Yliopisto-opetuksen tuki kuntoon
Korkeakoulutusta antavia laitoksia maassamme on 51, 21 yliopistoa
ja 30 ammattikorkea-koulua. Alueellinen kattavuus on hyvä.
Opiskelu-paikkaa tarjotaan jo yli 70 %:lle ikäluokasta. Kun
moninkertainen koulutus lasketaan pois, noin puolet ikäluokasta
saa yliopisto- tai ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen tai molemmat.
Teoreettinen valmius etsiä ja hyödyntää kyvyt
mahdollisimman tehokkaasti näyttäisi siis olevan kunnossa.
Kuitenkin voidaan havaita selviä puutteita korkeimman koulutuksemme
resursoinnissa. Edes perustutkinto-opiskeluun kuuluvien pakollisten
kurssien hoitajiksi ei voida palkata kaikkialla vakinaista henkilökuntaa,
mikä lienee useissa tapauksissa jopa virkamieslain vastaista.
Avauksia uusille aloille voidaan tehdä vain jo vakiintuneita
aloja karsimalla. Opettajille ei näytä olevan varaa hankkia
heidän yliopisto-opetusasiantuntemustaan vahvistavia opintoja
virkaan kuuluvana täydennyskoulutuksena. Puute on vakava ja
se heijastuu uusienkin opettajien rekrytointiin siten, ettei näiltäkään
vaadita sanottujen aikuisopetukseen kuuluvien opintojen suorittamista.
Yliopisto-opetuksessa tulee luonnollisesti vaatia, että annettava korkein
opetus perustuu uusimpaan tutkimukseen. Jokaisella opettajalla tulisi siis olla
vähintäänkin mahdollisuus, ehkä jopa velvollisuus, tutkimustyön
suorittamiseen osana virkatehtäviään opetusta vastaavasti vähentäen.
Asiasta solmittiin vieläpä tätä tarkoitusta painottava ja
sen toteutusta helpottava virkaehtosopimus. Vaan miten on käynyt? Toiminta-
ja taloussuunnitelman toiminta-menojen riittämättömyyden vuoksi
ohjainliinoja on kiristetty kaikkialla ja niin tämä hyvä toimintamalli
uhkaa jäädä käytettäväksi vain juhlapuheissa. Ne
laitokset ja/ tai yksiköt, joissa puutetta on esiintynyt pisimpään,
ovat putoamassa ammattikorkeakoulujen tasolle. Tällöin ne joutuvat
ennen pitkää vastaamaan kiusallisiin, yliopistoon kuulumista koskeviin
kysymyksiin.
Kohtuuden nimissä on myönnettävä, että kehyspäätösten
sitoma opetusministeriö yrittää tehdä mielestäni toiseksi
parhaan suunnitelman mukaan kaikkensa, jotta opiskeluajat lyhenisivät ja
resursseja vapautuisi mm. edellä mainittuihin tarkoituksiin. Jopa Bolognan
prosessi, eurooppalaisten tutkintojen yhtenäistäminen,on valjastettu
tukemaan tätä pyrkimystä. Tämän päivän opiskelijat
näyttävät kuitenkin olevan erilaisten taloudellisten tukien merkitsemää laskettelurataa
pujottelevia yksilöitä, joiden on vaikeata ajatella olevansa suorastaan
velvollisia kuittaamaan yhteiskunnan tarjoama mahdollisuus tutkinnon suorittamiseen
ohjeajassa.
Paras vaihtoehto olisi kuitenkin myöntää, että korkeakoulutuksen,
erityisesti yliopistokoulutuksen rahoitus on riittämätön ja että se
tulisi kiireesti ja yliopistoista alkaen saattaa nimenomaan budjettivaroin kuntoon.
Ei pidä odottaa sitä hetkeä, jolloin yliopistoissa tehdään
tilavarauksia kaupalliselle mainonnalle muuallekin kuin opiskelijain haalareihin.
Jos sitten kävisi niin ikävästi, ettei budjettivaroista voisi
mitenkään saada riittävää rahoitusta koko korkeakoululaitokselle,
tulisi osata asettaa painopiste oikein ja nimenomaan yliopisto-laitokseen, jotta
korkeimman koulutuksen jalostama todellisten huippujen tuotanto varmistettaisiin.
Toistakymmentä vuotta valmisteilla ollut palkkausuudistus näyttää sekin
kulminoituvan juuri tähän ajankohtaan, jolloin mieluimmin jo tupon
kautta tulisi varmistaa riittävä järjestelyvara mm. palkkausuudistuksen
tarpeisiin. Järjestöt nimittäin vaativat jäsenilleen tässä yhteydessä lisää rahaa,
jotta niiden kannattaisi edes harkita sopimuksen tekoa asiassa. Vaatimus ei ole
kohtuuton, vaan täsmälleen linjassa työnantajan itsensä teettämän
ja julkistaman VALPAS- selvityksen johtopäätösten ja suositusten
kanssa, joiden mukaan yliopistojen johtavassa asemassa olevat tai muuten ylimmät
asiantuntijat, joihin opetushenkilökunta kuuluu, ovat todella alipalkattuja.
Itse asiassa tuntuvan lisärahan osoittaminen palkkausuudistukseen saattaisi
hoitaa melko nopeasti joukon tunnettuja virkarakenteeseen liittyviä ongelmia,
joiden ratkaiseminen näyttää tuskallisen hitaalta. Tarkoitan tietysti
virkaan kuuluvien tai siihen sovittujen työtehtävien laadun ja määrän
sekä toisaalta virasta maksettavan palkkauksen välistä epäsuhtaa,
joka miltei aina näkyy olevan työntekijän vahingoksi.
Päättäessäni nyt yhteensä 14-vuotisen puheenjohtajakauteni
haluan lopuksi lausua lämpimät kiitokseni jäsenillemme, yhteistyö-
kumppaneillemme sekä muille Acatiimin lukijoille ja toivottaa kaikille hyvää joulua
ja onnellista uutta vuotta.
Vesa Kulmala
puheenjohtaja
Yliopistonlehtorien liitto
(painetun lehden s. 3) |