Yliopistorahoituksen huutolaiskauppa?

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton perinteisen kevätseminaarin aiheena oli tänä vuonna Yliopistorahoituksen huutokauppa. Seminaarin kuluessa kävi ilmi, että kuvaavampi ilmaus rahoituksen määräytymiselle olisi kuitenkin huutolaiskauppa. Paneelikeskustelu ohjelman loppupuolella osoitti, että yliopistojen ja opetusministeriön näkemykset tulosohjauksen aitoudesta ovat edelleen kaukana toisistaan.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Antero Puhakka avasi seminaarin. Hän selosti yliopistorahoituksen määräytymisen ja ohjausjärjestelmän perusteita.

- Valitettavasti ymmärrys koulutuksen jakokiveä kohtaan näyttää puuttuneen viime vuosina, tai ymmärrys ei ainakaan ole perusrahoituksen nousuna juurikaan realisoitunut. Kun rahoitusta on kaikilla asteilla leikattu, jäljelle jäävä osuus sitten laitetaan jakoon "näennäisneuvotteluissa".

- Näennäisneuvotteluissa yliopistot laitetaan tulosohjauksen nimissä taistelemaan toisiaan vastaan. Kun niin sanotut neuvottelut ovat kuitenkin nolla-summapeliä, voitot saavutetaan vain toisten kustannukselle. Mikään yliopisto ei uskalla jäädä pois tavoitteiden lisäämiskilpailusta, sillä kaikki pelkäävät oman asemansa suhteellista huononemista, jos tavoitteiden korottamiset ovat pienempiä kuin muilla. Yliopistojen neuvotteluihin tuomat tavoitteet eivät aina ole realistisia tai välttämättä edes totuudenmukaisia. Jo etukäteen siis tiedetään, ettei tavoitteita ole edes mahdollista saavuttaa, mutta kun rahoitus perustuu tavoitehuutokaupalle, siihen on pakko mennä mukaan. Voiko ohjausjärjestelmä todellakaan toimia näin?

Avauksensa lopuksi Puhakka heitti provosoivan väitteen.

- Tavoitteilla ei itse asiassa voida käydä huutokauppaa. Huutokaupassahan myyjä pyrkii saamaan parhaan mahdollisen hinnan tuotteestaan, mutta nykyisessä ohjausjärjestelmässä kyse on itse asiassa päinvastaisesta. Se, joka laskee hinnan alhaisimmaksi saa suurimmat tavoitteet. Onko kyse siten huutolaiskaupasta?

Yliopistokulttuurin uudistaminen tarpeen

Valtion tiede- ja teknologianeuvoston pääsuunnittelija Esko-Olavi Seppälä kertoi puheenvuorossaan tiede- ja yliopistorahoituksen raameista.

- Perusrahoituksen osuus yliopistojen tutkimustoiminnan kokonaisuudessa on vähitellen supistunut, ja vuoden 2001 tilaston mukaan osuus oli 48,6 prosenttia. Tutkimuksen volyymi on yliopistoissa kuitenkin koko ajan kasvanut, joten suurempi osa kasvua - joinakin vuosina koko kasvu - on ollut peräisin ulkopuolisista lähteistä.

- Avoimet, kansainväliset "tutkimusmarkkinat" ovatkin Suomessa huomattavasti kehittyneempiä kuin vastaavat "koulutusmarkkinat", joilla yliopistot kyllä sinänsä olisivat kykeneviä toimimaan. Yksi tutkimusresurssien koulutusresursseja nopeamman kasvun seurauksia saattaakin olla resursointieroista johtuva koulutuksen arvostuksen heikkeneminen tutkimukseen verrattuna. Tällainen kehitys olisi varsin vahingollinen sekä koko yhteiskunnan että yliopistolaitoksen oman tulevaisuuden kannalta. Se heikentäisi myös tutkimuksen tulevia kehitysmahdollisuuksia.

Seppälä kertasi valtion tiede- ja teknologianeuvoston viime joulukuussa hyväksytyt linjaukset resurssisuosituksista. Niiden mukaan yliopistojen perusrahoitusta tulee vuoteen 2007 mennessä lisätä tasokorotuksena 150 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa 30-35 miljoonan euron vuotuista lisäystä vuosina 2005-2007. Seppälä korosti neuvoston raporttiin listattujen kehittämistarpeiden merkitystä:

• peruskoulutuksen kehittäminen työvoimatarpeen ennakointia vastaavalla tavalla ja alueiden tarpeen huomioon ottaen ja siten, että tutkintojen suoritusajat lyhenevät,
• tutkijanuran edistäminen tutkijankoulutusta ja yliopistojen virkarakennetta kehittämällä,
• yliopistojen 'kolmannen tehtävän' vaatimat resurssit, sosiaaliset innovaatiot, laitekanta, huipputason liiketoimintaosaamisen vahvistaminen, sekä
• läpikäyvät kansainvälistymisen uudet vaatimukset: sen osaamistason kohottaminen, ulkomaiseen osaamiseen linkittyminen, koulutuksen kansainvälistäminen.

