Opiskelijavalintoja talkootyönä

On jälleen opiskelijavalintojen aika. Kokeiden laatimisesta ja korjaamisesta maksettava korvaus vaihtelee eri yliopistoissa, tiedekunnissa ja laitoksissa, mutta usein se on ns. laitostehtäväpalkkio eli noin 13 euroa tunnissa.
Yksi merkittävimmistä yliopiston järjestämistä kokeista arvioidaan siis yhtä vaativaksi työksi kuin esim. toimistoapulaisen monistustehtävät. Miten yliopistoilla on tällaiseen varaa? Valinnan onnistuminen tai epäonnistuminen näkyy laitoksen toiminnassa seuraavat 7-10 vuotta.

Valitseminen on vaikeaa…

Keskustelu yliopistojen opiskelijavalinnoista käy vilkkaana, ei vähiten lehtien yleisönosastoissa. Kiistellään keinoista saada uudet ylioppilaat nopeasti opiskelemaan, siitä, onko tällainen tavoite edes järkevä, mietitään pääsykokeiden yksinkertaistamista ja koemäärän vähentämistä. Eräs näkökulma keskustelusta on unohtunut: miten valintakokeet käytännössä laitoksilla järjestetään.

Yliopistot on pantu altavastaajan asemaan: niiden on perusteltava, että opiskelijoita yleensäkin valitaan, eivätkä kaikki pääse opiskelemaan haluamaansa alaa. Pääsykoekirjallisuudesta on tullut yleinen paheksunnan aihe. Vastauskirjoituksista voisi päätellä, että yliopistot jo nyt panostavat päättäväisesti valintoihin ja niiden kehittämiseen. Onko asia näin?

Seuraavassa haluan tuoda esille yhden tavan, jolla pääsykokeiden laatua taatusti voitaisiin parantaa. Kyse on, kuten monessa muussakin asiassa, rahasta.

… mutta sitä ei arvosteta

Ketkä laitoksilla laativat ja korjaavat valintakokeet? Tavallisimmin päätoimiset opettajat, oli heidän nimikkeensä mikä tahansa valintakoe usein “kuuluu virkaan” ja se on hoidettava, oli siitä kiinnostunut tai ei. Joskus myös sivutoimiset opettajat osallistuvat talkoisiin. Pieni kysely paljastaa, että into kokeiden laatimiseen ja korjaamiseen ei ole suuri, alkukesästä tähän uhrattu aika irtoaa vain pakollisen tehtävän kierrätyksen kautta.

Mistä moinen nihkeys johtuu? Katsotaan, että korvaus tästä työstä ei vastaa työmäärää. Jos tehtävä “kuuluu virkaan”, se pitäisi sijoittaa kokonaistyöaikaan. Useimmat kuitenkin saavat merkitä suunnitelmaansa vain osan todellisesta tuntimäärästä, ettei 1600 tunnin raja ylittyisi, eikä ylimääräistä työtä erikseen korvata. Erityisen onnettomassa asemassa ovat ne, jotka eivät vieläkään tee koko työsuunnitelmaa, vaan vain uumoilevat, ettei tämäkään työ mahdu 1600 tunnin puitteisiin.

Jos taas tehtävästä maksetaan erilliskorvaus, on tulos vieläkin masentavampi. Korvaus vaihtelee eri yliopistoissa, tiedekunnissa ja laitoksissa, mutta ainakin Helsingin yliopistossa se usein on ns. laitostehtäväpalkkio, siinä 13 euroa tunnissa. Yksi merkittävimmistä yliopiston järjestämistä kokeista arvioidaan siis yhtä vaativaksi työksi kuin esim. toimistoapulaisen monistustehtävät. Miten yliopistoilla on tällaiseen varaa? Valinnan onnistuminen tai epäonnistuminen näkyy laitoksen toiminnassa seuraavat 7-10 vuotta.

Jos eläisimme täydellisessä maailmassa

Valintakokeiden laatiminen ja korjaaminen ei mitenkään eroa opettajan muusta työstä. Se siis tulisi myös korvata samalla tavalla kuin mikä tahansa muu virkatyö, virkaehtosopimuksen hengen ja kirjaimen mukaan.

Jos tehtävä sisältyy kokonaistyöaikaan, on työsuunnitelmaan merkittävä tarpeellinen määrä tunteja. Kokemus on varmasti jo osoittanut, mikä on suunnilleen oikea mitoitus. Monet mainitsevat, että valintoihin osallistuminen vastaisi työmäärältään yhtä lukukauden mittaista kurssia, n. 100 tuntia. Lisäksi kokeen vastuuhenkilön osalle tulee tulosten laskenta, selitysvastaanotot ja vastaaminen oikaisuvaatimuksiin, sekä yleinen varallaoloaika. Keskeistä tietysti on, että yleensä laaditaan työsuunnitelma 1600 tunnin käytöstä.

Virkaehtosopimuksen antama malli erilliskorvauksen maksamiseen on aivan selvä, ainakin päätoimisten osalta: tehtävään käytetyistä tunneista maksetaan palkka, joka saadaan, kun vuosipalkka jaetaan 1600:lla. Tämä tuntipalkkio on jotakin aivan muuta kuin 13 euroa.

Suu säkkiä myöten

Monien laitosten taloudellinen ahdinko ei ole uutinen kenellekään. Valintakokeiden mallikas hoito taitaakin edellyttää, että yliopisto ottaa kokonaisvastuun valinnoistaan eikä odota tiedekuntien tai laitosten hoitavan niitä oman vuosittaisen maksukykynsä varassa.

Voisi ajatella, että kokeen kalleus se maksaisi yliopistoille vielä nykyistäkin enemmän, jos palkkiot maksettaisiin oikein puoltaisi yhteisvalintoihin siirtymistä ja yleensäkin kokeiden yhdistelemistä. Toisessa vaakakupissa painaa kuitenkin se, että monissa aineissa järkevä valinta voidaan suorittaa vain omalla, erillisellä kokeella. Näitä aineita ei pitäisi tästä erityisesti rangaista.

Ei voi odottaa, että valintojen korvaamisessa voitaisiin kovin nopeasti siirtyä laitostehtäväpalkkiosta yksilölliseen tuntipalkkaan, mutta korotuksia summiin ainakin olisi syytä saada.

Uudistusta uudistuksen perään, kehittämistä kehittämästä päästyä

Valintakokeita on syytä kehittää, siitä vallinnee laaja yhteisymmärrys. Laitostasolla vain toivoisi, ettei ensi lukuvuonna jouduttaisi suunnittelemaan yhtaikaa uusien kaksiportaisen tutkinnon opintojen sisältöjä ja uusia valintakokeita. Uudet palkkausjärjestelmätkin kolkuttelevat ovella. Toivoisi, että ministeriössä ja yliopistojen hallinnossa muistettaisiin, että monella laitoksella kaikkea mahdollista suunnittelutyötä tekemässä ovat kaikissa projekteissa ne samat harvat opettajat. He eivät enää jaksa. Varsinkaan he eivät jaksa sitä, että suuria uudistuksia usein suunnitellaan “talkootyönä”, täyden 1600 tunnin lisäksi.

Valintakokeidenkin suunnittelu ja kehittäminen vaativat aikaa. Hyvä tulos saadaan vain, jos kokeiden lopputoteuttajille annetaan siihen resurssit, mahdollisuus luoda jotakin aidosti uutta. Väsyneet aivot eivät siihen pysty.

Pia Mänttäri
Lehtori, Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston lehtorit ry:n puheenjohtaja

(painetun lehden s. 8-9)