Markku Uimonen, valosuunnittelun professori:

Valo luo auran esityksen ylle

Myrsky-esitys marraskuun esimmäisellä viikolla Espoon Sellosalissa. Koreografia Petri Kekoni. Valo- ja äänisuunnittelu Markku Uimonen.

Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun professori Markku Uimonen on alallaan ainoa koko Euroopassa ja valo- ja äänisuunnittelun laitos on ainoa koko maailmassa, jossa voi opiskella alaa aina teatteritaiteen tohtoriksi saakka.
Uimonen haluaa nähdä valaistuksen elimellisenä osana taiteellista produktiota - ei irrallisena liitännäisenä. Valosuunnittelu luo hänen mielestään auran koko esityksen ylle.

Pimeimpään vuodenaikaan on hyvä mennä tekemään Acatiimi-lehden niin sanottua "minun työni" -juttua valosuunnittelun professorista. Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitos on alan ainoa Euroopassa, joka tarjoaa maisteritasoista koulutusta ja ainoa maailmassa, jossa voi valmistua teatteritaiteen tohtoriksi.

Nuorella laitoksella on käynnistymässä tutkimushankkeita opetusministeriön erillisrahoituksella. Nyt jatko-opiskelijoita on kolme, mutta professori Markku Uimonen arvelee määrän kaksinkertaistuvan ensi vuoden aikana.

Tyypillisesti alan eurooppalaisissa kouluissa suhde valaistukseen tai äänisuunnitteluun on puhtaasti tekninen. Näistä poiketen valo- ja äänisuunnittelun laitos pyrkii opetuksessaan korostamaan taiteellisen ennakkosuunnittelun merkitystä.

"Meillä ollaan tällä alalla ihan eri planeetalla kuin muualla. Kaikissa vierailemissani oppilaitoksissa Euroopassa suhde valaistukseen on ollut kovin tekninen. Oikeita tuotantoja tehdään vähän ja harvoin - suhde valoon on praktinen. Opiskelijoita ei kannusteta riskin ottoon ja uuden löytämiseen vaan jo olemassa olevien käytäntöjen koulumaiseen opetteluun, suoriutumiseen.

Me taas pyrimme korostamaan taiteellisen ennakkosuunnittelun merkitystä, vain se antaa valmiudet viedä kokonaisia ajatuksia tuotantoprosessin 'sisumankelin' läpi", Markku Uimonen totesi virkaanastujaisesitelmässään 5.12.2000.

Muullakin maailmassa toki annetaan valosuunnittelun koulutusta ja jossain se on kytköksissä kuvataiteen, teknologian ja arkkitehtuurin opintoihin. Näin esimerkiksi USA:n arvostetussa MIT:ssa, jossa Uimonen oli Asla-Fullbrigt stipendiaattina lukuvuonna 1992-93.

Sitä vastoin pimeään vuodenaikaan pakotetussa Suomessa on ihmeellistä, että arkkitehtuurikoulutuksen yhteydessä ei panosteta valosuunnitteluun.

- Arkkitehtuurin koulutus ja yleensä design on meillä korkealla tasolla, mutta valon arvojen ja estetiikan opetusta pitäisi ottaa enemmän ohjelmiin. Tällä hetkellä valosuunnittelu on läpikotaisin sähkötekniikan ja kovien arvojen kyllästämää.

Tekniikan ylikorostuminen torjuttavissa

Markku Uimonen aloitti opintonsa Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmassa vuonna 1986 - alan ensimmäisellä vuosikurssilla. Teatteritaiteen maisteriksi hän valmistui 1991. Vuonna 1989-90 hän opiskeli The Hong Kong Academy for Performing Art‘issa valosuunnittelua ja lavastustaidetta.

Digitalisoitumisen myötä ala on käynyt läpi valtavan murroksen 1990-luvun aikana. Tietokone on nyt mukana valosuunnittelussa alusta lähtien. Teatterikorkeakoulussa onkin menossa kaksi tutkimushanketta: digitaalisen valon tutkimushanke ja digitaalisen äänen tutkimushanke. Näissä halutaan selvittää sitä, miten estettäisiin teknologian eriyttävä vaikutus kauemmaksi ihmisestä ja varsinaisesta teoksesta.

- Tekniikan ylikorostuminen ja liika segmentoituminen on ollut uhkana. Mitä eriytyneemmäksi homma menee, sitä huonommin kokonaisuus toteutuu. Tutkimushankkeet pyrkivät etsimään teknologian välineitä siihen, että luova prosessi palvelisi samanaikaisesti koko luovaa kokonaisuutta. Ei studiosta tai teknologiasta käsin, vaan takaisin elävään tilanteeseen.

Suuri osa valosuunnittelijoista työskentelee free-lancereinä. Free-suunnittelijoiden määrä on Uimosen mukaan kymmenkertaistunut viidentoista vuoden aikana. Tämä johtuu siitä, että teattereista ei niin vaan aukea virkoja ja aika moni instituutio on siirtynyt kokonaan tai osittain käyttämään free-työvoimaa.

Myös alan sukupuolirakenne on muuttumassa. Perinteinen miesvaltainen ala on pikkuhiljaa naisistumassa. Jo noin puolet aloittavista uusista opiskelijoista on naisia. Naisia on sijoittunut etenkin tanssitaiteen visualisointiin ja arkkitehtuurin valosuunnitteluun.