Jotta tämä lista toteutuisi, tarvitaan uutta perusrahoitusta, Seppälä korosti. Nyt valtion tutkimuspanostuksessa suhteessa BKT:hen on palattu vuoden 1996 tasolle.

- Yliopisto- ja tiederahoitusta on kyettävä johdonmukaisesti vahvistamaan keskeisenä osana inhimillisen tietoyhteiskunnan kehittämistä. Suomi on edennyt tällä tiellä jo niin pitkälle, että valmiita malleja ei välttämättä enää ole - tulevaisuuden kehityspolkuja on kyettävä löytämään myös itse. Ennakoinnin merkitys korostuu uudella tavalla. Haasteena on myös sosiaalisen innovaatiotoiminnan vahvistaminen.

Seppälä tähdensi myös uudenlaista yliopistokulttuuria.

- Alan toimijoiden tehtävä on, yhdessä ja erikseen, tavoitella korkeaa laatua ja hyvä tuloksia: miten esimerkiksi yliopisto itse edistää hyvien opettajien ja korkeatasoisten tutkijoiden kasvatusta, urakehitystä yliopistoissa sekä heidän rekrytointiaan yliopiston ulkopuolelta. Ilman nuoria tutkijoita yliopisto ei voi säilyttää dynaamisuuttaan ja kykyä jatkuvaan uudistumiseen. Onnistuminen näkyy siinä, että yliopistoon kyetään jatkuvasti luomaan uusia dynaamisia toimintaympäristöjä.

Hyvästä tuloksesta pitäisi palkita

Esko-Olavi Seppälän jälkeen puhui Helsingin yliopiston kvestori Ilkka Hyvärinen, joka veti teemaa lähemmäksi yliopiston taloussuunnittelun arkea.

- Valtiovarainministeriö on viime aikoina suhtautunut yliopistorahoitukseen siten, että perusrahoitusta ei tarvita lisää, vaan erilaisiin valtakunnallisiin hankkeisiin voidaan antaa lisärahaa jos on tarvis.

Hyvärinen esitti havainnollisilla numeerisilla kalvoilla, miten rahoitustilanne on vaikuttanut yliopiston talouteen. Vapaan perusrahoituksen osuus on jatkuvasti pienentynyt eikä vuosina 1994-95 tehtyä leikkausta ole palautettu yliopistoille, vuosina 1998-99 yliopistot eivät saaneet edes palkankorotusrahoja. Ja toisaalta velvoitteita on tullut jatkuvasti lisää.

- Vuosien 1992-2003 aikana rahoitus kasvoi neljällä prosentilla, mutta samana aikana rahoitus laski reaaliarvoltaan yli 20 prosentilla, kun inflaatio otetaan mukaan. Eli yliopistolaisten selkänahasta on otettu irti yhä enemmän.

Maisterintutkintojen määrä on kasvanut 1992-2002 39 prosentilla (HY 33 %) ja tohtorintutkinnot 132 prosentilla (HY 96 %).

- Onko suomalainen teollisuus päässyt yhtä hyviin tuotantolukuihin, Hyvärinen kysyi.

Tämän kevään tulosohjausneuvottelut käytiin uuden rahanjakomallin pohjalta.

- Samaa kehystä jaetaan tavoitteiden mukaan. Tästä on turha syyttää yliopistoja. Meidän rehtorimme yritti saada muita rehtoreita mukaan, että "nyt ei enää lähdetä tähän leikkiin", mutta turhaan.

- Pitäisi olla jonkinlainen yksikköhintamenettely ja hyvästä tuloksesta pitäisi palkita. Nykyinen malli ei täytä tavoiteohjauksen kriteereitä. Hyvärinen totesi.

Ulkoinen rahoitus - onni vai onnettomuus

Ulkopuolisen rahoituksen merkitys yliopistojen kokonaisrahoituksessa on kasvanut jatkuvasti. Tähän liittyvistä ongelmista ja toisaalta autuudesta puhuivat professori Markus Pessa Tampereen teknillisestä yliopistosta ja tutkija Stina Immonen Teknillisestä korkeakoulusta.

Professori Pessan johtama Optoelektroniikan tutkimuskeskus saa rahoituksestaan 80 % ulkopuolisista lähteistä. 58 henkilöstä vain neljä työskentelee TTY:n palkkalistoilla.

Pessa oli huolissaan etenkin teknisten tieteiden laitehankintojen rahoittamisesta.

