Yliopistojen kasvava rooli puhutti rehtoreita

Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa oli huolissaan nuorten tutkijoiden ja erityisesti apurahansaajien asemasta.

Lukuvuoden 2003-2004 avajaispuheissa monet rehtorit kiinnittivät huomiota yliopistojen virkarakenteisiin sekä nuorten tutkijoiden asemaan. Myös yliopistojen kasvavat tehtävät, muun muassa tutkinnonuudistus sekä ns. kolmannen tehtävän kirjaaminen yliopistolakiin, esiintyivät useiden rehtoreiden puheenvuoroissa.

Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa oli Kuopion yliopiston 32. lukuvuoden avajaisissa huolestunut nuorten tutkijoiden asemasta,

Uusituvan mielestä 1990-luvun puolivälissä käynnistettyjen  tutkijakoulujen kokeilun aika on ohi. Uusitupa uudistaisi tutkijakouluja liittämällä ne toiminnallisesti ja taloudellisesti entistä tiiviimmin osaksi yliopistojen normaalia toimintaa. Tutkijankoulutuspaikat olisi arvioitava myös suhteessa  valtakunnallisiin tohtorintutkintotavoitteisiin ja rahoituksessa  olisi pyrittävä pitkäjänteisyyteen.

Uusitupa kantoi huolta nuorten tutkijakoulutettavien  taloudellisesta asemasta ja sosiaaliturvasta.

- Apurahatutkijat ovat väliinputoajia. Ainakin pitempiaikaisesti  apurahalla tutkimustyötä tekevien sosiaalisen aseman tulisi olla yhdenvertainen muiden työssä käyvien kanssa.

Nuorista tutkijoista on huolehdittava myös väitöskirjan  valmistumisen jälkeen.

- Nuoren tohtorin aseman parantaminen on mielestäni tärkein kehittämisen kohde ammattimaisen  tutkijakoulutuksen kohentamiseksi Suomessa, Uusitupa  korosti.

Uusitupa kaipaa yliopistoihin määräaikaisia tutkijatohtorin virkoja. Hänen mielestään Suomen Akatemian, yliopistojen ja opetusministeriön tulisi yhdessä panostaa tohtorikoulutuksen jälkeiseen tutkijakoulutukseen. Ellei näin tehdä, nuorten tohtorien osaaminen ja energia jäävät  kanavoimatta suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

- Nuoret tohtorit ovat keskeisiä tutkimustyön edistäjiä, he luovat uutta ja toimivat mm. erinomaisina lähiohjaajina tutkijan uraa aloittaville väitöskirjatyöntekijöille. Suurin pullonkaulahan Suomen yliopistoissa on lähiohjauksen puute.

Teknillisen korkeakoulun uusi rehtori Matti Pursula puhui myös yliopistojen pätkätyösuhteista.

- Teknillisen korkeakoulun rahoituksesta noin 47 % tulee ulkopuolisista lähteistä, yleensä lyhytaikaisena projektirahoituksena. Sen seurauksena meillä on suuri joukko projektihenkilökuntaa, pääosin nuoria tutkijoita, joiden virkasuhde perustuu lyhytaikaisiin määräyksiin. Tällainen käytäntö on nuorille ihmisille kohtuuton. Yliopistomme keskushallinto on jo vuosi sitten antanut asiasta uudet ohjeet ja valmistelemme parhaillaan myös uusia toimia tämän ongelman helpottamiseksi. Toki on huomattava, että ongelman perussyy on tutkimusrahoituksen lyhytjänteisyydessä. Tietty määräaikaisuus myös kuuluu yliopistoon, esimerkiksi jatko-opiskelijoiden virkasuhteiden kohdalla, mutta näissäkin tapauksissa koko neljän vuoden opintoputki tulisi pyrkiä hoitamaan yhdellä määräyksellä, Pursula korosti.

Enemmän urakiertoa tenure track -mallilla

Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen puuttui puheessaan yliopistojen virkarakenteeseen.

- Yliopistojen dynamiikan kannalta keskeinen, vaikkakin julkisuudelta usein näkymätön ydinryhmä on tieteenharjoittajat. Opettajien ja tutkijoiden virkarakenne ei vastaa yliopistojen nykytehtäviä ja rahoitusrakennetta. Etenkin tutkijakoulutus- ja post doc -vaiheen virkarakenne on kirjava, ja projektirahoituksen aiheuttama epävarmuus ja irrallisuus on eriyttänyt opettajien ja tutkijoiden työmarkkinat toisistaan vastoin yliopiston perusideaa. Juuri tutkijoiden markkinoille tyypillisiä ovat ns. pätkätyöt.

- Nykyisen virkakeskeisen mallin sijasta pidän harkinnanarvoisena vahvemmin henkilökohtaisen urakierron huomioonottavaa mallia kuten amerikkalaista tenure track -mallia. Vakavasti harkittava on myös, onko nykyisenkaltainen virkasuhde lainkaan akateemisiin työtehtäviin sopiva palvelussuhde. Tämä taas kytkeytyy yliopistojen taloudellista autonomiaa koskeviin ratkaisuihin.

Rehtori Vartiainen johtaa Rehtorien neuvoston asettamaa työryhmää, joka pohtii paraikaa yliopistojen virkarakenteiden uudistusta.

Opetushenkilöstön määrä ei ole kasvanut

Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen osallistui lukuvuoden avajaispuheessaan keskusteluun yliopisto-opiskelun tehostamisesta ja opintojen aloittamisen nopeuttamisesta.

