Urakehitys yliopistoissa
Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton perinteikäs
kevätseminaari käsitteli tänä vuonna urakehitystä
yliopistoissa. Ohjelmassa puitiin mm. tulos- ja ulos politiikkaa,
tutkijanuran tulppia, yliopistojen virkarakenteiden uudistusta,
tasa-arvoista tiedeyhteisöä sekä palkkausta akateemisen
työn houkuttimena.
Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Antero Puhakka avasi
seminaarin. Hänen mielestään tulos ja ulos -politiikasta
pitäisi päästä aitoon henkilöstöpolitiikkaan.
- Jos tutkijanuralle houkuttelu tehtäisiin tällä
hetkellä realistisesti, voisi työpaikkailmoitus kuulua
vaikka seuraavasti: “Kiinnostaako huono palkka? Tule työskentelemään
pätkätöihin yliopistoon tutkijakoulutettavaksi. Palvelussuhteen
etuna tarjoamme vuoden pituisen määräyksen kerrallaan.
Ei mahdollisuutta palkkauksen parantamiseen. Ei etenemismahdollisuuksia.
Virkaehtosopimusten määräyksiä kierretään,
jos niistä ei jäädä kiinni. Odotamme täydellistä
sitoutumista ja ehdotonta lojaalisuutta”.
- Houkuttelevaa, eikö totta. Hämmästyttävää
on se, että kaikesta huolimatta halukkaita akateemiselle uralle
tulijoita riittää. Tieteen palo on niin kova, mutta kyllä
vaativasta työstä pitäisi palkita hyvin, tai edes,
kohtuullisin palvelussuhteen eduin. Mutta nythän näin
ei asia suinkaan ole.
Tutkijanuran kehittäminen on huomattu suureksi ongelmaksi
myös muualla kuin ammattiliitoissa.
- Tutkijanuraan liittyvien kysymysten ratkaisua voitaisiin pitää
jopa lähes Suomen tieteen elämän ja kuoleman kysymyksinä.
Viimeisen kahden vuoden aikana tutkijanuraan ja siinä oleviin
ongelmiin kehittämistarpeisiin ovat kiinnittäneet huomiota
mm. Valtion tiede- ja teknologianeuvosto, Koulutuksen ja tutkimuksen
kehittämissuunnitelma, Suomen tieteen tila ja taso -raportti
ja Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi. Viimeisin ja
poliittisesti merkittävin lausuma löytyy pääministeri
Matti Vanhasen hallituksen huhtikuun alussa hyväksymästä
strategia-asiakirjasta, jossa todetaan tiedepolitiikan yhtenä
keskeisenä vaikuttavuustavoitteena olevan sen, että tutkijanurasta
tulee entistä houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi.
- Yliopistotutkijoiden ongelmat ovat suuret, mutta kovinkaan hämmästyttäviä
ne eivät ole, kun otetaan huomioon se mitätön panostus,
jota Suomessa tutkijaa kohti panostetaan. Suomessahan on siis EU:n
tilastojen mukaan eniten tutkijoita asukaslukuun suhteutettuna.
Tieto muuttuu huomattavasti mielenkiintoisemmaksi kun otetaan huomioon
se, kuinka paljon Suomessa kulutetaan rahaa yhtä tutkijaa kohti.
Tällöin nimittäin huomataan, että kun nykyisten
EU-maiden keskiarvo tutkijaa kohti käytetyssä rahamäärässä
on 171 000 euroa/tutkija, tullaan Suomessa toimeen lähes 50
000 euroa vähemmällä.
Puskurirahastoja turvaamaan urakehitystä
Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen tuli
kevätseminaariin suoraan opetusministeriön kanssa käytävistä
tulosneuvotteluista. Väyrysen seminaarialustus käsitteli
tutkijankoulutusta ja uraa Akatemian näkökulmasta. Hänen
mielestään suurimmat haasteet liittyvät post doc
-vaiheeseen.
