Yliopistotyön stressi
Yliopistojen toimintaympäristön rajut muutokset viimeisen kymmenen
vuoden aikana ovat jättäneet jälkensä myös yliopistojen
henkilöstöön. Heidän osaltaan ympäristön
muutos on näkynyt muun muassa lisääntyneinä opiskelijamäärinä,
tehtäväkuvien pirstoutumisena ja pätkiytymisenä ja
jatkuvana paineena tuloksen tekoon.
Vähäisessä yliopistotyötä tarkastelevassa, niin
kansainvälisessä kuin suomalaisessakin tutkimuksessa, on osoitettu,
että lukuisat yliopistomaailmalle tyypilliset piirteet, kuten esimerkiksi
epävarmuus palvelussuhteen jatkumisesta, opiskelijoiden suuri määrä
opettajaa kohti, määräaikaiset virkasuhteet, aika ja resurssipula
ja sitä kautta kiristynyt työtahti ja henkilöstön
ja muiden voimavarojen vähenemiset sekä tutkimiseen ja julkaisemiseen
liittyvät paineet voivat vaikuttaa työntekijöiden terveyteen,
työtyytyväisyyteen ja hyvinvointiin. Suomalaisia yliopistoja
koskevat selvitykset ovat puolestaan viitanneet siihen, että yliopistotyöyhteisöissä
on selviä uupumis- ja stressioireita, työntekijät eivät
saa palautetta työstään ja yliopiston laitoksilla tiedonkulku
ja yhteistyö näyttävät toimivan huonosti.
Yliopistossa potentiaalisia stressitekijöitä ja haasteita onkin
runsaasti. Niihin sisältyvät niin ristiriitaiset työvaatimukset,
riittämättömän palkka, hidas urakehitys, julkaisupaineet,
rahoituksen hankkimisen pakko, ajan riittämättömyys, säännölliset
keskeytykset, pitkät tapaamiset kuin ylikorostuneet itse odotuksetkin.
Työstressin merkittävyyttä yliopistotyön kannalta
kuvaa hyvin se, että eräissä tutkimuksissa jopa 84% yliopisto-opettajista
on tuonut esiin sitä, että työstressi olisi vaikuttanut
negatiivisesti heidän työtuottavuuteensa. Kyse ei siten ole
mistään mitättömästä asiasta.
Kansainvälisessä kirjallisuudessa keskustellaan siitä eroaako
yliopistotyön stressi muissa työtehtävissä esiintyvästä
työstressistä. Näyttää ilmeiseltä, että
osa yliopistojen stressitekijöistä on universaaleja, kuten esimerkiksi
aikarajoitukset, henkilöidenväliset ristiriidat, sekä liiallinen
työmäärä. Yliopistomaailmalle kuuluvina ainutlaatuisina
stressitekijänä on puolestaan pidetty mm. palkitsemiseen ja
tunnustuksen saamiseen liittyviä tekijöitä, ammatti-identiteettiä
sekä opiskelijayhteyksiä.
Tieteentekijöiden liiton viimeisen jäsenkyselyn pohjalta päätettiin
analysoida hieman pidemmälle yliopistotyöstressiä ja sen
ulottuvuuksia. Työstressiulottuvuuksiksi määrittyivät
kiire-, määräaikaisuus-, henkilösuhteet-, työn
pirstoutuneisuus- sekä tutkimusulottuvuudet. Ainakin suomalaisissa
yliopistoissa työstressissä näyttää olevan ainutlaatuisia
ulottuvuuksia. Esimerkiksi työstressin määräaikainen
ulottuvuus puhuu selkeää kieltään nykyisen yliopistomaailman
todellisuudesta. Työtehtävien pirstoutuneisuus kuvastaa etenkin
yliopisto-opettajien ja tutkijoiden työkuvan hajanaisuutta ja monipuolisuutta.
Tutkimukseen liittyvät stressitekijät liittyvät lähinnä
ohjauksen ja omaa työtä koskevan kontrollin puutteeseen, jolloin
ei katsota olevan mahdollisuuksia vaikuttaa omaa työkuvaa ja työuraa
koskeviin päätöksiin sekä itse varsinaiseen tutkimuksen
tekemiseen ja julkaisemiseen liittyviin asioihin.
Kiire ja työpaikan henkilösuhteet puolestaan näyttävät
universaaleilta stressiulottuvuuksilta. Haitallisen työstressin kiireulottuvuus
muodostuu selkeästi osioista, jossa olemassa olevien tehtävien
hoitamiseen käytettävissä oleva aika on liian vähäinen,
ja jossa aikaa työtehtävien hoidolle kenties etsitään
oman vapaa-ajan puolelta. Työyhteisön henkilösuhteet ovat
myös useissa tutkimuksissa toistuva stressiulottuvuus. Työntekijöiden
väliset ristiriidat ja huono työilmapiiri ovat tämän
ulottuvuuden ominaiset piirteet.
Henkilöstöstä huolehtiminen on asiantuntijaorganisaation
toiminnan elinehto, sillä mitattavat tulokset ovat henkilöstön
aikaansaannosta. Viime aikaisessa kiristämis- ja tehostamismentaliteetissa,
ei yliopistojen henkilöstö näytä kuitenkaan saavan
ymmärrystä osakseen ainakaan niiltä tahoilta, jotka ylettömiä
tehostamisvaatimuksiaan yliopistoille suuntaavat.
Antero Puhakka
puheenjohtaja
Tieteentekijöiden liitto
(painetun lehden s. 3)
|