Vuoden Professori – Irma Thesleff
Kehitysbiologian tutkimuksen piikkipaikalla
Helsingin yliopiston biotekniikan instituutin kehitysbiologian
tutkimus-ohjelman johtaja Irma Thesleff on ollut eturintamassa
kehitysbiologian tutkimuksen hurjassa vauhdissa.
- On ollut mielettömän hienoa olla mukana kehitysbiologiassa juuri
tässä vaiheessa. Kukaan ei olisi vielä 20 vuotta sitten osannut
arvata, että samat geenit säätelevät ihmisen ja banaanikärpäsen
kehitystä tai vaikkapa hampaiden ja munuaisten kehitystä. Hampaiden
kehityksen tutkimuksessa Thesleffiä pidetään maailman johtavana
asiantuntijana. Professoriliitto palkitsi tutkimusjohtaja Thesleffin Vuoden
Professorina 2004.
Alun perin Irma Thesleffin ei pitänyt ollenkaan lähteä tutkijanuralle.
Hammaslääkärin työ tuntui sopivalta perheenäidin
ammatilta. Mutta parin vuoden päästä opiskelun arki
alkoi olla tylsää.
- Niinpä marssin setäni professori Lauri Saxénin luokse patologian
laitokselle ja kysyin hommia, joissa saisi käyttää aivojaankin.
Sittemmin Helsingin yliopiston kansleriksikin kohonnut setä ehdotti
kehitysbiologiaan liittyvää väitöskirjan aihetta.
Tähän alaan Suomella onkin hyvät traditiot aina
1930-luvulta lähtien. Solujen välistä viestintää tutki
aikoinaan sammakoilla ensiksi professori Gunnar Ekman, sittemmin
Sulo Toivonen ja Lauri Saxén.
Thesleff innostui aiheesta ja väitöskirja syntyi huuli-
ja suulakihalkion synnystä. Hän muun muassa altisti hiiriä aspiriinille
ja löysi korrelaation sen ja huuli- ja suulakihalkion kehittymiselle.
Väitöksen jälkeen kiinnosti jatkaa pitemmälle.
Nuori perhe muutti vanhimman lapsen syntymän jälkeen
vuodeksi Yhdysvaltoihin National Institutes of Health -tutkimuslaitokseen.
Tutkimusta ohjaava professori ihmetteli post docilleen: Aiotko
tosiaan jatkaa tuota hampaan kehityksen tutkimista ei siitä koskaan
Nobel-palkintoa saa.
- Ei varmaan saa, mutta silti se on ollut kovin hauskaa.
Hiiri ja ihminen 95-prosenttisesti samaa
Vuonna 1979, kun Thesleff palasi Suomeen, geenit oli jo löydetty,
mutta niistä ei tiedetty paljoa eikä niitä vielä osattu
kunnolla leikata ja liimata. Ihmisen geenien lukumääräkin
arvioitiin aluksi kovin yläkanttiin: vielä 20 vuotta
myöhemmin puhuttiin 100 000 geenistä, kun nyt laskelmissa
on päädytty reiluun 20 000 geeniin.
Vuonna 1989 löydettiin ensimmäinen solujen välillä viestittävä viestimolekyyli.
Tästä ei mennyt kauaa, kun keksittiin, että geenit
ovat niin samanlaisia, että hiirestä eristetty geeni
banaanikärpäseen siirrettynä toimii kuten banaanikärpäsen
oma geeni. Edelleen tehtiin vielä hurjempi oivallus: banaanikärpäsen
siiven kehitystä säätelevät samat geenit kuin
ihmisen käden kehitystä. Geneettisesti hiiri ja ihminen
ovatkin 95-prosenttisesti samaa. Nämä havainnot mullistivat
koko kehitysbiologisen tutkimuksen.
- On ollut mielettömän hienoa olla mukana tutkimuksessa
juuri tässä vaiheessa. Kukaan ei olisi vielä 25
vuotta sitten osannut arvata, että samat geenit säätelevät
ihmisen ja banaanikärpäsen kehitystä tai vaikkapa
hampaiden ja munuaisten kehitystä.
