ACATIIMI 2/04 tulosta | sulje ikkuna


Palkankorotuksia 1. maaliskuuta alkaen
Neuvottelutulos järjestelyvaroista

Maaliskuun alusta yliopistoväen palkkapussiin kertyy hieman enemmän roposia. Viime tupoon perustuen 1.3.2004 alkaen on tulossa yleiskorotus ja niin sanottu liittoerä. Helmikuun alussa sovittiin neuvottelutulos järjestelyvarojen jakamisesta.

Vuoden 2002 lopulla tehdyn tuporatkaisun mukainen yleiskorotus on ns. sekalinjainen, mutta prosenttipainotteinen eli se tuo 16 senttiä tunnilta tai 26,72 euroa kuukaudelta, kuitenkin vähintään 1,7 %.
Yleiskorotus siirretään suoraan palkkataulukoihin. Valtion henkilöstölle tulee 1.3.2004 lukien suoraan taulukoihin myös Valpas-ratkaisuun liittyviä korotuksia. Tällä kertaa korotukset kohdistuvat A24 ja sitä alempiin palkkaluokkiin, korostaen luokkia A19 – A24. (Ajan tasalla olevat palkkataulukot löytyvät valtiovarainministeriön sivuilta www.vm.fi, kohdasta Valtio työnantajana. Valtion palkkataulukoihin on linkki myös Acatiimin verkkoversion www.acatiimi.fi pääsivulta.)

Opetushenkilöstön liittoerä

Kokonaisratkaisuun kuuluva liittoerä on 1. maaliskuuta alkaen 0,5 % sopimusalakohtaisista palkoista. Opetusministeriön ja JUKOn (ent. AKAVA-JS) edustajat signeerasivat 3. helmikuuta neuvottelutuloksen opetushenkilöstön liittoerästä eli järjestelyvarasta sekä siihen liittyvästä opettajalisän purkamisesta (0,5% + 0,3 %). Mikäli valtion työmarkkinalaitos hyväksyi syntyneen neuvottelutuloksen, se vahvistettiin sitovaksi sopimukseksi 13. helmikuuta (tämä lehti meni painoon 9.2.)

Neuvottelutuloksen mukainen ratkaisu tuo yliopistoväelle lisää liksaa seuraavasti:

1. Professorit
Tuloksellisuuslisät (tutkijankoulutuslisät) nousevat nykyisestä 86,7 prosentista 95 prosenttiin. Tuloksellisuuslisistä siirretään 40 prosenttiyksikköä sijoituspalkkaluokkiin 1.1.2005 mennessä. Tutkijankoulutuslisien määrä on siten 55 % 1.1.2005 lukien.

2. Lehtorit
A20 palkkaluokassa olevista lehtoreista nostetaan 54 kappaletta palkkaluokkaan A21.

3. Tuloksellisuuslisät: lehtorit, yliopistonlehtorit, yliopettajat, päätoimiset tuntiopettajat
Lukumäärä nostetaan 33 %:sta 41,4 prosenttiin.

4. Yliassistentit
61 yliassistenttia nousee palkkaluokasta A21 palkkaluokkaan A22.

5. Assistentit
Kaikkiaan 122 assistenttia siirtyy A19:sta palkkaluokkaan A20.

6. Tuloksellisuuslisät: assistentit, yliassistentit, tohtoriassistentit
Lukumäärä nostetaan: 531 kpl => 587 kpl

7. Apulaisopettajat, kliiniset opettajat
Apulaisopettajia nousee A22:sta palkkaluokkaan A23 ja kliinisiä opettajia A25:sta A26-palkkaluokkaan molempia yhteensä 16 kappaletta.

8. Päätoimiset tuntiopettajat
Yhteensä 16 päätoimista tuntiopettajaa siirtyy A19:sta palkkaluokkaan A20. Lisäksi eläinlääketieteellisen tiedekunnan pieneläinklinikan päivystävien assistenttien ja yliassistenttien päivystyskorvauksiin tulee korotuksia; 55,50 => 56,98 e/vrk ja 104,28 => 107,07 e/vrk/p. Neuvottelutuloksen mukaan lisät tulisi pyrkiä saamaan maksuun viimeistään toukokuun 2004 palkanmaksun yhteydessä. Mikäli maksatus ei tapahdu maaliskuun palkanmaksun yhteydessä, uudet lisät on maksettava taannehtivasti 1.3.2004 lukien.

Muu henkilöstö ja Akatemian tutkimusvirat

Yliopistojen opetushenkilöstöä koskevat neuvottelut käydään opetusministeriön ja JUKOn edustajien kesken
ja korotusten kohdennus yliopistotasolla. Sitä vastoin muuta henkilöstöä koskevista palkankorotuksista käydään neuvottelut yliopistotasolla paikallisten henkilöstöjärjestöjen ja työnantajan kesken. Nämä ns. kuoppaneuvottelut olivat lehden painoon mennessä vielä kesken monissa yliopistoissa.

Suomen Akatemian tutkimusvirkojen liittoerää koskevat neuvottelut käytiin tammikuun lopussa. Maaliskuun alusta lukien neljä akatemiaprofessorin A31 virkaa korotetaan palkkausluokkaan A32 sekä seitsemän akatemiatutkijan A26 virkaa palkkausluokkaan A27. Näin ollen A32-palkkaluokassa olevien akatemiaprofessorien määrä nousee yhteensä yhdeksään. Akatemiatutkijoiden kohdalla syntynyt palkkaratkaisu oli päänavaus.

 


 
ACATIIMI 2/04 tulosta | sulje ikkuna