Jäähyväiset työaikasopimukselle?

Yliopisto-opettajia koskeva 1600 tunnin kokonaistyöaika ei toimi. Tieteentekijöiden liiton tekemä selvitys osoittaa, että noin viidesosa opettajista ei laadi työsuunnitelmaa ollenkaan ja noin puolet suunnitelman laatineista ei pysty sitä noudattamaan. Vessi ja illuusio -raportin keskeisistä kohdista kirjoittavat ohessa selvityksen tekijät Antero Puhakka ja Juhani Rautopuro.

Tarkentava virkaehtosopimus tutkimuspohjaisen opetuksen edellytysten kehittämisestä tunnetaan yliopistoissa paremmin 1600 tunnin työaikasopimuksena. Tämä sopimus astui voimaan kaikissa Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa syyslukukauden 1998 alussa ja tarkoituksena oli päästä eroon opettajien työtä tarkkaan rajanneista opetusvelvollisuuksista. Työaikasopimuksen ylevämpi tavoite oli lisätä työjärjestelyiden joustavuutta, parantaa tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan edellytyksiä sekä tutkimuspohjaisen opetuksen kehittämistä. Ennen kuin sopimus astui voimaan valtakunnallisesti sitä testattiin Helsingin kauppakorkeakoulussa (1988) sekä Jyväskylän (1989) sekä Joensuun (1992) yliopistoissa. Myös muilla yliopistoilla oli halukkuutta lähteä kokeiluun mukaan, mutta ammattijärjestöt eivät halunneet laajentaa kokeilua.


Kuvio 1. Muutoksia yliopistomaailmassa 1997–2002. Lähde: Kota-tietokanta.

Vaikka työaikasopimuksen tarkoituksena oli mm. opettajien tutkimusedellytysten parantaminen, ei sen toteutumista ja toimivuutta ei ole seurattu kokeiluvaiheen jälkeen. Kokeiluvaiheessa asiaa toki seurattiin ja kokeilun tiimoilta julkaistiin raportteja (Konttinen & Välimaa (toim.) 1990, Välimaa & Vuorinen (toim.) 1991, Välimaa (toim.) 1993, Joensuun yliopisto 1996). Kun kokeilu vakinaistettiin ja toiminta ulotettiin koskemaan koko Suomen yliopistolaitosta, selvitysinto kuitenkin loppui, eikä tutkimuksia tarkentavan virkaehtosopimuksen toimivuudesta ole tehty. Kentältä kantautuneiden tietojen pohjalta näytti varsin selvältä, että työaikasopimuksen noudattamisessa on ongelmia. Tämän vuoksi Tieteentekijöiden liitto päätti kartoittaa tilannetta Survey-tutkimuksella, jonka perusjoukkona olivat kaikki työaikasopimuksen soveltamisen piirissä olevat Suomen yliopistojen opettajat. Selvitys toteutettiin postikyselynä toukokuussa 2003. Varsinainen otoskoko oli 1728. Vastauksia palautettiin 597, jolloin vastausprosentiksi muodostui 34,5 %. Taulukossa 1 esitetään vastanneet viroittain. Tutkimuksen tulokset on tarkemmin julkaistu raportissa “Vessi ja illuusio. Opettajien työaikasopimuksen noudattaminen yliopistoissa”. (Raportti on Tieteentekijöiden liiton nettisivuilla www.tieteentekijoidenliitto.fi. Painettua versiota voi myös tilata liiton toimistosta.)

Opettajia on liian vähän

Kun työaikasopimuksen toimivuutta arvioidaan, on välttämätöntä ottaa huomioon se lähes täydellinen muutos, joka suomalaista yliopistomaailmaa on kohdannut ensimmäisen kokeiluvirkaehtosopimuksen solmimisen jälkeen. Vuosien 1988 ja 2002 välisenä aikana tohtorin tutkintojen määrä lisääntyi 205 prosenttia, opiskelijoiden määrä 66 prosenttia, ylempien korkeakoulututkintojen määrä 49 prosenttia, mutta opettajahenkilöstön määrä henkilötyövuosina laskettaessa vain 3 prosenttia. Tehoja opetushenkilöstöstä on siten ainakin puristettu irti. Myös vuoden 1997 jälkeen ovat muutokset olleet melkoisia, kuten kuviosta 1 voidaan havaita.

