Professoriliiton hallitus 29.9.2003
- kävi alustavan keskustelun liiton vuoden 2004 budjetista ja antoi
ohjeet jatkovalmistelulle
- kävi alustavan keskustelun liiton vuoden 2004 toimintasuunnitelmasta
ja antoi ohjeet jatkovalmistelulle
- päätti toteuttaa liiton palkkakyselyn jäsenkyselynä
sekä samanaikaisesti selvittää professoreiden palkkausta
työnantajan kautta
- merkitsi tiedoksi palkkausuudistuksen tilanteen ja antoi ohjeet jatkovalmistelulle
- merkitsi tiedoksi yliopistojen järjestelyvaraneuvotteluiden
tilanteen ja yleisen työmarkkinatilanteen
- merkitsi tiedoksi AKAVA-yhteisön järjestäytymistilanteen
ja antoi ohjeet jatkovalmistelulle
- hyväksyi liiton lausunnon OPM:lle Koulutuksen ja tutkimuksen
kehittämissuunnitelmasta vuosille 2003-2008
- käsitteli yliopistolain muutosesityksiä ja päätti
antaa asiasta lausunnon OPM:lle
- merkitsi tiedoksi liiton lausunnon tekijänoikeuslain muuttamisesta
TTL:n hallitus 26.9.2003
- päätti nimetä toiminnanjohtajan tulevan eläkkeelle
siirtymisen takia uuden toiminnanjohtajan valintaprosessia valmistelevan
työryhmän, johon kuuluvat Minna Jokela (pj), Antero Puhakka,
Hannu Jalkanen, Sirkku Manninen ja Matti Hjerppe sekä asiantuntijana
Klaus Sundbäck
- merkitsi tiedoksi selvityksen AKAVA-yhteisön kokouksista
- päätti liiton tavoitteista liittyen AKAVAn ja AKAVA-JS:n
toimielinten jäsenyyksiin tulevalla kaksivuotiskaudella ja päätti
liiton ehdokkaista ko. toimielimiin
- merkitsi tiedoksi selvityksen yliopistojen palkkausjärjestelmäuudistuksen
tilanteesta
- päätti, että sääntömuutosesitystä
liittyen puheenjohtajan toimikausiin ei viedä syysliittokokoukseen
- päätti liiton lausunnosta koskien koulutuksen ja tutkimuksen
kehittämissuunnitelmaa
- merkitsi tiedoksi selvityksen STM:n apurahan saajien sosiaaliturvatyöryhmän
työn tämänhetkisestä vaiheesta
- päätti liiton viestintästrategian hyväksymisestä
YLL:n hallitus 26.9.2003
- keskusteli yliopistojen palkkausjärjestelmäuudistuksen tilanteesta
- keskusteli liiton tavoitteista koskien yliopistojen opetushenkilöstön
seuraavaa järjestelyvaraerää
- keskusteli OPM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta
vuosille 2003-2008 ja totesi ne kohdat, joissa muutokset koettiin tärkeäksi.
OAJ antaa tästä lausunnon.
- merkitsi tiedoksi opetusministeriön seminaarin aiheesta: Tutkintouudistustilanne,
jossa keskusteltiin mm. tutkintojen pisteytyksestä sekä opetussuunnitelmien
uudistamisesta
- keskusteli jäsenhankinnasta OAJ:n aloitteen pohjalta
- hyväksyi maksettavaksi avustukset jäsenyhdistyksille
- hyväksyi liiton toimintasuunnitelman vuodelle 2004
- hyväksyi liiton talousarvioesityksen vuodelle 2004
- päätti kutsua Yliopistonlehtorien liiton syyskokouksen
koolle lauantaina 15.11.2003
(painetun lehden s. 42)
|