Uskontotieteilijä näköalapaikalla
Uskontojen ja niiden tulkinnan merkitys on noussut
hyvää vauhtia maallistuneessa Suomessa vieraista kulttuurista
tulleiden maahanmuuttajien myötä. Uskontotieteilijä Tuomas
Martikainen peilaa tutkimustyössään kansainvälisten
mielikuvien heijastumista paikalliseen kuinka globaalista tulee glokaalia?
Tutkijan tukikohta Åbo Akademissa avaa yhteyksiä pohjoismaisiin
toimijoihin.
Vieraiden uskontojen pyhäköiden rakentaminen on nostattanut
vilkasta julkista keskustelua päivälehdistössä mm.
Turussa. Voisiko minareetti nousta esimerkiksi kansallispyhättömme
kellotornin rinnalle tai perinteisen Portsan puutalokorttelien tuntumaan?
Kuka oikeastaan omistaakaan maiseman? Turkulainen kunnallispoliitikkoko?
Uskontososiologista väitöskirjaa Åbo Akademin uskontotieteen
laitoksella viimeistelevä Tuomas Martikainen on perehtynyt työssään
mm. maahanmuuttajien uskontoihin ja uskonnolliseen rakentamiseen sekä
uskonnoista käytyyn keskusteluun mediassa.
- On ollut mielenkiintoista todeta, kuinka suuren huomion esim. muslimien
tai buddhalaisten temppelien rakentamishankkeet ovat saaneet paikallisessa
mediassa. Vasta pysyvien tilojen rakentaminen on tuonut nämä
jo vuosia paikkakunnalla vaikuttaneet uskonnolliset yhteisöt uudella
tavalla näkyviksi ja keskustelun kohteeksi. Ja hyvä niin, avoin
vuoropuhelu onkin tarpeen, jotta uudet ja vanhaa elämäntapaamme
haastavat asiat tulevat tutuiksi. Islamin kohdalla monet pohjimmiltaan
globaalit asiat, kuten kansainvälisen terrorismin uhka ovat vaikuttaneet
paikalliseen keskusteluun ja luoneet ikään kuin uutta todellisuutta.
Työssäni tämän globaalin heijastuminen paikalliselle
tasolle eli “glokaalin” tarkasteleminen onkin olennaista.
Pohjimmiltaan maahanmuuttajien uskonnollisten rakennushankkeiden herättämässä
keskustelussa on kyse syvästi symbolisista asioista: kenet hyväksytään
pysyvästi osaksi suomalaista yhteiskuntaa? Kuka oikeastaan omistaa
maiseman ja kenellä on oikeus siitä päättää?
Uskonnollinen rakentaminen ja yleensä moniarvoistuva kulttuuri- ja
uskonnollinen elämämme aiheuttaa suuria muutospaineita ja rikastaa
myös monien ammattilaisten työtä. Mihin esimerkiksi buddhalainen
temppeli kannattaisi kaupungissa sijoittaa ja kuinka se kaavoitetaan?
Tai kuinka uskonnollinen rakennus, jonka yhteyteen kuuluu hautausmaa,
voidaan rahoittaa, kun maa-alue ei kelpaa kiinteistön pantiksi, koska
hautausmaata ei voi pantata.
Uskontojen ja kulttuurien tutkijat ovat kansainvälistyvässä
Suomessa saaneet tärkeän kulttuuritulkin roolin. Monet ovat
ottaneet tehtävän innokkaasti vastaan ja availleet monimutkaisten
asioiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Martikainen näkee
tämän keskustelun ja tutkijoiden osallistumisen siihen tärkeänä,
sillä sekä ilmiöiden historian että niiden kulttuurisen
merkityksen avautuminen auttaa meitä ymmärtämään
jotain enemmän myös omasta elämästämme ja elinympäristöstämme.
Apurahatutkijan onni ja sen kääntöpuoli
Tuomas Martikainen valmistui filosofian maisteriksi Turun yliopiston
uskontotieteen oppiaineesta vuonna 1996. Gradun aiheena oli Moniarvoinen
Turku, ja työ käsitteli Turun uskonnollista kenttää
osana laitoksen pitkäjänteistä kotikaupungin uskonnollisten
toimijoiden analyysiä. Gradu julkaistiin alaotsikolla “Käsikirja
uskonnollisista, maailmankatsomuksellisista ja etnisistä yhteisöistä”.
