ACATIIMI 5/04 tulosta | sulje ikkuna

Järjestötyön tukipilareita

Järjestötyön tukipilareita ovat eri yliopistoissa paikallisissa yhdistyksissä oman toimensa ohella edunvalvonnan luottamustehtävissä toimivat lehtorijäsenet. Ilman näiden henkilöiden asiantuntemusta, tarmokasta asioihin paneutumista ja työskentelyä yhteiseksi hyväksi edunvalvontajärjestöiltä puuttuisi relevantin toiminnan edellytykset. Vaasan yliopistossa lehtorit Raija Berglund, Aira Thölix ja Liisa Vossschmidt ovat tällaisen paikallisen edunvalvontatyön hyviä esimerkkejä.


Kaikki kolme ovat olleet pitkään mukana yliopiston lehtoreita koskevassa toiminnassa, Yliopistonlehtorien liitossa ja paikallisen lehtoriyhdistyksen hallituksessa. Heillä on myös ollut luottamustehtäviä oman yliopistonsa hallintokunnissa. Raija Berglund on ruotsin kielen lehtori ja hän on tällä hetkellä Vaasan yliopistolehtorit -yhdistyksen puheenjohtaja ja Vaasan yliopiston tiedekuntaneuvoston jäsen. Aira Thölix on englannin kielen lehtori ja hän toimi pitkään lehtoriyhdistyksen puheenjohtajana. Tällä hetkellä hän on lehtoreiden akavalainen luottamusmies ja YLL:n hallituksen varajäsen. Liisa Vossschmidt on saksan kielen lehtori ja hänkin on ollut kauan mukana lehtoritoiminnassa, tällä hetkellä hän on yhdistyksen varainhoitaja, varaluottamusmies ja tiedekuntaneuvoston jäsen.

Kentällä suoritettava edunvalvontatyö on tyypillisesti toimintaa, jota tehdään “aus Liebe zur Kunst”; se vie paljon aikaa ja palkitsevaa se on pääosin vain henkisellä tasolla. Mikä kuitenkin saa yliopiston opetus- ja tutkimustehtävissä päätyökseen toimivat vuodesta toiseen tekemään tätä työtä muiden hyväksi? Millä tavalla se on palkitsevaa?

- Haluan tietää omat työehtoni ja tuntea palkkaukseni perusteet, asian kiteyttää Aira Thölix.

- Ehkä perimmäinen syy meillä kaikilla on henkilökohtainen tiedon tarve, sillä on mielenkiintoista ja antoisaa olla selvillä omiin työoloihin vaikuttavista tekijöistä, vastausta omalta osaltaan täydentävät Raija Berglund ja Liisa Vossschmidt. He ovat yhtä mieltä siitä, että työ tekijäänsä kiittää. Omasta tietämyksestä on versonut vastuun ottaminen yhteisistä asioista sekä toisten auttaminen edunvalvonta-asioissa ja lehtoriasioista tiedottaminen. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että on saanut kanssatyöntekijöiden luottamuksen ja heiltä valtuutuksen hoitaa yhteisiä asioita.

- Näin tähän tilanteeseen on jouduttu, ja kaikki yhdistysaktiivithan tietävät, että paluuta ei ole, todistavat kaikki kolme yhteen ääneen.


Työmäärä kasvanut ja vaikeusaste noussut

Yliopistonlehtorien liiton ja muiden yliopistojärjestöjen toiminnassa viime vuosina aktiivisesti mukana olleet ovat voineet havaita työmäärän kasvaneen ja tehtävien vaikeusasteen nousseen, koska yliopistosektori on toimintakulttuurin muuttumisen myötä kokenut monia suuria mullistuksia ja uudistuksia. Tämä on heijastunut myös paikalliseen edunvalvontatoimintaan.
- Edunvalvontatyöni on muuttunut tiedon etsimisestä vaikuttamiseen; toisaalta työ on oman tietämyksen karttuessa helpottunut, toisaalta ratkottavat asiat ovat nykyisin laajempia ja vaikeammin hallittavia, Raija Berglund toteaa. Sekä Aira Thölix että Liisa Vossschmidt, joilla kummallakin on pitkäaikainen kokemus luottamusmiestyöstä, korostavat sitä, että yliopistoelämässä tapahtuu koko ajan yhä isompia muutoksia ja edunvalvojan on hallittava yhä suurempia asiakokonaisuuksia.

Ratkaistavat ongelmat eivät koske enää pelkästään yksittäistä jäsentä, vaikka näitäkin asioita on vielä runsaasti. Yliopistojen käytettävissä olevien henkilöstöresurssien puute suhteessa yhä laajeneviin opiskelijamääriin näkyy yksilötason edunvalvonnassa varsinkin siinä, että edunvalvontaa hoitavat joutuvat tuon tuosta ottamaan kantaa esimerkiksi kokonaistyöaikaa koskeviin kysymyksiin. Kokonaistyöaikasopimusta ei pystytä hyödyntämään tarkoitetulla tavalla.

Voidaan siis sanoa, että peli kovenee kaiken aikaa, mutta järjestötyön monet tähtihetket kuitenkin sovittavat kaiken, vai kuinka?

