Uusi PalkkausJärjestelmä – aikataulu etenee
Yliopistojen uutta palkkausjärjestelmää koskevissa
neuvotteluissa on linjattu palkkausjärjestelmän käyttöönottoaikataulua.
Neuvotteluryhmä (opetusministeriön taso) on hyväksynyt
“aikatauluraamin”, jonka mukaan varsin pian –
käytännössä lokakuun kuluessa - pyritään
löytämään sopimusosapuolten yhteinen näkemys
arviointijärjestelmistä. Tämä koskee sekä
opetushenkilöstöä että muuta henkilöstöä.
Lisäksi neuvotteluryhmä on päätynyt yhteiseen
käsitykseen siitä, että kaikki yliopistot voisivat
lähteä liikkeelle arviointien tekemisessä yhtä
aikaa siinä vaiheessa kun tarvittavat välineet –
työn vaativuuden arviointijärjestelmät, työnkuvauslomakkeet
ja suoritusarviointijärjestelmät lomakkeineen –
ovat valmiina.
JUKOn neuvottelupäällikkö Arja Vehmas on lähettänyt
asiasta kirjeen yliopistojen luottamusmiehille.
Lokakuun kuluessa kaikkiin yliopistoihin on tarkoitus toimittaa
myös vaati- ja henkiosien kuvaukset ja kartat. Lähtökohtana
on, että jokainen tehtävä sijoitetaan omalle vaati-tasolleen
ja vastaavasti jokainen tehtävän suorittaja arvioidaan
henki-osan portaan määrittelemiseksi.
Opetusministeriön pyrkimyksenä on, että yliopistoissa
tämä vaihe saataisiin suoritettua maaliskuun 2005 loppuun
mennessä. Koska eri yliopistossa on erilaisia UPJ:tä
koskevia valmiuksia, ainakaan kaikkien yliopistojen osalta tämä
ei voine toteutua.
Vaativuustasosijoittelun ja henki-arvioinnin jälkeen yliopistovaiheen
ensimmäinen kierros on ohi. Tällöin käynnistyvät
varsinaiset sopimusneuvottelut keskustasolla. OPM:n tavoitteena
on, että kaikki yliopistot ovat UPJ:n piirissä vuoden
2005 loka-marraskuuhun mennessä.
(painetun lehden s. 36) |