Kiinnostusta kehitysbiologiaa kohtaan on entisestään
lisännyt se, että viime vuosien aikana on ilmennyt, että virheet
kehitystä säätelevissä geeneissä ovat
syynä suureen osaan ihmisten sairauksia. Synnynnäisistä epämuodostumisista
suuri osa johtuu tällaisista geenivirheistä.
- Tutkimus onkin nykyisin suuntautunut kehitystä ohjaavien
viestimolekyylien ja niiden estäjien tutkimukseen, muun muassa
siihen, miten signaalit määräävät elinten
paikat ja ohjaavat niiden muotoutumista. Esimerkiksi etu- ja takahampaitten
kehityksen hienosäätö ymmärretään
tällaisten signaalien kautta.
Vuoden tiedekirjapalkinnon vuonna 2003 voittaneeseen Kehitysbiologia-kirjaan
kirjoittajajoukko keksi tälle mekanismille uuden, kuvaavan
suomenkielisen sanan “kaavoittuminen”.
Kehitysbiologit ovat viime vuosina löytäneet yhteistyökumppaneita
monilta muilta tieteenaloilta. Kehitysbiologinen tutkimus, kantasolu-
ja syöpätutkimus käyvätkin tänään
usein käsi kädessä.
Evodevo uusi tieteiden välinen tutkimusala
Toistaiseksi ei vielä tiedetä, kuinka läheistä sukua
eri elimet ovat toisilleen eli miten eri elinten evoluutio on tapahtunut.
Evoluutiobiologit ovat nyt kiihkeästi selvittämässä tätä geenitutkimuksen
avulla. Nykykäsitys on, että kun mennään ajassa
tarpeeksi kauas taaksepäin, löytyy nykyisten eläinten
kantamuoto.
- Evoluutio alkaa selvitä tätä kautta. Tieteiden
väliseen saumaan onkin syntynyt uusi tutkimusala evolutiivinen
kehitysbiologia, lempinimeltään evodevo. Hampaat on mainio
kohde evodevossa, koska ne säilyvät fossiileissa kovin
kauan. Nisäkkäiden evoluutio oikeastaan perustuu tietoon
hampaiden muutoksista.
Thesleff ennustaa, että hänen ryhmäänsä aiemmin
kuulunut, hiljattain pooliprofessuurin saanut paleontologi Jukka
Jernvall etenee tällä tutkimussaralla vielä pitkälle.
Jo nyt on selvinnyt, että evoluution aikana viestimolekyyleissä ei
ole mitään eroa. Mikä on muuttunut, on niitä koodaavien
geenien säätelyalue, jossa on evoluution aikana tapahtunut
mutaatioita.
Luova 80 hengen tutkimusyhteisö
Irma Thesleff johtaa yli 80 hengen huippuyksikköä,
jossa tutkijoita on peräti 60. Kehitysbiologian tutkimusohjelma
on jakaantunut kahteen paikkaan Biomedicumiin Meilahden kampukselle
ja Viikin Biokeskukseen ja siihen kuuluu 10 tutkimusryhmää.
Thesleff näkee tässä jakautumisessa enemmän
hyötyä kuin haittaa.
Thesleffillä on ollut puolisen vuotta pysyvä tutkimusjohtajan
virka. Viime elokuun alussa hän erosi virallisesti lasten
hammashoito- ja hampaiston oikomisopin professuuristaan, jossa
hän oli ollut vuodesta 1990 saakka. Nyt on tarkoitus keskittyä ison
tutkimusohjelman johtamiseen.
Thesleff näkee, että naiselle johtajuus on erilaista
kuin miehille.
- On helpompi katsoa kokonaisuutta, olla empaattinen ja itsensä korostaminen
jää vähemmälle. Tämä on ihmisten
kanssa työskentelyä ei voi olla tehokas, jollei samalla
työyhteisössä ole myös mukavaa.
Kehitysbiologian tutkimusyhteisön tekee tieteellisesti luovaksi
jo se, että ohjelmassa työskentelee useiden eri alojen
tutkijoita: lääkäreitä, hammaslääkäreitä,
paleontologeja, biokemistejä, geneetikkoja ja bioinformaatikoita.
