Mitä kuuluu professorimatrikkelille?

Maan virkaprofessoreiden matrikkeli ilmestyi ensimmäisen kerran syksyllä 2000. Se sai seurakseen tämän vuoden alussa cd:n, jonka tietovolyymi on jo aivan toista luokkaa. Mukaan nimittäin otettiin laajat historialliset luettelot professoreista ja professoreiden matrikkelitiedot julkaistiin tasa-arvon periaatteella, olipa sitten kyse kuolleesta, eläkkeelle siirtyneestä tai virassa olevasta professorista. Cd:n tiedot rajattiin vuoden 2002 loppuun. Niiden päivitys on sen jälkeen ollut verraten niukkaa. Kun professorikunta saa uusia jäseniä koko ajan reipasta tahtia, on uuden matrikkelin julkaiseminen käymässä jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi.

Matrikkelia julkaiseva Professoriliitto on jo pohtinut asiaa, mutta päätöksiä ei ole vielä tehty. Valinta siitä, tehdäänkö uusi cd vai painettu kirja, on vielä avoin. Sähköisen version kehittelyyn vaikuttaa eniten pyrkimys luoda kehittyneempi, moniulotteisia hakumahdollisuuksia sisältävä järjestelmä. Sitä tuskin on luotavissa nykyisen cd:n tekniikalla, joten edessä saattaa olla suuritöinen urakka. Sähköisessä tiedonvälityksessä tietojen vanhentuneisuus koetaan helposti kiusalliseksi. Tietojen päivittämiseen on kehitettävä jokin ratkaisu. Professoreiden oma-aloitteista tiedontarjontaa voidaan kehittää, mutta mielestäni avainasemassa on edelleen matrikkelin toimittaja, joka kontrolloi tietojen antoa ja estää kotisivufriikkejä rehevöittämästä matrikkelia siihen kuulumattomalla aineksella. Toimittajan tulee huolehtia myös siitä, että kenenkään matrikkelissa olevan tietoja ei päästetä hunningolle.

Kirjaksi painettava matrikkeli on myös edelleen varteenotettava vaihtoehto. Vuoden 2000 isoa ja painavaa matrikkelia on valitettu raskaaksi käyttää, mihin olen vastannut, että se onkin tarkoitettu pöydällä avoimena pidettäväksi ja ahkerasti käytettäväksi. Vakavasti puhuen painetun kirjan jakaminen näyttää kyllä väistämättömältä ja siinä yhteydessä on syytä tehdä myös tietty linjaratkaisu normaaliin matrikkelikäytäntöön siirtymiseksi. Jako kuolleet – elävät ryhmiin olisi luonteva ja merkitsisi myöhemmin painettavissa matrikkeleissa käytäntöä ilmoittaa edellisen matrikkelin jälkeen kuolleet pelkkänä luettelona matrikkelin lopussa, kuten matrikkeleissa yleisesti tehdään. Professorimatrikkelissa kuolleiden professoreiden osuus on kuitenkin vain vajaa kolmannes vuodesta 1640 lähtien, joten osien tasasuhtaisuuden kasvattamiseksi olisi kaiketi otettava myös eläkkeelle siirtyneet professorit ensimmäiseen osaan.

Matrikkelitietojen rakennetta koskevien kysymysten pohdinta on aina ajankohtaista matrikkeleita uusittaessa. Professoreiden kohdalla vaikeuksia tuottaa usein jo työurankin kuvaus, kun mukana on paljon “tieteellistä pätkätyöläisyyttä”. Sivutoimet ovat yleensä jotenkuten tunnistettavissa, mutta käsite “luottamustoimet” on erityisen hankala, koska professori vaikuttajayksilönä esiintyy usein monissa rooleissa. Vaikuttaa siltä, että erityisen aktiivisten professoreiden kohdalla asiantuntija-, edustus- ja “perinteisiä” luottamustoimia voi jaotella, mutta tämän systematiikan muokkaaminen läpikäyväksi kaikille tuntuu liioitellulta. Kansainvälisten tehtävien suosiminen on nyt matrikkeleissa muotia, mutta siinäkin olisi pysyttävä kohtuuden rajoissa. Huomionosoitukset -ryhmä on heterogeeninen, mutta sen systemaattinen erittely on kuitenkin aikojen kuluessa hioutunut toimivaksi. Perhetiedot ovat matrikkeleiden vakiokalustoa, mutta myös tarpeen tullen toimituksellisesti pahimpia kriisipesäkkeitä. Asiasta jankuttaminen tuntuu kuitenkin turhalta, kun tuloksena kuitenkin on vain toimittajan oman verenpaineen nousu!