Opettajien määrä on pysynyt lähes samalla tasolla. Itse asiassa opettajien työpanos väheni heti sopimuksen solmimisen jälkeen. Vasta vuonna 2002 saavutettiin Kota-tietokannan mukaan vuoden 1997 taso. Samaan aikaan opiskelijoiden määrä on lisääntynyt, minkä voidaan olettaa kuormittavan etenkin yliopistojen opetushenkilöstöä. Samaan kuormitukseen vaikuttavat myös selvästi lisääntyneet tuotokset niin ylemmissä korkeakoulututkinnoissa kuin tohtorin tutkinnoissa. Uusina ilmiöinä yliopistoissa ovat sekä vieraskielisen opetuksen tarjoamisessa tapahtunut selvä lisäys että opetuksen virtuaalistaminen. Kuudessa vuodessa vieraskielisessä perustutkinto-opetuksessa on tapahtunut selvä ja huomattava kasvu niin tarjonnan kuin opintojen suorittamisenkin osalta. Myös kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa julkaistujen kirjoitusten määrä on lisääntynyt 17 % vuosien 1997- 2002 välillä.

Sisältö - pelkkä muodollisuus?

Tutkimuksen tulokset eivät ole mairittelevia työaikasopimukselle. Vastausten perusteella lähes viidesosa opettajista ei laadi työsuunnitelmaa lainkaan, noin puolet suunnitelman laatineista opettajista ei pysty noudattamaan laatimaansa suunnitelmaa ja itse suunnitelman sisältö on lähinnä muodollisuus. Työsuunnitelman laadinnassa ja toteumassa on toki selkeitä yliopistojen, koulutusalojen ja virkakategorioiden välisiä eroja. Hieman koomista on toki se, että kaikki kyselyyn vastanneet opettajat eivät edes tienneet työaikasopimuksen olemassa olosta mitään.

“Ei tullut mieleen, kukaan ei maininnut asiasta. En edes tiennyt, että meillä on 1600 tunnin työaika.”

Erot työsuunnitelmien laadinnassa eri yliopistojen välillä ovat varsin selkeitä, kuten kuviosta 2 nähdään.


Kuvio 2. Työsuunnitelmien tekemättömyys yliopistoittain, prosentteina.

Yliopistojen väliset erot näkyvät luonnollisesti myös koulutusaloittaisissa eroissa. Terveys- ja sosiaalialalla (sisältää lääketieteelliset alat sekä terveydenhuollon) 38 % vastanneista ei ollut tehnyt vuotuista työsuunnitelmaa, teknisellä koulutusalalla vastaava luku oli 30 %. Kasvatustieteellisellä koulutusalalla, jossa työsuunnitelmat laaditaan 95 %:sti ja humanistisella alalla, jossa yli 86 % laatii työsuunnitelman, tilanne on aivan toisenlainen. Näyttää siis siltä, että työsuunnitelmien tekemättömyys olisi yhteyksissä yksittäisiin laitoksiin ja niissä vallitseviin toimintakulttuureihin.

Suunnitelma ja todellisuus eivät kohtaa

Mitä työsuunnitelmiin sitten laitetaan? Kuten seuraavan kuvion mediaanituntitarkastelusta käy selvästi ilmi, ei suurempia muutoksia virkatasoilla näytä tapahtuneen. Lehtorit ja päätoimiset tuntiopettajat eivät näytä pystyvän tekemään tutkimusta 1600 tunnin työajan puitteissa. Heidän opetustaakkansa on edelleen hyvin korkea, eikä työaikasopimus juurikaan näytä parantaneen tätä asiaa. Vaikka assistentit ilmoittavatkin eniten omaa tutkimusta työsuunnitelmissaan, huomio kiinnittyy siihen, että tutkimukselle varattu osuus on kuitenkin yllättävän pieni. Keskimääräisessä tarkastelussa tuntimäärät muuttuisivat merkittävästi, sillä esimerkiksi vastanneista assistenteista peräti 35 % antaa kontaktiopetusta vähintään 200 tuntia vuodessa. (Kuvio 3.)

Kuvio 3. Opetus, oma tutkimus ja hallintotehtävät viroittain mediaanitunteina.

Edes työsuunnitelmiin kirjattujen tehtävien osalta työaikasopimus ei näytä saavuttaneen niitä tavoitteita, joita sille aikanaan asetettiin. Käsitys muuttuu vieläkin pessimistisemmäksi, kun huomataan, että lähes puolet (49,5 %) työsuunnitelman laatineista yliopisto-opettajista ilmoitti, ettei pysty noudattamaan laadittua suunnitelmaa. Jos suunnitellut työtehtävät eivät vastaa todellisuutta, tulisi työsuunnitelmia muuttaa, mutta peräti 66 % vastaajista ilmoitti, ettei muutosta ollut tehty, vaikka suunnitelma ja todellisuus eivät vastaakaan toisiaan.