- Akatemian toimien painopiste on tohtorintutkinnon jälkeisen
tutkijanuran kehittämisessä. Erityisesti tätä
varten on ns. tutkijatohtorijärjestelmä, jossa ollaan
siirtymässä kolmivuotiskausiin entisen kaksivuotisuuden
sijaan. Vuonna 2003 käytössä oli 380 tutkijatohtorin
määrärahaa, joita ollaan siirtämässä
Akatemian hallinnoinnista yliopistoille myönnettäviksi
määrärahoiksi.
- Tutkijatohtorin virkojen ja määrärahojen kokonaislukumäärä
on kasvanut 177 prosenttia vuodesta 1995 vuoteen 2003. Akatemiatutkijoiden
lukumäärä on kasvanut samana aikana 145 prosenttia.
Akatemiaprofessuurien määrä on lisääntynyt
65 prosentilla. Toisaalta vain 4 prosenttia hakijoista saa tämän
Suomen tavoitelluimman tutkijanpaikan.
Maaliskuun alussa pääjohtajana aloittaneen Väyrynen
kertoi hieman yllättyneensä Akatemian toimikuntien erilaisista
käytännöistä. Tieteenalakulttuurit eroavat esimerkiksi
suhtautumisessa akatemiatutkijoiden jatkokausiin.
- Akatemia ei itse voi ratkaista kaikkia tutkijanuraan liittyviä
ongelmia. Opetusministeriö asettaakin ensi syksynä työryhmän
pohtimaan tutkijanuraa ja liikkuvuutta, Väyrynen totesi.
- Yliopistojen ja rahoittajatahojen tulisi löytää
sellaisia ratkaisuja, että tutkija voisi ajatella elämäänsä
eteenpäin edes viiden vuoden pätkissä.
Väyrynen näkee, että yliopistojen taloudellisen
autonomian lisääminen olisi tähän yksi keino.
Puskurirahastoilla voitaisiin vaikuttaa mm. pidempiaikaisen urakehityksen
turvaamiseen.
- Valitettavasti yliopistojen taloudellisen autonomian laajentamiseen
liittyvät kohdat tippuivat pois eduskuntaan menneestä
yliopistolakiesityksestä, hän lisäsi.
Väyrynen otti kantaa myös tohtoritavoitemääriin
ja sijoittumiseen.
- Suomalaiselle tutkimuspolitiikalle on ollut ominaista eräänlainen
numerofetisismi, jossa tohtoreiden määrästä
on tullut itsetarkoitus. Nyt onkin aika kiinnittää huomiota
tutkijankoulutuksen rakenteisiin ja laatuun, jotta voimme tuottaa
lisää kansainvälisesti merkittäviä tutkijoita.
- Noin 80 prosenttia tohtoreista työskentelee julkisella sektorilla
(ml. yliopisto) ja vain noin 15 prosenttia yrityksissä. Ilmeisesti
suurin haaste on tutkijankoulutuksen saaneiden henkilöiden
rekrytointi yritysmaailmaan. Yliopistojen ja yrityselämän
yhteistyötä tulee lisätä jo tutkijankoulutusvaiheessa.
Tällä hetkellä yritysten tutkijatyövoimasta
vain 3 prosenttia on tohtoreita.
Kohti joustavampaa palvelussuhdejärjestelmää
Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston puheenjohtaja Gustav Björkstrand
teki selkoa rehtorien neuvoston virkarakenne-esityksestä. Joensuun
yliopiston rehtorin Perttu Vartiaisen johtaman työryhmän
esitys hyväksyttiin neuvoston kokouksessa tammikuun lopussa.
Eri vaiheissa työryhmä on kuullut myös henkilöstöjärjestöjen
näkemyksiä.
Björkstrandin mukaan esityksen lähtökohtana oli
nykyistä joustavampi palvelussuhdejärjestelmä. Työryhmä
kartoitti nykytilanteen, mm. Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin
virkarakenteet. Amerikkalainen tenure track -systeemi tutkittiin
myös, mutta todettiin, että Suomi on sen tapaiselle järjestelmälle
liian pieni maa.
Virkarakenne-esitys pohjautuu neliportaiseen malliin: 1) tohtorikoulutettava
tms., 2) tohtoriassistentti, tutkijatohtori tms. (post doc -vaihe),
3) tutkijaopettaja, yliopistonlehtori, kliininen opettaja tms. ja
4) professori. Kaksi ensimmäistä porrasta ovat koulutusvaiheita,
jolloin virat voidaan täyttää määräaikaisina.
