimivat yliopistojen neuvottelukunnat, joiden edustajat on valittu ammattiliitoista. Tärkeät työehtojen muutokset edellyttävät ammattiliittojen lausuntoja ja hyväksyntää. Tulopoliittisissa neuvotteluissa VAWO:n tavoitteena on valtakunnallinen yleissopimus, joka jättää tilaa yksilöllisille tarpeille ja tieteellisen työnteon erityispiirteille. Yleisemmällä tasolla VAWO:n jäsenten etuja valvoo kattojärjestö CMHF, johon kuuluvat myös mm. opettajien ja lääkärien ammattiliitot, ja joka puolestaan kuuluu hiukan AKAVA:n tapaiseen kattojärjestöön Unie mhp.

Liittojen asema ei kuitenkaan ole vankkumaton. Alankomaalaisten työntekijöiden järjestäytymisaste on parissa vuosikymmenessä lähes puolittunut. Keskimäärin vain neljännes koko maan aktiivisesta työväestöstä kuuluu liittoihin; yliopistohenkilöstön järjestäytymisaste on samaa luokkaa. Liittojen toimintakulttuuria on moitittu vanhentuneeksi - niiden toiminta on usein keskittynyt johtoryhmään, jolloin niiden ei ole helppo reagoida paikallistason tarpeisiin; vaikutuksensa on ollut myös kasvaneella työttömyydellä ja "epätyypillisillä" työsuhteilla.

Erityisen kriittisiä puheenvuoroja on esittänyt VAWO:n pieni sisaryhdistys LPP (het Landelijke Postdoc Platform), joka nimensä mukaisesti puolustaa nimenomaan post-doc -tutkijoiden eli väitelleiden, määräaikaisissa työsuhteissa ja "puoliyliopistollisissa" (para-universitairie) tehtävissä toimivien tutkijajäsenten etuja. Myös VAWO-Visie totesi hiljattain, että yliopistohenkilöstö on jakautunut kahteen ryhmään, joiden etuudet ja ongelmat eroavat toisistaan. Vakituisten viranhaltijoiden rinnalla on yhä enemmän "sopeutuvia, vaihteleviin pätkätöihin palkattuja työntekijöitä" (flexwerkers). Sekä nuorten tutkijoiden että varttuneempienkin uusien viranhaltijoiden työt ovat usein määräaikaisia.

Erot näiden kahden ryhmän työoloissa ovat hyvinkin konkreettisia; esimerkiksi työpuhelimen käyttöoikeus voi riippua työn vakinaisuudesta. Erityisiä ongelmia aiheutuu siitä, että määräaikaisissa tehtävissä voi työskennellä vain rajatun ajan. Valitettavasti tämä ei merkitse sitä, että määräaikaiset tutkijat vakinaistettaisiin, vaan sitä, että heidän työsuhteitaan ei uusita.

Näin kävi muun muassa liittoaktiivi Otto Boelelle. Hän väitteli seitsemisen vuotta sitten erinomaisin arvosanoin, mutta ei enää voi käyttää edes tarjolla ollutta ulkopuolista rahoitusta. Rahoituksen ehtona olisi ollut, että yliopisto olisi tulevaisuudessa taannut pysyvän työsuhteen.

- Saadakseen yliopistoviran pitää jo olla viranhaltija, toteaa Boele. Hän myös kritisoi ammattiliittoja siitä, etteivät ne ole kiinnittäneet tarpeeksi huomiota määräaikaisten työsuhteiden ongelmiin.

- Vaikutelmaksi jää, että laadukkaasta työstä palkitaan harvoin ainakaan pitkällä työsuhteella - paitsi ehkä yliopiston markkinointiosastolla, kärjistää Boele. - Turhautuneet tutkijat luopuvat yliopistourastaan tai lähtevät ulkomaille. Koulutukseen käytetyt varat ja energia menevät hukkaan.

Paikallista, valtakunnallista ja kansainvälistä

Nämä ja monet muut haasteet olivat esillä VAWO:n maaliskuisessa juhlavuosiseminaarissa, jossa pohdittiin tiedeyhteisön tulevaisuutta särmikkäinkin kannanotoin. Osa kommentaattoreista koki yliopistojen juuttuneen vaikeaan taloudelliseen ja henkiseen ahdinkoon. Alustuksissa kyseltiinkin, ovatko yliopistotyöntekijät olleet liian kilttejä ja onko koittanut tiukemman vastarinnan aika.

Lukukaudella 2002-2003 onkin nähty useita opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteisiä mielenosoituksia ja julkisia kannanottoja, joissa myös VAWO, LPP ja muut etujärjestöt ovat vastustaneet yliopistojen kasvavaa työtaakkaa ja heikkenevää rahoituspohjaa.

- Paikallisen sopimisen yleistyessä VAWO pyrkii kehittämään paikallistoimintaansa ja siten myös kokoamaan lisää jäseniä riveihinsä, visioi puheenjohtaja Kees de Lange.

Samalla kun huomio kiinnittyy paikalliselle tasolle, on myös tarpeen vahvistaa kansainvälistä ajatuksenvaihtoa. Tieteentekijöiden ja ammattiliittojen kohtaamat haasteet ovat osittain ylikansallisia, ja jatkokehitys riippuu kansainvälisistä ja EU:n sisäisistä tiedepoliittisista linjauksista.

Anu Lahtinen

Kirjoittaja on valmistellut väitöskirjaansa Groningenin yliopistossa lukuvuonna 2002-2003.

(painetun lehden s. 29-30)