• pääsivu
  • sisällys

  • Yliopistojen ja korkeakoulujen valtakunnallinen tasa-arvotapaaminen pidettiin Turun yliopistossa 8 - 9. huhtikuuta. Naisten ja miesten välisten tasa-arvokysymysten lisäksi päivien aikana käsiteltiin mm. vammaisten opiskelijoiden asemaa sekä uutta työturvallisuuslakia. Kuvassa kansleri Leena Kartio (oik.) ja Turun yliopiston tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja, professori Soili Keskinen.

     

     

     

    Opiskelijakunnan naisistuminen


    Turun yliopistossa pidettiin valtakunnallinen tasa-arvotapaaminen huhtikuun alussa. Kansleri Leena Kartio käsitteli omassa puheenvuorossaan mm. opiskelijakunnan naisistumista ja oppiaineiden jakautumista mies- ja naisaloihin.

    Tasa-arvon käsite on laaja. Kysymys on yhdenvertaisuudesta, josta perustuslain 6 §:ssä on säännös. Keskityn seuraavassa vain tiettyihin sukupuolten välisten tasa-arvon ongelmiin yliopistossa.

    Yliopistojen tasa-arvosuunnitelmista löytyy hyviä vastauksia siihen, miksi tasa-arvoa yliopistossa tarvitaan. Oulun yliopiston tasa-arvosuunnitelman mukaan tasa-arvoinen yhteistoiminta on nähtävä ihmiselle luontaisena sosiaalisena tapana toimia. Turun yliopiston suunnitelmassa korostetaan sitä tärkeää seikkaa, että tasapuolinen sukupuolijakauma mahdollistaa erilaisten näkemysten hedelmällisen vuorovaikutuksen ja resurssien monipuolisen ja täysipainoisen käyttöönoton.

    Keskeisen tasa-arvoa koskevan osaongelman yliopistossa muodostaa opiskelijoiden sukupuolijakauma. Se sisältää kaksi viime aikoina kasvavaa huomiota saanutta kysymystä. Toinen on yliopistojen opiskelijakunnan ja akateemisten alojen naisistuminen, toinen oppiaineiden ja sitä kautta työmarkkinoiden jakautuminen mies- ja naisaloihin.

    Akateemisten alojen naisistuminen

    Ei ole uutta, että naiset ovat akateemisesti paremmin koulutettuja perustutkintotasolla kuin miehet. Erityisesti viime syksynä suurta huolen aihetta on herättänyt se seikka, että naisopiskelijat ovat tulossa yhä selvemmäksi enemmistöksi niin yliopistoihin kuin vähitellen akateemisiin ammatteihinkin. Esimerkiksi Helsingin yliopiston uusista opiskelijoista vuonna 2002 oli naisia 68 %. Turun yliopiston lukemat ovat samansuuntaisia.

    Kiintoisa kysymys on, miten opiskelijoiden naisvaltaisuuden jatkuvaan lisääntymiseen on yliopistossa ja ympäröivässä yhteiskunnassa suhtauduttu - ja miten siihen pitäisi suhtautua. Ongelmia on kaksi: toisaalta opiskelemaan pyrkivien miesten tilanne, toisaalta akateemisten alojen naisistumisen yhteiskunnalliset vaikutukset.

    Viime syksynä näistä kysymyksistä keskusteltiin lehtien palstoilla näkyvästi. Turun ja Helsingin yliopistojen rehtorit Keijo Virtanen ja Kari Raivio lähtivät siitä, että tärkeintä oli saada yliopistoon lahjakasta ja akateemisiin opintoihin soveltuvaa opiskelija-ainesta sukupuolesta riippumatta. Raivion mukaan tosin poikien lähtökohdat tyttöihin verrattuna saattoivat olla myöhemmästä murrosiästä ja huonommasta lukiomenestyksestä johtuen aidosti huonommat yliopistojen aloituspaikkoja jaettaessa.