Kaksi ylempää porrasta ovat varsinaisia yliopistollisia
opetusvirkoja, ja ne täytetään pääsääntöisesti
toistaiseksi.
- Valmistunut esitys ei ole lopullinen, esimerkiksi nimikkeisiin
ei vielä otettu kantaa. Neuvoston työvaliokunta seuraa
tilannetta, mm. uusien palkkausjärjestelmien kehittämistä
ja palaa nimikkeisiin myöhemmin.
- Dosentin asemasta työryhmällä oli kuitenkin selkeä
kanta: se nähdään voimavarana ei virkana.
Björkstrand kommentoi myös tohtoritulvaa. Hänen
mielestään on selvää, että kaikki valmistuneet
tohtorit eivät voi sijoittua yliopistouralle.
- Onko jatkokoulutus oikealla mallilla, annetaanko tuleville tohtoreille
nyt harhakuva akateemisen uran mahdollisuuksista, rehtori Björkstrand
kysyi.
Puheenvuoronsa lopuksi hän otti Väyrysen tapaan kantaa
yliopistojen autonomia-asiaan.
- On erittäin valitettavaa, että autonomiaa ei lisätty
yliopistolaissa. Rehtorien neuvosto on käynyt valtiosihteeri
Raimo Sailaksen kanssa keskusteluja, joissa on haettu toisenlaisia
mahdollisuuksia taloudellisen itsemääräämisoikeuden
lisäämiseksi. Se, että asia olisi saatu lakiin, olisi
toki ollut yliopistojen kannalta parempi ratkaisu.
Tasa-arvoiset uraportaat
Seuraavaksi seminaariohjelmassa siirryttiin puhumaan tasa-arvoisista
uraportaista. Helsingin yliopiston vararehtori Marja Makarow lähestyi
asiaa oman uransa näkökulmasta.
Väitöstyönsä jälkeen Makarowilla seurasi
vuoden tai parin pätkistä koostuva yhteensä lähes
20 vuotta kestänyt vaihe, joka päättyi professuurin
saamiseen 50-vuotiana Kuopion yliopistosta vuonna 1998. Helsingin
yliopiston professoriksi hän tuli vuonna 2003. Makarow oli
laskeskellut, että uransa aikana hänet on arvioitu 21
kertaa eli noin 70 henkeä on tutkinut, mitä hän on
työkseen tehnyt.
Väitöskirjaa tehdessään ja post doc -vaiheessa
Makarow ei törmännyt naistutkijoiden urakehitystä
haittaavaan lasikattoilmiöön. Sitä vastoin joissakin
ulkomaisissa, omaan tieteenalaansa liittyvissä luottamustehtävissä
hän on havainnut naiseuden haittapuolia.
- Olen havainnut sen, että naiset eivät käytä
yhteisöllisyyttä hyväkseen. Lisäksi tuntuu siltä,
että joillakin naisjatko-opiskelijoilla on tulevaisuusvisio
hukassa.
Puheenvuoronsa loppupuolella Makarow siirtyi yksityisestä
enemmän yleiseen.
- Fragmentaarisuus haittaa tutkijanuraa. Akatemialta puuttuu rahoitusinstrumentti
ja yliopistoilta virkaporras sellaiselle itsenäiselle tutkijalle,
joka ei vielä yllä professoriksi. Ja ongelma on kasvamassa,
koska ns. täydentävällä rahoituksella työskenteleviä
tutkijoita on yhä enemmän.
Tutkimuksesta vastaavan vararehtori Marja Makarowin johdolla Helsingin
yliopistossa ollaan laatimassa tutkimuspoliittista ohjelmaa, joka
on saanut ensimmäisissä käsittelyissä hieman
ristiriitaisen vastaanoton. Sen työstämistä jatketaan.
Makarow piti hyvänä, että opetusministeriö
on asettamassa syksyn alussa työryhmän miettimään
tutkijanuraa ja liikkuvuutta.
