Tieteen päivien paneeli:
TUPO ja valtion sopimus
Viime vuoden lopulla syntynyttä tulopoliittista kokonaisratkaisua
ja pääasiassa sen perusteella tehtyä valtion sopimusta
on pidettävä yleisesti ottaen oikean suuntaisena. Pitkän
sopimuskauden aikaiset yleiskorotukset ovat lähes prosentuaalisia.
Ratkaisuihin ei liity kovin paljoa ns. solidaarisuuseriä.
Valtion sopimuksen mukaan palkkapolitiikkaa kehitettään
ja edistetään UPJ:tä. Valtion A -palkkaluokista
luopuminen toteutuu kuluvan vuoden aikana.
Tulopoliittinen kokonaisratkaisu ajalle 16.2.2005-30.9.2007 varmistui
16.12.2004. Valtiolla oli hyväksytty 15.12.2004 pääasiassa
tuporatkaisun mukainen valtion virkaehtosopimus samalle kaudelle
kuin tuporatkaisu on tehty.
Keskusjärjestö AKAVAssa pidetään tupon mukaisia
korotuksia oikeansuuntaisina. Maaliskuun 2005 alusta tuleva yleiskorotus
on lähestulkoon prosentuaalinen. Euromääräisen
ja prosentuaalisen korotuksen taitepiste on 1582 euroa, jonka ylittäviin
palkkoihin tulee 1,9 %:n korotus. Samasta ajankohdasta tulee 0,6
%:n liittoerä. Vuoden 2006 kesäkuusta tuleva yleiskorotus
on kokonaan prosentuaalinen ollen 1,4 %. Kokonaan prosentuaalista
yleiskorotusta tupohistoria ei ole aikaisemmin tuntenut. Samasta
ajankohdasta tulee 0,4 %:n liittoerä. Niinikään
kesäkuun alusta 2006 tulee tasa-arvoerä, joka jakautuu
naispalkkaerään ja matalapalkkaerään. Tasa-arvoerän
vaikutus ei ole suuri. Tuporatkaisuun liittyy indeksiehto ja ansiovertailulauseke.
Tupon muita vaikutuksia
Palkankorotusten lisäksi tuporatkaisuun liittyy muita elementtejä.
Veronkevennykset merkitsevät, että muutaman seuraavan
vuoden ajan nettoansiokehitys tulee olemaan prosentuaalisesti suhteellisen
tasaista eri tuloluokissa. Tätä on osaltaan “vesittämässä” se
tosiasia, että jo aikaisemmin on päätetty palkansaajien
eläkemaksun korottamisesta 53 ikävuotta täyttäneille.
Tuporatkaisun perusteella kehitetään muutosturvaa.
Mikäli työsuhde on päättynyt taloudellisesta
tai tuotannollisista syistä ja saman työnantajan palveluksessa
on oltu vähintään kolme vuotta, tulee palvelussuhteen
päättyessä työvoimatoimiston laatia työllistämisohjelma.
Tämä koskee myös peräkkäisiä määräaikaisia
työsuhteita. Samalla maksetaan korotettua koulutustukea, jonka
rahoittaa työnantaja.
Osittain tuporatkaisuun liittyen maan hallitus on tehnyt periaatepäätöksen
siitä, että ensi keväänä tehtävässä valtion
talousarvion kehityspäätöksessä otetaan huomioon
korostetusti koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoiminta. Myös
eduskunta on edellyttänyt vastaavaa hyväksyessään
kuluvan vuoden talousarvion. Mainitut kannanotot merkinnevät
yliopistoille ja tutkimukselle voimavaralisäyksiä ns.
kilpailutettuna rahana. Kannanotot eivät merkinne perusvoimavarojen
lisääntymistä.
Valtion sopimus
Valtionsektorin neuvotteluja leimasi suurelta osin uuteen palkkausjärjestelmään
(UPJ) liittyvät kysymykset. Valtion ratkaisut merkitsevät
UPJ:n vauhdittamista huomattavasti.
Vuoden 2005 maaliskuun alusta tuleva yleiskorotus siirretään
A-palkkataulukoihin. Tämä on ilmeisesti viimeinen kerta
kun A-palkkataulukoihin tulee korotuksia.