- Yliopiston rahoituksella on entistä vaikeampaa ostaa kalliita tutkimuslaitteita. Myös huippututkimusta tekevissä yksiköissä joudutaan työskentelemään yli 15 vuotta vanhojen laitteiden kanssa.

Yliopistorahoituksen tila näkyy Pessan mielestä jo tutkintojen laadussa. Hän esitti joitakin kehittämisehdotuksia:

- Sisäänottoja pitää pienentää, jos opettajavoimia ei saada lisää. Tohtoribuumista on päästävä eroon niillä aloilla, joilla ei ole kysyntää jatkokoulutetuille. Yliopistoille on saatava lisää laiterahaa. Tulosrahoitukseen on otettava mukaan tieteelliset julkaisut ja tiedepalkinnot. Post doc -järjestelmä vaatii kehittämistä.

Tutkija Stina Immonen toi keskustelua lähemmäksi ulkopuolisella rahoituksella työskentelevän yliopistolaisen arkea. Immonen on töissä tutkijana Teknillisessä korkeakoulussa laitoksella, joka saa rahoituksestaan peräti 98 % TKK:n budjetin ulkopuolelta. Laitoksella ei ole yhtään korkeakoulun budjetista osoitettua virkaa. Stina Immonen on itse työskennellyt ulkopuolisen rahoituksen turvin vuodesta 1995 lähtien. Pääasiallinen rahoittaja on Tekes.

- Tutkijan työ on tasapainottelua - pitää sietää epävarmuutta ja on oltava mukautuvainen. Ulkopuolinen rahoitus opettaa ajattelemaan, ketkä ovat työni lopulliset hyödynsaajat - vastuu on otettava ja kannettava.

- On palkitsevaa, kun huomaa, että omilla ajatuksilla on kantavuutta. Tutkijan on voitava omalla nimellään hakea, saada ja käyttää rahoitusta.

Immosen mielestä yliopistoissa ei aina osata tukea tutkimustyön tekemistä. Päätöksenteko ja johtajuus eivät useinkaan sovellu dynaamiseen asiantuntijaorganisaatioon.

- Ulkopuolinen rahoitus nähdään toisaalta peikkona, jota on vahdittava ja toisaalta pelastajana, joka paikkaa taloutta. Yliopistojen tuottotavoitteita ei pidä sälyttää tutkijoille.

Myös rahoittajien tavoitteet ohjaavat tutkimusta.

- Rahoittajat pyrkivät suuriin, keskitettyihin kokonaisuuksiin, mutta kevyemmillekin instrumenteille olisi tarvetta.

Kaiken kaikkiaan Immonen katsoi, että ulkopuolinen rahoitus on suuri onni niin tutkijalle kuin yliopistollekin.

Tutkintotavoitteilla huutokauppaa?

Paneelikeskusteluun Tutkintotavoitteilla huutokauppaa osallistuivat Rehtorien neuvoston puheenjohtaja, Tampereen yliopiston rehtori Jorma Sipilä (oik.), opetusneuvos Anita Lehikoinen opetusministeriöstä sekä SYL:n puheenjohtaja Tommi Laitio.

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaarin loppuosaa hallitsi paneelikeskustelu Tutkintotavoitteilla huutokauppaa. Paneelissa olivat mukana opetusneuvos Anita Lehikoinen opetusministeriöstä, rehtorien neuvoston puheenjohtaja Jorma Sipilä Tampereen yliopistosta sekä puheenjohtaja Tommi Laitio Suomen ylioppilaskuntien liitosta. Paneelin juontajina toimivat puheenjohtajat Tapani Pakkanen Professoriliitosta ja Antero Puhakka Tieteentekijöiden liitosta.

Keskustelun käynnistämiseksi panelistit saivat viiden minuutin aloituspuheenvuorot. Anita Lehikoinen korosti, että nykyinen rahoitusmalli on kehitetty yhteistyössä yliopistojen kanssa. Mitään uutta ja ihmeellistä ei yliopistojen taholta ole esitetty rahanjaon perusteiden uudistamiseksi.

- On kuulunut kritiikkiä siitä, että malli toimii liiaksi tavoitteiden mukaan. Ministeriö esitti, että se perustuisi enemmän toteumiin, mutta yliopistot eivät halunneet siirtyä siihen. On tullut moitteita myös siitä, että rahoista on liikaa korvamerkittyjä - nyt niitä on vähennetty.

- Vastuu laadusta jää yliopistoille. Yliopistot voivat sisäisellä rahanjaollaan panostaa laatuun, OPM ei voi olla yliopistojen laadun takuumies, Lehikoinen painotti.

Rehtori Sipilä valaisi tulosneuvottelujen arkea.

