KIRJA-ARVOSTELU

Rakkautta julmassa
yliopistomaailmassa

Dosentti Mikko Groman opettaa uusromanttista ranskalaista runoutta. Hän on viranhakujen ikuinen kolmonen, jota viransijaisuudet ja apurahatkin ovat viime aikoina kartelleet. Saamattomuus vaivaa sekä työ- että yksityiselämässä. Vaimo Mikaela on kyllästynyt toivottomaan nahjukseen ja etsii itseään nuoren runoilijan ja menestyvän perhetutun sylistä. Tästä lähtee Virpi Hämeen-Anttilan esikoisromaani Suden vuosi. Hämeen-Anttila on tutkija, indologi ja intialaisen kirjallisuuden suomentaja, joka toimii opettajana Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella.

Kustantajan luonnehdinnan mukaan kirja on "Vahva esikoisromaani epäsovinnaisesta rakkaudesta julmassa yliopistomaailmassa." Kirjaa voi lukea kertomuksena yliopistomaailmasta, jonka perusrahoituksen heikentyessä erityisesti tuntiopetuksella elävä "viraton dosentti" kurjistuu ja näivettyy myös yksityiselämässään. Toivoa antaa opetus, jossa yksi kauriinsilmäinen oppilas on antanut itselleen luvan ihastua dosentti Gromaniin, joka on vain käsivarren mitan päässä mutta silti saavuttamattomissa. Käsittelen tässä korostetusti yliopistoihmisille ajankohtaisia teemoja, vaikka Suden vuodessa on monia muitakin kertomuksia: mm. kroonisesti sairaan nuoren aikuistuminen ja itsenäistyminen, nelikymppisen naisen halu elää sekä avioerolapsen paha olo.

Tänä keväänä MTV3 on lähettänyt uusintana sarjan Sydänten akatemia, jossa on sivutaan samoja teemoja kuin Suden vuodessa. Kumpikin käsittelee yliopistomaailman kilpailullisuutta ja niukkuutta sekä opiskelijoiden ja opettajien välisiä suhteita. Sydänten akatemiassa teemoja tarkastellaan laitoksen viranhaltijoiden ja heidän suhteidensa dynamiikan kautta, kun taas Suden vuoden näkökulma on ulkopuolisen - laitoksen liepeillä tuntiopetuksella elävän tutkija-opettajan.

Määrärahojen niukkuuden vuoksi opetus hoidetaan päätoimisten viranhaltijoiden voimin. Dosentit taistelevat kynsin hampain luennoistaan ja korkeasti oppineina he ovat hinnoitelleet itsensä ulos markkinoilta. Akatemian rahoituksen loppuminen on tehnyt Gromanista ulkopuolisen. Akatemian tutkijoille varatusta työhuoneestakin hänet saneerattiin ulos, kun ei ole virkaakaan. Tulosvastuun nimissä yliopisto muistaa kuitenkin opetus- ja tutkimustoiminnan selvityskaavakkeella, joka ilkkuu Gromanin kelvottomuutta. Ulkopuolista rahoitusta ei ole herunut, eikä kansainvälisiin konferensseihin voi osallistua kun ei ole rahoitustakaan.

Tohtorin markkina-arvo

Yliopisto-opettaja on pienituloinen. Päivälehdissä vilahtavat akateemisten palkansaajien keskiansiot naurattavat, koska nämä tilastoakateemiset ovat lääkäreitä, tuomareita ja muita hyvätuloisia. Nuorempi yliopistoväki on köyhälistöä. Groman tietää, että tohtorintutkinto ei nostanut sanottavasti hänen arvoaan. Hänen alansa oli kerta kaikkiaan väärä. Vielä hänen opiskellessaan ajan henki oli toinen: myös humanisteilla oli elämisen oikeus. Nyt opiskelijatkin tietävät, että yliopistolle ei kannata jäädä homehtumaan. "Riittää kun katsoo vähän aikaa Gromania niin tajuaa minkä verran tohtorinhatulla saa poweria, gloriaa ja naista."