Tuporatkaisun mukaiset 1.3.2005 ja 1.6.2006 tulevat liittoerät
samoin kuin 1.6.2006 tuleva tasa-arvoerä siirretään
valtiolla UPJ:n rahoittamiseen. Tasa-arvoerän siirtäminen
UPJ:n rahoittamiseen merkitsee mm. sitä, että valtiolla
ns. solidaarisuuserien vaikutus jää hyvin vähäiseksi.
Ennen UPJ:n toteutumista maksamatta jäänyt liittoerä maksetaan
kertakorvauksena UPJ:n toteutuessa.
Valtion sopimus merkitsee myös matkustussääntöön
muutosta. Täyden päivärahan aikaraja on muutettu
12 tunnista 10 tuntiin ja osa-päivärahaan aikaraja 8
tunnista 6 tuntiin. Muutokset vastaavat verohallituksen käytäntöä.
Matkakustannuksen korvausmääriin on tullut muutoksia
1.1.2005 alkaen. Kokopäiväraha on muuttunut 29 eurosta
30 euroon, osapäiväraha 13 eurosta 14 euroon ja kilometri-korvaus
38 sentistä 40 senttiin.
Valtion sopimukseen liittyy muitakin tupon mukaisia osia.
UPJ ja A -palkkaluokista luopuminen
UPJ:n käyttöönottaminen tulee merkitsemään
A-palkkaluokista luopumisesta samoin kuin kaikista A-palkkaluokka
sidonnaisista lisistä luopumista. Valtion uusi sopimus merkitsee
kuitenkin myös sitä, että A -palkkaluokista luovutaan
tietyn aikataulun mukaisesti joka tapauksessa. Yliopistojen osalta
A-palkkaluokista luopuminen tapahtuu joulukuun 2005 alusta, vaikka
UPJ:tä ei olisi otettu vielä käyttöön
yliopistoissa. Suunnitelmissa kuitenkin on, että yliopistojen
UPJ:kin tulee voimaan tuolloin.
Luovuttaessa A-palkkaluokista ja A-palkkaluokkasidonnaisista
eristä, henkilön luopumishetkellä saama palkka euromääräistetään
ja hän ryhtyy saamaan tätä palkkaa, jos siis UPJ
ei ole vielä käytössä. Euromääräistettyyn
palkkaan ei tällöin tule ennen UPJ:n käyttöönottoa
mitään uusia lisiä. Käytännössä tämä tarkoittaa
mm. sitä, että uudet ikälisät, määrävuosikorotukset
ja pätevyyslisät jäävät saamatta. Tämä saattaa
tuntua rankalta.
Valtion ratkaisuun liittyy myös valtionhallinnon palkkapolitiikan
kehittäminen. Sopimuksen mukaan palkkausjärjestelmän
kehittämiseen varataan riittävä osa käytettävissä olevista
määrärahoista. Tämä on positiivinen lausuma,
jonka sisältö konkretisoituu myöhemmin siellä,
missä UPJ on otettu käyttöön. UPJ:tä viedään
nyt läpi kovalla voimalla ja monin keinoin.
Työmarkkinaratkaisujen arviointia
Syntyneet työmarkkinaratkaisut ovat kestoltaan melko pitkiä.
Sopimuskorotukset ovat suhteellisen maltillisia. Ratkaisuilla on
parannettu taloudellisen vakauden edellytyksiä.
Tupoa ja siihen pääasiassa perustuvaa valtion sopimusta
on pidettävä hyvin kohtuullisena verrattuna varsinkin
aikaisempiin tupoihin. Yleiskorotukset ovat lähes prosentuaalisia.
Suurelle osalle akateemisista työtekijöistä vähämerkityksellisten
solidaarisuusosien vaikutukset eivät ole suuria. Valtion palkkapolitiikan
kehittäminen ja odotettavissa olevat yliopistojen ja tutkimuksen
voimavaralisäykset luovat uusia mahdollisuuksia. Mikäli
UPJ:n tulo syystä tai toisesta viivästyy, merkitsee se
monelle odotettavissa olleen lisän saamatta jäämistä.
Ilman UPJ:n käyttöönottoa tilanne muodostuisi monelle
pidemmän päälle sietämättömäksi.
Jorma Virkkala
Professoriliiton toiminnanjohtaja
10.1.2005
(painetun lehden s. 10 - 11)
|