- Ministeriö korostaa, että tulosneuvottelut ovat yhteinen prosessi. Neuvottelumekanismi on kuitenkin sellainen, että OPM on yhtä mieltä ja yliopistot ovat kaikki keskenään eri mieltä. Lisäksi on vain ministeriön näkemys, että suuria tarpeita rahanjakomallin muutokselle ei muka olisi. Rehtorit ovat esittäneet, että 80 % rahoituksesta määräytyisi edellisen vuoden perusteella.

- Yliopistojen tutkimustoiminnan kuvaaminen pelkästään tohtorimäärillä ei anna oikeaa kuvaa yliopiston tutkimustoiminnasta. Rahoituksessa pitäisi ottaa huomioon myös julkaisut.

- Perusongelma ei lopulta olekaan malli vaan se, että uudet koulutuspaikat syövät vanhojen rahoitusta. Ministeriön olisi mahdollista viheltää peli poikki, kun yliopistot esittävät uusia koulutusaloja, Sipilä totesi.

SYL:n puheenjohtaja Tommi Laitio katsoi, että tuloksesta maksaminen ei sinänsä ole virheellistä -se on kasvattanut yliopistoja tehokkuuteen.

- Mutta se on väärin, että mutterituotannossa ei välitetä ollenkaan siitä, millaisia muttereita tuotetaan.

- Yliopistoilla olisi tässä yhteistoiminnan paikka. Enemmän pitäisi maksaa laadusta ja opetuksen kehittämisestä.

Miksi rehtorit sitten lähtevät mukaan huutolaiskauppaan, tivasi Antero Puhakka.

- Rehtorien piirissä on yritetty sopia, mutta aina löytyy pari yliopistoa, jotka lipeävät. Kukaan ei pysty kirjoittamaan sellaista paperia, että ollaan nollalinjalla. Lisäksi on onnetonta se, että toteutumattomista tavoitteista ei rangaista - osa yliopistoista elää toteutumattomilla tavoitteilla. Organisaatioilla ei ole moraalia, Sipilä vastasi.

- Yliopistot olivat tyytymättömiä vanhaan rahoitusmalliin. Uudelta toivottiin läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Koulutuksen laajentuminen on ollut merkittävä kansallinen satsaus. Sellaista poliittista tahtoa ei löydy, että jonkin yliopiston annettaisiin näivettyä, Lehikoinen lisäsi.

- Keskustelun tyyli näyttäytyy raadollisimmillaan opetusministeriön ja yliopistojen johdon vuosittaisissa seminaareissa. Pokeripelissä löytyy aina laiska syyllinen - opiskelija, Laitio totesi.

Malli ei pakota huonoon toimintaan

Miten sitten eettis-moraalinen kysymys ratkaistaan? Onko menty peliin mukaan vai onko vastustettu, kysyi puheenjohtaja Tapani Pakkanen.

- Tutkimuksella on oma etiikkansa ja hallinnolla on omansa, Sipilä sanoi.

- Korkea moraali leimaa myös hallintoa. Ministeriö on sen tiedon varassa, jonka yliopistot toimittavat. Jos homma on mennyt huutokauppameiningiksi, pitää asiaa tarkastella uudelleen, Lehikoinen lupaili.

- OPM kyllä käynnisti huutokaupan. Kun luvut tulivat, kaikki mielsivät ne pohjaluvuiksi, Sipilä lisäsi.

- Järjestelmä pakottaa itsekkäät organisaatiot lupaamaan liikaa. Tulevien "lopputuotteiden" edustajana olen tietysti huolissani siitä, miten lopputuotteiden laatu turvataan, Laitio huolehti.

Yleisö otti hyvin aktiivisesti osaa puolitoista tuntia kestäneeseen keskusteluun.

- Malli ei pakota huonoon toimintaan. En ole nähnyt opiskelijoiden tason laskua ja laatu otetaan huomioon kaikessa toiminnassa. Kuulutan tässä yliopistojen moraalia - meidän professorien on pidettävä huolta siitä, että taso ei laske jatkossakaan, huomautti professori Hannu Saloniemi Helsingin yliopistosta.

Yleisökysymyksissä oltiin huolestuneita muiden muassa tohtorintutkintojen määristä, yliopistojen tehdasmaistumisesta, yliopistoväen jaksamisesta. Anita Lehikoinen muistutti, että uuteen rahanjakomalliin on otettu yhdeksi tuloksellisuuskriteeriksi hyvä henkilöstöpolitiikka.

Puheenjohtaja Tapani Pakkanen piti seminaaripäivän päätteeksi loppuyhteenvedon.

- On surullista, jos laatu asetetaan määrän panttivangiksi Me itse voimme kuitenkin vaikuttaa asiaan, koska kauppaan tarvitaan aina monta osapuolta. Olemme valmiita kehittämään entistä parempaa yliopistomaailmaa, Pakkanen päätti antoisan kevätseminaarin.

Teksti ja kuva:
Kirsti Sintonen

(painetun lehden s. 33-37)