Kuvio 4. Työsuunnitelmissa pysymättömyys yliopistoittain, prosentteina.

Suurimpana ongelmana työsuunnitelmissa pidettiin 1600 tunnin työsopimuksen fiktiivisyyttä. Työtehtäviä ei vastaajien mukaan voida hoitaa 1600 tunnin aikana. Kyse ei näytä olevan mistään yksittäisestä yliopistosta, jossa työsuunnitelmat olisivat vain paperia. Kuten kuviosta 4 nähdään suurimmassa osassa yliopistoja on suuria ongelmia työsuunnitelmissa pysymisessä.

Professorit ja assistentit eroavat muista opettajista siinä, että professoreista ja assistenteista selkeästi yli puolet ilmoittaa, etteivät he kykene noudattamaan työsuunnitelmaansa (taulukko 2).
Professorit ja assistentit näyttävät siten olevan ryhmät, joilla ei ole mahdollisuutta pysyä etukäteen suunnitelluissa työtehtävissä. Millekään opettajaryhmälle työsuunnitelmat eivät kuitenkaan näytä olevan kovinkaan toimiva suunnittelun väline. Tämä viittaa siihen, että lukuvuoden mittaan tulee vastaan ennakoimattomia tehtäviä, jotka on “pakko” tehdä. Tämä tulkinta vahvistaa käsitystä siitä, että työntekijät olisivat ainoat joustoelementit järjestelmässä.

Poikkeamat työsuunnitelmaan kirjatuissa työtunneissa ja opettajien arvioimissa todellisissa työtunneissa ovat suuria. Virkakategorioittain puhutaan keskimäärin 100 500 tunnin ylityksistä (kuvio 5). Työsuunnitelman ylittävät tunnit eroavat hieman eri virka-asemissa, mutta pääsääntöisesti “ylitunnit” muodostuivat opetuksesta, tutkimuksesta ja hallintotehtävistä.


Kuvio 5. Työmääräarvio viroittain.

Lehtoreiden osalta 1600 tuntia ylittyy muita enemmän opetuksen vuoksi, kun taas professoreilla ja assistenteilla ylityksen syy on muita useammin tutkimus. Ylimääräiset hallintotehtävät näyttäisivät rasittavan kaikkia virkakategorioita. Assistentit arvioivat vuotuiset hallintotehtävänsä keskimäärin 100 tuntia “alakanttiin”, lehtoreilla ja muilla opettajilla vastaava “aliarvio” oli keskimäärin noin 1030 tuntia vuotuista työaikaa. Yliassistenttien (80 tuntia) ja professorien (71 tuntia) alakanttiin menneet keskimääräiset arviot hallintotehtävistä eivät poikkea merkitsevästi muista ryhmistä.
Hallintotehtäviin käytettävä aika on siis varsin suurta. Onkin varsin kummallista, että yliopisto-opettajat joutuvat käyttämään näinkin paljon ajastaan hallintotehtäviin. Yliopistolain mukaisesti tutkimus ja opetus ovat kuitenkin yliopiston perustehtäviä. Opettajia kuormittavat jo ennestään lisääntyneet opiskelijamäärät, ja nyt myös hallintotehtäviin käytettävä aika näyttää olevan viemässä aikaa varsinaisten perustehtävien hoidolta.

Opetushenkilöstöä pian lisää!

Yleissävyltään vastaajien näkemykset työaikasopimuksen suhteen ovat varsin pessimistisiä.

1600 tuntia toimi aluksi mutta nyt siitä on tullut välttämätön paha, jonka täyttämiseenkin kuluu turhaa aikaa.

Kokonaistyöaika on hieno idea jos sen toteutumiselle vain annettaisiin mahdollisuus. Kantoina kaskessa ovat yliopiston vanhentunut virkarakenne ja rahapula.

Suurin este työaikasopimuksen tavoitteiden toteutumiselle onkin yliopisto-opettajien liian vähäinen määrä. Jos työaikasopimuksen tavoitetta tutkimuspohjaisen opetuksen edellytysten kehittämisestä pidetään edelleen tavoittelun arvoisena, tulee sen pikaisesti näkyä myös henkilöstöresurssien lisäyksinä. Jos näin ei tapahdu, on työaikasopimus todellakin vain turha paperi, joka vain odottaa hautaamistaan.

Antero Puhakka & Juhani Rautopuro

(painetun lehden s. 8-12)