Kannustavaa palkkausjärjestelmää etsimässä
Yliopistojen palkkausta on yritetty enemmän tai vähemmän
aktiivisesti uudistaa jo viime vuosituhannelta saakka. Työtä
on leimannut se, että usein eteenpäin otettua askelta
on seurannut kaksi askelta taaksepäin. Tällä hetkellä
uudistustyötä raamittaa valtion virka- ja työehtosopimuksen
maininta siitä, että uusiin palkkausjärjestelmiin
siirtymisestä on aikomus sopia viimeistään 15.2.2005
mennessä.
Palkkauksen uudistamisen ideaalista
tuskin kukaan akateeminen asiantuntija on eri mieltä. Emmeköhän
me kaikki kuitenkin halua, että tekemämme työn
vaativuus näkyisi myös palkkauksessa, siten että
mitä vaativammaksi työ muuttuu, sitä paremmin sen
tulisi olla palkattua. Periaate on siten oikeudenmukainen ja tavoittelemisen
arvoinen.
Kahdeksan vuoden uudistustyön jälkeen ei ainakaan
toistaiseksi ole löydetty viisasten kiveä, jonka avulla
tehtävien vaativuus voitaisiin luotettavasti mitata. Tehtyjä
yrityksiä jälkikäteen arvioiden voidaan todeta,
että yritys kehittää yhtä kysymyspatteristoa,
jolla kaikki yliopiston tehtävät voitaisiin arvioida,
oli liian optimistinen. Viimeisimmän kokeilun, jonka toteutti
ns. Kekäleen työryhmä, jälkeen ratkaisua palkkauksen
uudistamiseen on lähdetty hakemaan vaativuustasokartoista,
joiden antaman mallityönkuvauksen mukaan työtehtävien
vaativuustaso on mahdollista sijoittaa paikalleen.
Yliopiston opettajia, tutkijoita ja akateemisia asiantuntijoita
edustavat tärkeimmät yliopistojärjestöt pitävät
tätä lähtökohtaa oikeaan osuneena. Professoriliitto,
Tieteentekijöiden liitto ja Yliopistonlehtorien liitto ovat
kuitenkin edellyttäneet, että jatkotyöskentelyssä
vaativuustasokuvauksia lähdetään kehittämään
erikseen opettajille ja erikseen muulle henkilökunnalle.
Tämä esitys on myös hyväksytty ja näin
vaativuustasojen kuvauksia valmistellaan parhaillaan.
Palkkausjärjestelmän toinen tärkeä elementti
on ns. henki-osa eli tehtävistä suoriutumiseen perustuva
palkan osa. Opettajien nykyisessä palkkajärjestelmässä
on samoja piirteitä. Professorin tutkijankoulutuslisät
ja vastaavat tuloksellisuuslisät muissa opettajaryhmissä
ovat uuden henkiosan edeltäjiä. Tehtävissä
suoriutumisperusteiden tulee olla ammattinimikkeen tehtävät
huomioiva. Akateemisten asiantuntijoiden työssä kokemus
on tärkeä elementti, jonka tulee näkyä myös
uudessa järjestelmässä. Uusi palkkausjärjestelmä
antaa hyvän mahdollisuuden korjata johto- ja asiantuntijatehtävien
palkkausta, joka on työnantajankin selvitysten mukaan jäänyt
selvästi jälkeen muusta palkkakehityksestä.
Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotossa
ja onnistumisessa on edessä vielä monta karikkoa. Palkkausjärjestelmät
tuovat väistämättä muutoksia yliopistojen
johtamiskulttuuriin. Muita ongelmakohtia ovat yhteisymmärryksen
saavuttaminen järjestelmän tavoitteista, järjestelmän
sujuvuuden ja läpinäkyvyyden varmistaminen, työntekijöiden,
esimiesten sekä luottamusmiesten kouluttaminen, riittävien
resurssien turvaaminen sekä riittävä korotusvara
järjestelmää käyttöönotettaessa.
Aikataulullisesti vaativuustasokartat pyritään saamaan
valmiiksi alkusyksystä, jonka jälkeen neuvotteluelimissä
selvitetään, onko mahdollista lähteä kokeilemaan
vaativuustasokarttojen mukaista tehtävien asettelua muutamassa
kokeiluyliopistossa. Kokeilun tulosten analysoimisen ja mahdollisen
hienosäädön jälkeen neuvotellaan uuteen palkkausjärjestelmään
siirtymisestä.
Liittojen puheenjohtajistot ovat mukana valmistelemassa vaativuustasokarttoja.
Puheenjohtajien mukanaololla liitot haluavat viestittää
sitoutumistaan palkkausjärjestelmien uudistamiseen. Mahdollisuutta
uusiin palkkausjärjestelmiin tutkitaan vakavasti työnantajan
ja työntekijäjärjestöjen yhteistyössä.
Kun hyvä järjestelmä saadaan kehitetyksi, kun sen
koekäytössä onnistutaan ja kun järjestelmään
siirtymisestä saadaan aikaan hyväksyttävä
virkaehtosopimus, siirrytään myös yliopistoissa
uusiin kannustaviin palkkausjärjestelmiin.
Tapani Pakkanen,
puheenjohtaja, Professoriliitto
Antero Puhakka,
puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto
Vesa Kulmala,
puheenjohtaja, Yliopistonlehtorien liitto
(painetun lehden s. 3) |