Yleistajuiseksi muokattu teos oli tarkoitettu antamaan eri tiedontarvitsijoille
perusteltua tietoa hyvää vauhtia moniarvoistuvasta ja uskonnollisesti
rikastuvasta evankelis-luterilaisen kirkon pääkaupungista. Kirjan
syntyä tuki mm. Turun ja Porin lääninhallitus maaherra
Työläjärven aloitteesta.
Vuodesta 1997 Martikainen on ollut jatko-opiskelijana Åbo Akademin
uskontotieteen laitoksella. Matka ei ollut maantieteellisesti pitkä;
muutto yliopiston uskontotieteeltä kulki korttelin verran alamäkeä
kohti Aurajokea. Sain täältä työhuoneen ja taloudellista
tukea. Opetan sivutoimisesti laitoksella, mutta väitöskirjatutkimus
on päätyöni. Apurahatutkijan elämässä hyvää
on tietty vapaus, mahdollisuus säädellä itse omia tekemisiään,
onnenlantin kääntöpuolena on tietysti rahoituksen hankkimisen
ainainen harmi. Tällä hetkellä työtäni rahoittaa
Åbo Akademin Säätiö. Tavoitteena on väitellä
alkuvuoden aikana. Jatkosuunnitelmat ovatkin sitten heikommalla jäällä,
sillä uskontotieteessä ei ole kovinkaan paljon vakituisia virkoja,
mutta kun tähänkin asti asiat ovat järjestyneet, niin miksei
sitten jatkossakin, pohtii Tuomas Martikainen.
Åbo Akademi saa Martikaiselta lämmintä kiitosta mm. siitä,
että ovet muihin Pohjoismaihin ovat luontevasti auki. Tuomas itse
on ollut tutkijavaihdossa paitsi Leedsin yliopiston teologian ja uskontotieteen
laitoksella myös Tanskassa, jossa kiinnostus uskontojen yhteiskunnalliseen
merkitykseen on vilkasta. Työjaksot Kööpenhaminan yliopiston
uskontohistorian laitoksella ja Århusin yliopiston The Center for
Multireligious Studies yksikössä ovat olleet tärkeitä
oman tutkimuksen syventämisen ja virikkeiden saannin paikkoja.
Tutkijan ei ole hyvä olla yksin eikä paikallaan …
- Kotimaan tutkijayhteisöistä minulle ovat tärkeitä
USVA eli Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkijaverkosto ja viime vuonna
järjestäytynyt ETMU eli Etnisten suhteiden ja kansainvälisen
muuttoliikkeen tutkimuksen seura, jonka puheenjohtajana toimin. Tutkijakouluista
työni liittyy kulttuurisen vuorovaikutuksen ja integraation sekä
Muslims and Religious Equality in Finland tutkijakouluihin. Yhteydet muihin
tutkijoihin koti- ja ulkomailla ovat elintärkeitä, sillä
muutoin on äärimmäisen hankalaa arvioida oman työnsä
arvoa. Vasta laajempi tieteellinen ja yhteiskunnallinen yhteys avaa sen.
Kamppailulajit tuovat Tuomakselle perspektiiviä tutkijankammion älylliseen
pohdintaan. Itämaiset kamppailulajit yleensä ja niiden kohtaaminen
länsimaisen kulttuurin kanssa kiinnostavat sekä ilmiönä
että omana harrastuksena. - Aikido on hyvä vastapaino istumatyölle,
eikä minulla ole ollut harmia niska- ja hartiavaivoista, motivoi
hän harrastustaan. Martikainen- suhtautuu harrastukseensa innolla
ja muistaa levittää tietoa tästäkin toiminnasta. Niinpä
tutkijankammiosta haastatteluretkeltä poistuva toimittaja saa kotilukemisikseen
Aikido-lehden, johon kirjoittamisen haastateltava ilmoittaa olevan sydäntään
lähellä.
Vaikka en päätäkään vielä ryhtyä itämaisten
kamppailulajien harrastajaksi, selaan uteliaana saamaani lehteä.
Tuomas Martikaisen nettisivuilta löytyvä motto “Ilman
uteliaisuutta ei tapahdu kuin eilisen toistoa” puhuttelee sen verran
minuakin. Martikaisen leppoisanasialliset kotisivut (www.abo.fi/~tmartika/)
ilahduttivat tietoa etsivää toimittajaa muutenkin. Lisää
tällaista!
Tuula Vainikainen
|