    Jyväskylän yliopistossa miestutkimusta tekevä Jouko Huttunen katsoi, että koulussa pojille pitäisi opettaa ihmissuhdetaitoja, käyttäytymistä, yhteistyötä ja palveluhenkisyyttä ja siten taitoja, jotka nuorilla koulutetuilla naisilla on hallussaan, ja joilla he kansainvälistyvillä työmarkkinoilla selviävät loistavasti miehiä paremmin. Miesten perinteinen, isältä pojalle periytyvä jäykkä ammattikuva-ajattelu ei enää riitä. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston puheenjohtajan Tapio Pekkolan mukaan taas nykykehitys vinouttaa työmarkkinoita ja siihen on pian pakko puuttua, vaikka naiset eivät siitä todennäköisesti pidäkään.

    Toistaiseksi ratkaisematon kysymys kuitenkin on, millaiset ovat akateemisten alojen naisistumisen yhteiskunnalliset vaikutukset. Erilaisia käsityksiä on esitetty. On todettu, ettei valta koulutuksen myötä ainakaan toistaiseksi ole siirtynyt naisille. Päin vastoin aikaisemmin hyvin palkattujen miesvaltaisten alojen palkkakehitys oli hidastunut ammattien naisistumisen myötä.

    Pahimmaksi kehityksen esteeksi on usein nähty perheen ja työn yhteensovittamisen vaikeus. Naisvaltaiseksi muuttuneen Akavan puheenjohtaja Risto Piekka on tosin uskonut ongelmien lievenevän uusilla tupokierroksilla. Toisaalta on helppo yhtyä filosofi Maija-Riitta Ollilan näkemykseen, jonka mukaan tilanne kohenee vasta, kun lapset ja nuoret ovat osa liikeyritysten arvokoodeja, osa työhallintoa, kehitysyhteistyötä, kulttuuripolitiikkaa, valtion henkilöstöpolitiikkaa, terveydenhuollon painopistealue ja ykkösasia EU-agendalla. Työterveyslaitoksen julkaisussa Elämisen rytmi (2002) on lähdetty siitä, että suomalaisten on muutettava työtapojaan. Aikaa on jäätävä muullekin elämälle kuin työlle. Yliopistojen tasa-arvosuunnitelmiin sisältyy usein suosituksia miesten rohkaisemisesta ja tukemisesta käyttämään perhepoliittisia etuuksiaan. Yliopistot eivät kuitenkaan ole muusta yhteiskunnasta erillinen saareke.

    Oppiaineiden jakautuminen mies- ja naisaloihin

    Suomessa työmarkkinat ovat vahvasti segregoituneet. Sukupuoli on voimakkain yksittäinen nuorten ammatillista suuntautumista selittävä tekijä. Joka kolmas työskentelee alalla, jossa vähintään 90 % työntekijöistä on samaa sukupuolta. On arveltu niinkin, että Suomessa kuten muissakin Pohjoismaissa hyvinvointipalvelut, jotka ovat tuoneet työtilaisuuksia naisille, ovat toisaalta aiheuttaneet ennätyksellisen kahtiajakautumisen naisten ja miesten töihin.

    Ammatillinen eriytyminen miesten ja naisten aloihin alkaa varhain, paljon ennen yliopistoon pyrkimistä. Jakaumaan vaikuttavat olennaisesti kodin, varhaiskasvattajien ja ystäväpiirin, mutta myös opettajien asenteet.

    Riitta Soron väitöskirjassa "Opettajien uskomukset tytöistä, pojista ja tasa-arvosta matematiikassa" (Turun yliopisto 2002) viitataan moniin tutkimuksiin asiasta. Niinpä opettajat arvioivat vanhempien kannustavan poikiaan oma-aloitteisempaan ja aktiivisempaan toimintaan kuin tyttäriään. Pojat saavat myönteisempää huomiota kuin tytöt. Pienten lasten kasvattajien asenteet taas synnyttävät aikuisten työnjakoa vastaavan sukupuolen mukaisen työnjaon lapsilla jo ennen kouluikää. Koulussa vallitsevat katsomukset saavat erot tyttöjen ja poikien kiinnostuksissa ja valmiuksissa näyttämään luonnollisilta ja ongelmattomilta. Koulu vahvistaa yhteiskunnan sukupuolenmukaista jakautumista sen sijaan, että toimisi vastavoimana. Lukiolaisten ammatillinen kiinnostus noudattaa stereotyyppistä jakoa miesten ja naisten ammattialoihin. Tytöt ovat vähemmistönä sekä lukion pitkän matematiikan kurssien että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen teknisten alojen opiskelijoissa. Soron tutkimuksen mukaan opettajien kuva tytöstä ja pojasta matematiikan oppijana suosii poikia. Tyttöjen menestystä matematiikassa ei tulkita niinkään osoitukseksi lahjakkuudesta kuin puurtamisesta. Opettajien mielestä sukupuolten välisessä tasa-arvossa ei kuitenkaan ole ongelmia, ja matematiikka oli sukupuoletonta.