Piilosyrjintää edelleen naisten tutkijanuran haittana
Tasa-arvoasioista jatkoi kommenttipuheenvuorolla Helsingin yliopiston
tutkijakollegiumin tutkija, VTT Liisa Husu.
- Muodollisesti naissukupuoli ei enää ole este tiedeuralle.
Yksittäisiä suomalaisia tiedenaisia on edennyt tieteen
huippupaikoille: rehtoreiksi, kanslereiksi ja tieteen akateemikoiksi.
Sukupuolisyrjintä on kielletty lainsäädännöllä,
yliopistoilla ja Akatemialla on tasa-arvosuunnitelmat. Tästä
huolimatta muun muassa oman väitöstutkimukseni mukaan
erilaiset piilosyrjinnän muodot hidastavat ja vaikeuttavat
edelleen naisten tutkijanuraa kaikissa uravaiheissa.
- Tasa-arvovaltuutetulle yliopistojen virantäytöistä
tehdyt selvityspyynnöt ovat tietojeni mukaan poikkeuksetta
naispuolisten tutkijoiden ja opettajien tekemiä, ja useita
yliopistoja on tuomittu oikeudessa maksamaan syrjitylle tutkijanaiselle
korvausta tasa-arvolain syrjintäkiellon rikkomisesta.
- Naisten osuus väitelleistä on kohonnut jatkuvasti,
mutta muun muassa Suomen Akatemian raportti naisten tutkijanurasta
osoitti, että tohtorin tutkinnon jälkeen naisten ura etenee
kankeammin kuin mieskollegojen. Miehet taas kokevat vain harvoin
sukupuolensa olleen esteenä yliopistouralla.
- Työikäiset naiset ovat korkeammin koulu-tettuja kuin
miehet, mutta korkea koulutus on työmarkkinoilla tuottoisampi
resurssi nuorille miehille kuin nuorille naisille, jotka kuitenkin
muodostavat enemmistön nuorista korkeakoulutetuista. Valtakunnallisen
tasaarvobarometrin mukaan juuri korkeasti koulutetut naiset suhtautuivat
kriittisimmin sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen työelämässä.
Husu ei yhtynyt vararehtori Makarowin näkemykseen siitä,
että Suomessa oltaisiin tieteen ja tutkimuksen tasa-arvokysymyksissä
kovasti edellä muuta maailmaa. 1990-luvun lopulta lähtien
esimeriksi Euroopan Unioni ja Ruotsi ovat olleet erittäin aktiivisia
tällä saralla.
- Eurooppalaisessa keskustelussa sukupuolten tasa-arvosta tieteessä
tasa-arvotoimia ei perustella vain oikeudenmukaisuusperiaatteilla,
vaan myös sillä, että tasa-arvo edistää
“tieteen parasta”: tasa-arvoisempi tiedeyhteisö
tuottaa parempaa tutkimusta “equality equals quality”.
Husun mielestä tasa-arvokysymykset eivät ole suppea erilliskysymys,
vaan ne tulisi ottaa alan liittojen ja muiden toimijoiden toiminnassa
huomioon läpäisyperiaatteella kaikessa toiminnassa. Tieteentekijöiden
liitto on asettanut työryhmän laatimaan ensimmäistä
tasa-arvostrategiaansa. Liisa Husu on mukana työryhmässä.
Hän (liisa.husu@helsinki.fi) tai liiton varapuheenjohtaja Ragna
Rönnholm (ragna.ronnholm@helsinki. fi) ottavat mieluusti vastaan
ideoita ja ajatuksia tasa-arvostrategian sisällöstä.
UPJ:sta vetoapua ura- ja palkkakehitykseen
Seminaaripäivän loppupuolella pohdittiin uraa ja palkkausta.
Ensiksi tästä puhui Valtion työmarkkinalaitoksen
työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto. Hän selvitti
mm. valtiovarainministeriön urahankkeen ehdotuksia. (Raportti:
Uusille urille. Linjaukset ja toimenpidesuositukset. Valtiovarainministeriön
työryhmämuistioita 1/2004 löytyy mm. vm:n www-sivuilta.)