Reissulasset saman katon alle

Markku Uimonen ehti kokea Teatterikorkeakoulussa niin Turkan kuin Parviaisenkin kaudet. Tuolloin valosuunnittelua ei ihmeemmin arvostettu - vain näyttelijäksi tai ohjaajaksi opiskelevat olivat framilla. Laitoskin sijaitsi vanhassa Apollon kansakoulussa. Osaltaan arvostuksen tasoa osoittaa se, että vuonna 1991 laitos hajasijoitettiin Tampereelle erilleen muusta Teatterikorkeakoulusta.

- Tampereelle siirtyminen oli huono ratkaisu. Opiskelijat ja laitoksen väki joutuvat koko ajan reissaamaan Helsinki - Tampere väliä. Eivätkä suunnitellut yhteistyökuviot Tampereella ole lähteneet käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Tampereen yliopistossa on näyttelijätyön laitos, mutta sitä enemmän valo- ja äänisuunnittelu kaipaisi tiivistä yhteyttä ohjaajiin, koreografeihin, lavastajiin ja dramaturgeihin. Uimonen toivoo hartaasti, että valo- ja äänisuunnittelijat pääsisivät siirtymään takaisin Helsinkiin viimeistään silloin, kun Tampereella menee vuokrasopimus umpeen vuonna 2007.

Eri puolilla Helsinkiä sijainneet muut Teatterikorkeakoulun laitokset muuttivat vuonna 2000 yhteisen katon alle niin sanottuun Kokoksen kiinteistöön Sörnäisten rantatien ja Haapaniemenkadun kulmaukseen.

- Elimellinen yhteys korkeakoulun eri laitosten välillä on kovin tärkeää, sanoo voimakkaasti yhteistyötä korostava Uimonen.

Laitosjohtajana pitää olla läsnä

Professorin työn kolminaisuus opetus - tutkimus - hallinto täyttävät myös Markku Uimosen päivät. Laitosjohtajana hän on tullut tutuksi arkipäivän hallintoasioiden kanssa. Jonkun pitää kirjoittaa hankepaperit ja pyörittää arkea.

- Tässä professuurissa ei voi olla etäinen tutkijatyyppi, joka tulee silloin tällöin jakamaan tiedonjyväsiä. Hieman hankalaa on, jos hallintotehtäviin ei ole mitään koulutusta tai ymmärrystä. Itseäni tähän on motivoinut pätevä ja tukea antava henkilökunta.

Ennen Uimosen kautta valosuunnittelun professuuria hoiti itävaltalainen lavastaja-ohjaaja. Hallinnollinen puoli puuttui hänen työnkuvastaan lähes tyystin.

Varsinainen opetus painottuu Uimosen omassa työssä syventäviin opintoihin. Laitos käyttää paljon vierailevia opettajia: noin 40-50 vierailevaa opettajaa käy vuosittain kouluttamassa uusia valosuunnittelun asiantuntijoita.

- Suhde kenttään on ehdottoman tärkeä. Vierailijoiden kautta saadaan ajankohtaista tietoa kentän tarpeesta, samoin kenttä saa käsityksen siitä mitä oppilaitoksessa tehdään.

Korkeakoulujen arviointineuvosto on nimennyt Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksen yliopistokoulutuksen laatuyksiköksi 2004-2006.

Taiteellisia töitä passiosta spektaakkeleihin

Taideyliopistossa opetushenkilöstölle on tärkeää pitää yllä myös omaa taiteellista uraa. Uimonen huolehtii omasta osaamisestaan ja kompetenssistaan ottamalla välillä virkavapaita visuaalisia suunnittelutöitä varten. CV:ssään Uimonen luettelee noin 40 taiteellista työtä ja tuotantoa. Ne ovat hyvin monipuolisia: Helsingin Linnanmäellä esiintyvän Uuden Iloisen teatterin "Oho, sano Iimeili" -esityksen lavastuksista, isojen ooppera- ja teatteriteosten visuaaliseen suunnitteluun sekä spektaakkelimaisiin valosuunnittelutöihin Hong Kongissa.

Kun Uimosta pyytää nostamaan töidensä joukosta joitakin, hän mainitsee ensimmäisenä Suomen Kansallisoopperan suurelle näyttämölle viime vuonna toteutetun Johannes Passion lavastuksen ja valosuunnittelun.

- Työ vaati tiivistä, yli vuoden kestänyttä yhteistyötä ohjaaja Juha Hémanuksen kanssa. Passion visualisointi oli haastavaa, koska niitä on aiemmin esitetty vain kirkoissa.

Toteutus pohjautui suomalaisiin keskiaikaisiin kirkkofreskoihin, joista lopulta löytyi koko Passion tarinan kuvitus.

Valosuunnittelijalta vaaditaan myös nopeaa heittäytymistä produktioista toiseen. Uimonen lähti heti Passion ensi-iltaa seuraavana päivänä Hong Kongiin, jossa oli edessä aivan toisenlainen työ Brechtin Kaukasialainen liitupiiri -näytelmän visualisointi.

Yhtenä mieleenpainuvana työnä Uimonen muistelee myös vuonna 1993 Savonlinnan Oopperajuhlilla esitetyn Human voices / Ihmisen ääni -teoksen post modernia lavastusta ja valosuunnittelua.

Uimonen pyrkii siihen, että hän ehtisi tehdä pari taiteellista työtä vuodessa. Ensi keväänä hän on lähdössä jälleen Hong Kongiin.

Kirsti Sintonen

(painetun lehden s. 5-7)