Erik T. Tawaststjerna: Päätehtävä
nuorten lahjakkuuksien ohjaus
Taideyliopistoissa professorin työ eroaa tiedeyliopistojen
perinteisemmästä professorin roolista. Sibelius-Akatemian
pianomusiikin professori Erik T. Tawaststjerna pitää päätehtävänään
nuorten lahjakkuuksien ohjausta.
Kuten useimmat Sibelius-Akatemian taiteelliset professorit, koen
päätehtäväkseni nuorten lahjakkuuksien eli oppilaitteni
henkilökohtaisen ohjauksen - tätä opetustyötä
on kalenterissani noin 13 tuntia viikossa, mutta aikaa vievät
myös erilaiset ryhmätunnit, oppilaiden esiintymistilanteet
sekä lautakuntatyö. Oma taiteellinen työni keskittyy
tällä hetkellä erityisesti pianonsoiton teknisiä
ja soinnillisia mahdollisuuksia tutkivaan harjoitteluun ja esiintymisiin.
Olen johtanut pianokoulutusta Sibelius-Akatemiassa varsinaisesti
1986-2001, mutta kun pianomusiikin osasto muodostettiin 2001, en
pyrkinyt sen johtajaksi vaan olen sittemmin ollut pianokoulutuksen
vastuuopettaja. Tehtäviini kuuluu mm. opetussuunnittelua, valintakokeiden
johtamista sekä tutkintolautakuntien koostamista. Olen osallistunut
varsin intensiivisesti taiteellisen jatkokoulutuksen suunnitteluun
ja toteutukseen 1990-luvulla ja olen edelleen tästä alasta
vastaavan Docmus-yksikkömme varajohtaja. Luonnollisesti osallistun
sekä pianomusiikin osastoneuvoston että opetus- ja tutkimusneuvoston
toimintaan ja kuulun useampaan työryhmään. Olen ollut
säännöllisesti vaihto-opettajana ja esiintyjänä
Erasmus-järjestelmän puitteissa eri Euroopan maissa. Virantäyttöjen
asiantuntija olen ollut sekä Suomessa että muissa pohjoismaissa.
Myös ns. kolmannen tehtävän hoitamista kuuluu taideyliopiston
professorin työhön. Varsin huomattava osa työtäni
tapahtuu “kentällä”: olen ollut luomassa strategisia
suuntaviivoja maamme tärkeimmille pianokilpailuille (Helsinki,
Jyväskylä, Oulu) ja olen niiden kaikkien suunnittelussa
edelleen mukana, lisäksi johdan Espoon kansainväistä
pianoviikkoa toisena kahdesta taiteellisesta johtajasta. Vuosina
1997-2003 olin Opetusministeriön musiikki- tanssi- ja teatterialan
koulutustoimikunnan jäsen. Olen myös usein tuomariston
jäsen ulkomaisissa pianokilpailuissa, esim. vuosina 2004-2005
Nyborgissa, Valenciassa, Weimarissa ja Wienissä. Vuodesta 2004
alkaen olen Professoriliiton paikallisosaston puheenjohtaja.
Erik T. Tawaststjerna
pianomusiikin professori, Sibelius-Akatemia
(painetun lehden s. 20) |