Mikon toimiessa viransijaisena hän nautti mukavaa palkkaa ja vaimonkin kanssa meni hyvin. Todellisuus löi poskelle, kun hän jäi viranhaussa kolmanneksi. Kilpailu paikasta auringossa käy kiihkeänä: ihmiset julkaisevat kuin niillä olisi painokone kotona. Ansioluetteloissa näkyy määrä eikä laatu. Groman on kirjoittanut oppineita ja arvostettuja kirjoja, joita kukaan ei ole lukenut. Pitäisi julkaista englanniksi. Apurahojen ja virkojen jakajat eivät ymmärrä Gromanin pyrkimystä laajaan sivistykseen ja oppineisuuteen. Hän ei ole kyllin tuottava. Hän on hidas kirjoittaja eikä julkaise, ellei saa paperille jotain joka tyydyttää häntä viimeistä piirtoa myöten.

Toivoton nyhverö kutsumustyössään

Ex-vaimon mielestä Mikko Groman kieltäytyy käyttäytymästä järkevästi. Unelmoi ja nyhrää aina vain kirjojensa kanssa. Istuu työpöytänsä ääressä myöhään yöhön. "En mä enää sulta mitään itselleni odota, mutta tee helvetti soikoon jotain oman itsesi eteen." Vaimolle oli selvinnyt, että hän halusi ihmisen, joka ei pidä kaikkea itsestään selvänä. Sen paheen Groman päätti kitkeä luonteestaan. Mikään ei enää ole itsestään selvää. Joka asiaa pitää miettiä erikseen.

Ainoa paikka, jossa Mikko Groman tuntee hallitsevansa asiat edes joten kuten on luentosali. Hän suhtautuu vakavasti opettamiseen, ajatellen siirtävänsä edes hitusen omaa rakkauttaan kirjoihin eteenpäin vaikka vain yhdelle opiskelijalle. Se yksi löytyy. Sari Karaslahti uskaltaa elää todellista elämäänsä vain piilossa toisilta, päänsä sisällä. Hän kirjoittaa luennolla ylös tunnollisesti kaiken, mitä Groman sanoo ja lukee kaikki dosentin mainitsemat kirjat. Sarin mielestä Gromanin luennot on niitä parhaita mitä hän olen kuunnellut.

Toisenlaisiakin opiskelijoita on: itseriittoisia miehiä, jotka nöyryyttävät Gromania. "Sä luennoit vanhentuneen kirjallisuuden pohjalta, et seuraa aikaasi. Olet sivussa siitä, missä tieteellinen diskurssi liikkuu. Luennolla pitää tarjota uusinta tutkimusta eikä vain julistaa auktoriteetin varjolla kateederilta jotain kaavoihin kangistunutta paskaa."

Opetus tarjoaa kuitenkin Gromanille pakopaikan, jossa hänkin on jotain kaiken muun romahtaessa. Luennolta löytyvä Sari saa dosentin ryhdistäytymään ja ottamaan ohjat käsiinsä. Ex-vaimosta tuntuu luonnottomalta, että Mikko on se, joka järjestää asioita. Uuden naisen täytyy olla kaiken takana. Häntä jurppii se kun toinen poimii maasta hänen vialliseksi luulemansa ja pois heittämänsä kapineen ja saa sen toimimaan.

Vanhenevan dosentin ja opiskelijan suhde herättää yliopistolla supinaa mutta ei ihmeemmin paheksuntaa. Groman ja Sari tarvitsevat toisiaan ja täydentävät toisiaan. Suden vuoden opettajakunta on miehistä - kuten on edelleen todellisuudessakin. Miehet luennoivat ja naisylioppilaat kuuntelevat ihaillen. Mutta millaiseksi muuttuvatkaan yliopisto-opettajien ja opiskelijoiden suhteet yliopistojen opettajakunnan naisistuessa?

Minna Jokela

(painetun lehden s. 27-28)