    Yliopistojen keinot vaikuttaa opiskelijoiden koulutusvalintoihin näyttävät kaikkiaan olevan vähissä. Tasa-arvolain uudistamistoimikunta (KM 2002:9) harkitsi tasa-arvon edistämiseksi sitä, voitaisiinko aliedustettuna olevan sukupuolen mahdollisuutta koulutukseen tai opetukseen pääsemiseksi tukea määräajaksi asetettavilla kiintiöillä ohjelmallisena positiivisena erityistoimena. Tätä ei kuitenkaan ehdotettu. Sen sijaan oli pyrittävä vaikuttamaan koulutuksen sisältöihin ja opetusmenetelmiin sekä kehitettävä projekteja ja käytäntöjä, joilla edistetään molemmille sukupuolille epätyypillisiä koulutusvalintoja. Suositeltiin valmisteltavaksi koulutuksen sisältöjä, menetelmiä ja järjestelyjä koskevia kehittämishankkeita segregaation purkamiseksi.

    Jotakin on tapahtunutkin. Esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun seminaarissa viime marraskuun alussa esiteltiin uutta informaatioverkostojen koulutusohjelmaa. Siinä koulutetaan poikkitieteellisiä diplomi-insinöörejä, jotka opiskelevat insinööritieteiden lisäksi markkinointia, psykologiaa, viestintää, filosofiaa ja yhteiskuntatieteitä. Tässä ohjelmassa sukupuolijakauma on tasainen toisin kuin tekniikan aloilla muutoin.

    Miksi sitten tyttöjä pitäisi kannustaa opiskelemaan esimerkiksi matematiikkaa ja tietoteknisiä aloja? Eikö riitä, että kaikille sukupuoleen katsomatta annetaan ohjausta, joka innostaa omien kykyjen parhaaseen mahdolliseen käyttöön? Tältä kannalta esimerkiksi hoiva-ala ja tekninen ala ovat yhtä arvokkaita. Asiaan on kuitenkin myös toinen, yleisempi näkökulma.

    Matematiikan osaamiseen liittyvien teknisten alojen merkitys on tietoyhteiskunnassa kasvamassa. Soron tutkimuksessa esitetyn näkemyksen mukaan näiden alojen toimijoilla on muita paremmat mahdollisuudet yhteiskunnallisen kehityksen ohjailuun. Naisten syrjäytyminen tietoyhteiskunnassa on uhka sukupuolten väliselle tasa-arvolle yhteiskunnan arvomaailmassa, vallankäytössä ja taloudellisissa asioissa. Tekniset alat ovat hyvin palkattuja ja naisten jääminen enenevässä määrin näiden alojen ulkopuolelle kasvattaa sukupuolten välisiä palkkaeroja.

    Itse kunkin arvostuksista riippuu, mitä mieltä hän on tämän näkökulman oikeutuksesta. Jos sen toteutuminen ennakoi tietoyhteiskunnan arvojen pehmenemistä, ehkä moni nainenkin voi sen hyväksyä.

    Usein puhutaan myös naisten aliedustuksesta tieteessä. On pidetty tärkeänä, että tutkimukseen löydetään parhaat kyvyt sukupuolesta riippumatta. Tämä on joka tapauksessa hyvä oikeutusperuste sille, että naiset jo perustutkintovaiheessa on saatava innostumaan muistakin kuin perinteisistä naisaloista.

    Leena Kartio
    kansleri,
    Turun yliopisto

    (painetun lehden s. 20-22)