- Kysymys tehokkuudesta on yliopistojen kannalta vakava jo siksi, että siihen puututaan painokkaasti mm. uuden hallituksen ohjelmassa. Valtiovalta on monilla tavoin tukenut opintojen kehittämistä panostamalla mm. virtuaaliyliopistoon, opettajien pedagogisiin valmiuksiin ja tutkijakoulujärjestelmään. Moite yliopistokoulutuksen tehottomuudesta tuntuu silti kovalta, Virtanen totesi. Hän muistutti, että ylempien korkeakoulututkintojen määrä on kasvanut vuosikymmenessä lähes 50 prosenttia ja tohtorintutkintojen yli 100 prosenttia. Yliopisto-opettajien määrä ei ole sinä aikana kasvanut.

Virtanen viittasi myös Euroopan opetusministerien tulevaan kokoontumiseen Berliinissä syyskuun puolivälissä. Siellä tullee käsiteltäväksi myös tutkijankoulutuksen sisällyttäminen uuteen eurooppalaiseen tutkintojärjestelmään.

- Jos niin käy, kiistelyt siitä, onko Suomen yliopistoissa perinteisesti tai viime aikoina painotettu tutkimusta opetuksen kustannuksella tai kenties päinvastoin, voi asettaa uuteen perspektiiviin. Tohtoriksi kouluttautuminen liittyy näet aivan suoraan tutkimukseen jo rahoituslähteistä ja tutkimusryhmissä työskentelystä alkaen Koulutuksen tulee rakentua tieteen saavutuksien varaan, mutta kyetä myös vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin, Virtanen totesi.

Lisääntyneet tehtävät ja rahoituspohja

Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Markku Lukka muistutti, että seuraavan viiden vuoden aikana koko yliopistomaailmassa tapahtuu valtava määrä muutoksia: siirtyminen kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään, voimakas kansainvälistymisaalto, yhteiskunnallisen ja alueellisen kehitysvastuun korostuminen yliopistolain muutoksen myötä.

- Kaiken tämän uuden kehittämisen ja muutostarpeiden rinnalla on muistettava, että yksi keskeinen yliopiston tehtävä on korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen tekeminen. Sillekin on jäätävä aikaa, muuten yliopistolliselta toiminnalta puuttuu sen tarvitsema vahva perusta, Lukka tähdensi.

Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori Eero Kasanen korosti yliopistojen autonomisen aseman vahvistamista. Hän piti tärkeänä mm. yliopistojen rahoituspohjaa laajentavien kannustimien rakentamista tekemällä koulutusmaksuista ja lahjoituksista verovähennyskelpoisia sekä suomalaisista koulutustuotteista vientituotteita.

Kasasta huolestuttaa erityisesti kansainvälisten vertailujen tulokset, jotka paljastavat, että suomalainen yhteiskunta panostaa nykyisin yliopistosektoriin alle OECD-maiden keskiarvon, ja trendi on ollut laskeva. Jos kotimainen julkinen yliopistosektori menettää asemansa korkean kansainvälisen laadun ja osaamisen tuottajana, niin koko koulutuksellisen tasa-arvon ohjelma murenee. Vaihtoehtoina on kehittää julkisesta koulutusjärjestelmästä kansainvälisesti kilpailukykyinen tai passiivisesti tyytyä koulutusjärjestelmän repeytymiseen vaatimattomaan maksuttomaan osaan ja laadukkaaseen maksulliseen osaan.

Sosiaaliset innovaatiot ja pohjoismainen yhteistyö

Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen toivoisi Suomesta sosiaalisten innovaatioiden mallimaata. Sallisen mukaan Suomen kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää koko luovuuspotentiaalin täysimääräistä hyödyntämistä.

- Suomella on erinomaiset edellytykset nousta sosiaalisten innovaatioiden mallimaaksi. Laajentamalla innovaatiojärjestelmää mukaan saadaan uusia toimijoita. Myös kansallisen innovaatiojärjestelmän on tuotettava uusia sisältöjä ja kompetenssialueita, ja sitäkin on kehitettävä kokonaisuutena. Tietoyhteiskunnan seuraavien vaiheiden tasapainoinen kehittäminen ei ole mahdotonta, mikäli toimimme taiten, Sallinen huomautti.

Åbo Akademin rehtori Gustav Björkstrand taas katsoi, että pohjoismainen tutkimus ja koulutus voi nousta lisääntyneellä yhteistyöllä kansainvälisesti johtavaan asemaan. Pohjoismaiden ministerineuvoston kesäkuussa 2002 laatimasta koulutusta ja tutkimusta koskevasta ns. Valkoisesta kirjasta on tarkoitus keskustella suuressa pohjoismaisessa seminaarissa Tukholmassa tämän kuun lopussa.

- Pohjoismaat ovat yksinään liian pieniä pystyäkseen hankkimaan kokeellisten tieteenalojen huipputason tutkimuksessa tarvittavan kalliin infrastruktuurin. Tutkijoiden arviointipohja muodostuu usein liian pieneksi edistyneissä tutkimushankkeissa. Laadullisesti korkeatasoisen pohjoismaisen koulutuksen vaihtoehtona on pienillä alueilla pikemminkin olematon koulutus. Käydyissä keskusteluissa on ennen kaikkea korostettu tehokkaan pohjoismaisen tutkijakoulutuksen tärkeyttä ja sen järjestämistä tutkijakoulujen ja -kurssien muodossa sekä pohjoismaisten "Centres of excellence" -huippuyksiköiden perustamista, joiden kautta Pohjolan huippututkimus saisi laajempaa kansainvälistä näkyvyyttä ja vetovoimaisuutta. Kansallisten tutkimusohjelmien yhteensovittaminen niiden volyymin lisäämiseksi ja laadun parantamiseksi on myös tarpeen, Björkstrand totesi.

8.9. mennessä pidetyt avajaispuheet koosti

Kirsti Sintonen

(painetun lehden s. 22-24)