Professoreiden tieteellistä tai taiteellista toimintaa koskevien tietojen julkistamisessa käytäntö on kutoutunut päätöiden nimeämiseen tai tuotannon yleisluontoiseen luonnehtimiseen. Kattavien luetteloiden sijoittelu ainakin kirjana painettaviin matrikkeleihin on todennäköisesti päättynyt. Syynä ovat kustannustekijät ja pettymykset projektien epätoivottuina kutistumisina. Sähköisissä matrikkeleissa resurssit ovat aivan toista suuruusluokkaa. Ongelmaksi tullevat tälläkin puolella lähinnä päivitystarpeet. Voivatko professorit itse tai matrikkelin toimittaja paneutua asiaan tarpeeksi? Kun asiantuntemusta osaavat

kirjastot harjoittavat luettelointia, eikö riitä se, että matrikkeleihin tehdään vain linkkiviittauksia julkaisuluetteloihin? Professorit reagoivat mielestäni yllättävän laimeasti tähän mahdollisuuteen cd-matrikkelin tietoja koottaessa. Alkavassa toimitustyössä on asiaan ilmeisesti palattava pontevammin.

Professorimatrikkelista on puuttunut kaksi asiaryhmää, jotka ovat jokseenkin yleisesti mukana nykyisissä ammattikuntamatrikkeleissa. Nämä ovat tiedot asianomaisen kielitaidosta sekä harrastuksista. Professorimatrikkelin pidättyväinen linja on tässä perua hyvinkin pitkästä linjasta, jos kohta rehellisyyden nimessä on sanottava, että se on tuottanut myös raskasta sarkaa kyntävälle toimittajalle edes pientä helpotusta. Oppineisuuden valtakieli länsimaissa oli pitkään latina. Sen aseman peri sittemmin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna saksa ja toisen maailmansodan jälkeen englanti. Asetelma on kansainvälisessä tieteellisessä yhteistyössä ollut niin selvä, että sen esille tuominen professorin matrikkelitiedoissa on koettu tarpeettoman arkiseksi asiaksi, vaikka kielitaito on ennenkin voinut olla vaikeasti kantapään kautta hankittua. Jotenkin banaalilta tuntuisi nytkin lisätä jokaiselle professorille kielitaidoksi suomi, ruotsi, englanti. Mielestäni näiden kielten erityisasema pitäisi todeta matrikkelin alussa ja hienosäädöllä luoda vaikkapa “erityiskielitaito” -nimike, jossa professori voi esitellä muita kieliä, joita hän kohtuullisesti hallitsee. Koko asian voisi tuoda julki myös harrastusten yhteydessä.

Harrastukset on myös asiaryhmä, jota pitkä perinne on pidätellyt ottamasta professorimatrikkeliin. Entisajan oppinut tunnettiin helposti epäkäytännöllisenä, hajamielisenä professorina, jolla ei edes kuviteltu voivan olla mitään tavallisen ihmisen harrastuksia. Maailma on kuitenkin suuresti muuttunut ja tuskinpa professorien suuri enemmistö nykyisin juurikaan poikkeaa keskiluokkaistuneesta akateemisesta oppineistosta elintapojensa ja harrastustensa suhteen. Ehkäpä tässäkin suhteessa linjaa voitaisiin muuttaa, mutta pitämällä jalat maassa. Henkilötietojen hakuteoksena suuresti arvostamani “Kuka kukin on” menee juuri tässä kohdassa liian pitkälle hyväksymällä myös pilaharrastuksia, jotka usein ovat enemmän keinotekoisia kuin hauskoja. Valtakunnan päälehtikin kiinnitti asiaan viimeksi huomiota lihavin otsikoin. Kun alalla työskentelevä muutenkin kohtaa tarpeeksi matrikkeleita vähätteleviä asenteita, ei tällaisista rimanalituksista olisi väliksi.

Veli-Matti Autio

FT Veli-Matti Autio toimi edellisten professorimatrikkelien toimittajana

(painetun lehden s. 27-28)