Urahankkeen taustalla on ikärakenteen suuri murros: jo tänä
vuonna työmarkkinoille tulee vähemmän väkeä
kuin sieltä poistuu. Johtamisen kehittäminen oli myös
yksi hankkeen lähtökohdista.
- Ura pitäisi nähdä laajemmin kuin pelkkinä
tikapuina. Se ei ole vain porrasmainen, vertikaalisesti etenevä
vaan sen pitäisi muodostua myös horisontaalisesti eri
tehtävien ja organisaatioiden välillä liikkuen. Urakehitystä
on yksilön kehitys oman työnsä asiantuntijana ja
huippuosaajana.
Metsäpelto puhui myös palkkauksesta ja palkkakehityksestä.
Hän korosti, että valtion palkkausperusteet ovat tehtävän
vaativuus ja henkilökohtainen suoritus ja osaaminen (ei esim.
virka tai sen nimi). Palkitsemisen tulee tukea toimintayksikössä
määriteltyjen erilaisten urapolkujen suunnittelua ja toteuttamista.
- Uudet palkkausjärjestelmät on kuin luotu toteuttamaan
tätä tavoitetta.
Metsäpelto esitteli grafiikan avulla, kuinka valtio on ollut
palkkajohtaja eri sektoreiden palkkakehityksessä 2000-luvulla.
Kun perspektiiviä pidennetään, valtiolla ei enää
menekään yhtä hyvin. 1990-luvulla palkkakilpailukyky
oli hitaampi kuin kunnalla ja yksityisellä puolella. Metsäpelto
piti vuoden 1986 virkamiesliiton lakkoa ja sen seurauksena toteutettuja
palkantarkastuksia lähtölaukauksena palkkausperusteiden
muutostarpeelle ja työnvaativuuden arviointiin perustuvalle
järjestelmälle.
Puheenvuoronsa lopuksi Metsäpelto esitti kalvon, jonka mukaan
vuosina 1970-2001 valtion alimpien palkkojen kehitys on ollut sama
kuin yleensä työmarkkinoilla, mutta solidaarinen palkkapolitiikka
on purrut niin, että ylimmät palkat ovat jääneet
kehityksestä jälkeen.
- Uusi palkkausjärjestelmä tarjoaa mahdollisuudet palkkasuhteiden
muuttamiseen. En tiedä siihen parempaa välinettä,
Metsäpelto vakuutti kuulijoille.
Lopuksi AKAVAn tutkimuspäällikkö Pekka Immeli esitti
kommenttipuheenvuoron. Immeli oli mukana mm. Valpas-toimikunnassa
AKAVA-JS:n edustajana.
- Tervettä palkkaliukumaa pitäisi käyttää
enemmän myös yliopistoissa. Kuntapuolella lääkärit
soveltavat sitä taitavasti.
Immeli referoi AKAVAn rahoittamaa tuoretta Palkansaajien tutkimuslaitoksen
selvitystä Palkka- ja tuloerot EU-maissa. Raportti osoittaa
kiistatta, että nettopalkoissa, joissa on ostovoima mukana,
Suomi on korkeasti koulutettujen kategoriassa EU-maiden hännänhuippu.
Palkkahajonta on vastaavasti EU-maiden pienimpiä. AKAVA sai
tutkimuksesta vahvaa tukea vaatimuksilleen ensi syksyn työmarkkinapöytiin.
(Ks. tästä lisää sivu 37)
Palkkauskeskustelun aluksi Professoriliiton toiminnanjohtaja Jorma
Virkkala esitti viime Acatiimissa olleen kuvion valtion palkkakilpailukyvystä
organisaatiotyypeittäin. Kuten edellisessäkin valtiotyönantajille
tehdyssä kyselyssä niin nytkin yliopistojen johto- ja
asiantuntijatehtäviä tekevät ovat pahnan pohjimmaisia.
Virkkala kysyi Metsäpellolta, mitä olisi tehtävissä?
- Olemalla tekemättä uutta palkkausjärjestelmää
varmistatte, että tilanne ei muutu, hän totesi.
Kirsti Sintonen
(painetun lehden s. 32-36) |