- Kansainvälisyys on ollut itsestään selvää alusta
lähtien. Nyt tätä kansainvälisyyttä hoetaan jokaisessa
ilmestyvässä opetusministeriön raportissa kuin jotain uutta
asiaa.
Tutkijanuralle turvatumpi tulevaisuus
Thesleffin mielestä huippututkimukselle pitää luoda
kunnon edellytykset: hyvät olot ja turvattu rahoitus. Tästä hän
on puhunut myös Valtion tiede- ja teknologianeuvostossa, jonka
jäsenenä hän on ollut vuodesta 2000. Neuvostossa
sekä ollessaan jäsenenä Akatemian terveyden tutkimuksen
toimikunnassa Thesleff on pitänyt esillä myös tutkijanuraan
liittyviä ongelmia.
- Tutkijanuran pitää olla mahdollisuus. Nuorella tutkijalla
tulee olla tietoisuus siitä, kun tekee hyvää työtä,
niin olisi joku tulevaisuus ja jatko näkyvissä. Nyt pitää ihmetellä,
kuka fiksu enää jaksaa lähteä jatkuvaan epävarmuuteen.
Tenure track -tyylinen järjestelmä olisi mielestäni
parempi kuin nykyinen malli. Tutkimusjohtaja Thesleff toivoisi
enemmän yhteistyötä rahoittajien välille.
- Suomen Akatemian ja yliopistojen pitäisi pystyä katsomaan huippututkimusta
ihmisten ja yksilöiden kannalta.
Hyvin huolestuttavana hän pitää Suomen Akatemian
hallituksen päätöstä siitä, että vanhemman
tutkijan paikkoja ei enää annetaan kenellekään
kahta kertaa. Tämä vain lisää tutkijanuran
pätkittäisyyttä.
Huippu-urheilijaperheen arkea
Kolme nyt jo aikuista lasta ja näiden harrasteet ovat pitäneet
huolen siitä, että äiti on päässyt hyvin
irrottautumaan tutkimustyön arjesta. Illat kuluivat aikoinaan
auton ratissa kuskaamalla nuoria eri puolille Espoota liikunnallisten
harrastusten pariin. “Uhraus” onkin kantanut hedelmää:
nuorin tytär on joukkuevoimistelun maailmanmestari, vanhin
tytär on saanut ultimaten (liitokiekon) MM-hopeaa. Lisäksi
koko perhe harrastaa tennistä.
Aivotyöstä tuulettumisessa auttaa myös käynnit
teatterissa, oopperassa sekä matkustelu. Lentokapteeni-puolison
vanavedessä on koluttu reput selässä lähes
kaikki maailman kolkat.
Irma Thesleff (o.s. Saxén)
• syntynyt 1948
• hammaslääketieteen tohtori 1975, oikomishoidon erikoishammaslääkäri
1983
• lasten hammashoito- ja hampaiston oikomisopin professori 1990-2004, Helsingin
yliopisto
• akatemiaprofessori 1998-2003
• Helsingin yliopiston biotekniikan instituutin kehitysbiologian tutkimusohjelman
johtaja 1996-
• Pohjola-yhtiöiden hammaslääketiede palkinto 1987
• Helsingin kaupungin tiedepalkinto 1997
• Anders Jahre -palkinto 1999
• Valtion tiede- ja teknologianeuvoston jäsen 2000-
• Vuoden tiedekirja -palkinto 2003 Kehitysbiologia-kirjasta (muut kirjoittajat:
Hannu Sariola, Jukka Jernvall, Tapio Heino, Juha Partanen, Marjo Salminen, Kirsi
Sainio, Mikko Frilander)
• kunniatohtori Göteborgin ja Kööpenhaminan yliopistoissa
sekä Montrealin McGill -yliopistossa
• yli 250 tieteellistä tutkimusta ja muuta julkaisua kehitysbiologian
alalta, erityisesti koskien hampaan kehityksen säätelyä
Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Ari Aalto
(painetun lehden s. 5 - 7) |