Marjatta Jokinen Mitä eroa on hakukoneella
ja tietokannalla?
Minua on ruvennut askarruttamaan se, kuinka paljon tutkijat tekevät
tiedonhakuja tietokannoista ja elektronisista lehdistä. Osaavatko
he hyödyntää tietokantojen hakumahdollisuuksia? Mielletäänkö
tietokannat samanlaisiksi hakukoneiksi kuin esimerkiksi Google?
Pidetäänkö siis tietokantojen hakumahdollisuuksia
yhtä yksinkertaisina kuin hakukoneita, joissa haetaan yksittäisiä
sanoja ja fraaseja sattumanvaraisesti tekstistä?
Tutkijoilla on onneksi lähdekritiikki aivan toisenlaista kuin
esim. kandidaatintutkielman ja gradun tekijöillä, joille
usein kelpaa teksti kuin teksti, jonka voi kopioida netistä.
Tutkija saattaa sanoa hieman ylimielisesti: “Osaan kyllä
käyttää elektronisia lehtiä, osaan hakea tietoa.”
Osaako hän muutakin kuin lukea elektronisessa muodossa lehteä,
jota on tottunut lukemaan kymmenen vuotta?
Muutamat nuoret tutkijat sanovat suoraan, että tarvitsevat
opastusta. He myöntävät, että tiedonhaku on
vaikeaa, kynnys tulla kysymään neuvoa informaatikolta
ja tietopalvelusta saattaa olla korkea.
Tuntuu, että atk-asioissa voidaan kysyä neuvoa, mutta
sitä, miten tietokannoista kaivetaan esille parasta mahdollista
tietoa, pidetään ainoastaan tutkijan asiantuntemukseen
liittyvänä. Informaatikko ei suinkaan halua kyseenalaistaa
tutkijan asiantuntemusta omalla alallaan, mutta informaatikko voi
antaa arvokasta apua opastamalla käyttämään
tietokantoja kertomalla asiasanan ja vapaatekstin eron opastamalla
hakemaan termejä ja sanoja abstraktin sisältä kertomalla,
mitä uusia tietokantoja on otettu käyttöön -
kuinka paljon tehokkaampi haku on käyttämällä
Advanced searchia kuin Simple searchia jne jne.
Vaarallista on, jos hakukonetta pidetään ainoana tai
parhaana vaihtoehtona tiedon hakemiselle. Tämä käsitys
voi myös siirtyä tutkielman ohjaajalta opiskelijalle.
Opiskelija saattaa kyllästyneenä kuulemaan kirjastotädin
opastusta tietokannoista tokaista: Jaa, minä taidan kuitenkin
hakea netistä! Tulee houkutus vastata: Rakas lapsi, me olemme
nyt netissä!
Meidän pitäisi osata tarpeeksi konkreettisesti vakuuttaa,
että “netistä löytyy” hakukoneen avulla
sattumanvaraista tietoa. Hakukone hakee yksittäisen sanan tai
sanaparin jostakin, mahdollisesti tekstin sisältä. Hakukoneet
tosin lajittelevat relevanssin mukaan, mutta kuitenkin sieltä
löytyy suhteellisen yleistä tietoa.
Elektronisista lehdistä voidaan hakea täsmällistä,
tieteellistä tietoa, joka kuuluu mahdollisesti FinElibin konsortioiden
kautta hankittuihin tietokantoihin ja lehtiin. Ei tarvitse tietää
kaikkia alan tärkeimpiä lehtiä, joita sitten uskollisesti
luetaan joko painettuna tai parhaassa tapauksessa elektronisena,
vaan haetaan tutkimusaiheen alalta artikkeleita niistä tuhansista
lehdistä, jotka ovat käytettävissä. Informaatikko
voi myös vihjaista, miten haku voidaan rajata aihetta koskeviin
tieteellisiin artikkeleihin, jotta tutkijan ei tarvitse kahlata
niitä tuhatta artikkelia läpi ihmetellen, kuinka hieno
internet onkaan, kun sanalla management löytyy niin monta artikkelia.
Kirjastojen hankkimista tietokannoista, mm FinElibistä löytyy
paljon sellaista, mitä ei internetin hakukoneiden avulla saada
esille. Kalliit tieteelliset lehdet esimerkiksi ovat sellaisia,
joita Suomeen voidaan hankkia konsortioiden avulla, jolloin pienilläkin
yliopistoilla on mahdollisuus saada näitä lehtiä
käyttöönsä.
Kun mietiskelin niiden opiskelijoiden ja tutkijoiden tiedonhakutottumuksia,
jotka eivät ole osallistuneet tiedonhakukoulutukseen, kollegani
sanoi lyhyesti: “Et halua tietää”. Hänellä
on pääsy hakujen lokitiedostoon.
Marjatta Jokinen on kirjastonhoitaja, informaatikko
Turun kauppakorkeakoulussa. Tieteentekijöiden liitto valitsi
hänet Vuoden Tieteentekijäksi 2003.
(painetun lehden s. 19) |