- Varmasti näin on, kaikki kolme toteavat. Vaasan yliopistossa on viime vuosina ollut ratkaistavana isoja asioita ja suuria uudistuksia on toteutettu. Ne ovat kaikki olleet pitkäaikaisia prosesseja, jotka ovat vaatineet jatkuvaa lehtoripanostusta. Olemme mm. ratkoneet tekijänoikeuksiin ja verkko-opetuksen korvauksiin liittyviä asioita ja osallistuneet kokonaistyöaikaa ja kehityskeskusteluja koskeneisiin työryhmiin. Joissain virantäyttöön liittyvissä asioissa olemme pystyneet nostamaan esille oman näkökantamme ja siten aiheuttamaan ainakin keskustelua.

- Myös virkarakenne-asioihin olemme puuttuneet silloin kun mielestämme jotkut kaavailut eivät ole olleet virkaehtosopimusten mukaisia.

- Kaiken kaikkiaan ns. lehtorimielipiteen muodostaminen ja sen esittäminen hyvin valmisteltuna oikealla hetkellä oikeassa paikassa on tuottanut tulosta, Raija Berglund toteaa.

Kaikki kolme ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että yliopiston hallinnon suuntaan on saavutettu hyvä neuvottelukulttuuri.

Edunvalvontatyössä on varmastikin myös paljon turhauttavia piirteitä, esimerkiksi seuraavanlaisia: turhauttavaa on, jos yleisistä sopimuksista ei pidetä kiinni”, kun yrityksistä huolimatta informaatio ei mene perille ja kun palautetta ei tule kentältä vaikka kentällä on asioista vahvat mielipiteet. Tieto jää hiljaiseksi. Toisaalta Vaasan yliopiston lehtoriyhdistys on viime aikoina pystynyt aktivoimaan toimintaan yhä useampia jäseniä.

- Osallistujia on ollut ilahduttavan paljon kokouksissa, ja koulutuksiinkin lähtijöitä on ollut kiitettävästi, Raija, yhdistyksen puheenjohtaja, toteaa.


UPJ:n paineet järjestöaktiiveille

Entä millä mielellä järjestöaktiivit Vaasassa odottavat uusien palkkausjärjestelmien tuloa yliopistomaailmaan? Millaisia uusia haasteita se tuo edunvalvonnalle? Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että uusi palkkausjärjestelmä tulee aiheuttamaan paineita eritoten järjestöaktiiveille. Valistus- ja tiedottamistehtävät lisääntyvät ja varsinkin luottamusmiehelle tulee uudenlaisia tukitehtäviä sitten kun uuteen palkkausjärjestelmään (UPJ:hin) siirrytään.

UPJ:n valmisteluvaiheessa tarvitaan tietoa turhien pelkojen poistamiseksi, mutta ennen kaikkea tietoa ja koulutusta tarvitaan, jotta uuteen järjestelmään siirtyminen saadaan kunnialla läpiviedyksi. Keskusteltaessa järjestelmän sisäänajosta ja siihen liittyvästä koulutuksesta Aira kysyy:

- Riittääkö nykyinen luottamusmiesverkosto? Luottamusmiehen toimenkuva tulee varmasti muuttumaan. Miten pystytään takaamaan tehtävän hoitamiseen tarvittavat resurssit, mistä aika?

Asia on erityisen ongelmallinen Vaasan kaltaisissa pienissä yliopistoissa, joissa ei ole pääluottamusmiestä. Kuka korvaa luottamusmiehen työn? Luottamusmiehen tehtävä on lakisääteinen tehtävä, mutta maksajaa ei tahdo löytyä silloin, kun luottamusmies hoitaa tehtäviään osana kokonaistyöaikaansa. Tähänhän hänelle suodaan mahdollisuus, mikäli hän ei ehdi, eikä jaksa, hoitaa luottamusmiehen tehtäviään palkallisena ylityönä.

Yliopistonlehtorien liitto, OAJ sekä JUKO ja AKAVA ovat niitä sidosryhmiä, joiden kautta kenttäväki saa työkalut paikallista toimimista varten. Millaisena Vaasassa nähdään näiden tahojen toiminta? Mitä mieltä ollaan yliopiston lehtorin työtä säätelevistä sopimuksista. Millaista on niiden valvominen?

Yleisenä toteamuksena on, että koska YLL:n koulutus on yliopiston lehtoreille räätälöityä, se täyttää tarpeet parhaiten. Luottamusmiehenä toimineet Aira ja Liisa tuntevat tarvitsevansa myös JUKO:n koulutusta, koska niissä käsitellään yksityiskohtaisemmin työsuhteeseen liittyviä lakeja ja asetuksia.

VES ja sen sisällä olevat sopimukset sekä kokonaistyöaikasopimus ovat välttämättömiä. Niiden valvominen on kuitenkin hankalaa. Esimerkiksi kokonaistyöaikasopimuksen käsite “opetuskatto” käsitetään usein laitostasolla yhä niin, että se on yhtä kuin opetusvelvollisuus, ja sen verran on opetusta muista velvollisuuksista huolimatta. Tulkinta ei ole sopimuksen hengen eikä edes kirjaimen mukainen. Joskus on vaikeaa argumentoida tällaisten “henki”- asioiden puolesta. Tällainen asia tulee olemaan myös uuden palkkausjärjestelmän ns. henkilökohtaisen palkanosan arviointi. Mutta huolimatta siitä mikä sen painoarvoksi muodostuu yksittäisen yliopistonopettajan palkassa, ainakin me-henkeä tarvitaan tulevissa neuvotteluissa, Aira, Liisa ja Raija toteavat.


Teksti: Maj-Len Rönkä
Kuvat: Terhi Collin

 

(painetun lehden s. 5-7)


 
ACATIIMI 5/04 tulosta | sulje ikkuna