Työskentely luistaa tutkimusryhmissä

Kovien tieteiden tutkimusryhmille on tunnusomaista vahva keskinäinen luottamus ja vähäiset ristiriidat. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen assistentti Jani Ursin yllättyi väitöstutkimuksessaan siitä myönteisestä kuvasta, joka paljastui tutkimusryhmien työskentelystä lääketieteissä ja teknisissä tieteissä.

Tutkimusryhmätyöskentely on yleistynyt yliopistoissa erityisesti lisääntyneiden tuloksellisuusvaatimusten ja projektirahoituksen seurauksena. Kuitenkin tietoa siitä, mitä tutkimusryhmissä tapahtuu, on suhteellisen vähän. Jani Ursinin tutkimus tarjoaa tietoa ryhmän sisäisestä toiminnasta kiinnittämällä huomiota erilaisiin ryhmätyön piirteisiin, kuten luottamukseen ja ristiriitoihin. Ursinin väitöskirjatyötä on tukenut kasvatustieteen laitoksen lisäksi Korkeakouluopetuksen ja tutkimuksen kehittämishanke FINHERT.
Ursin kertoo yllättyneensä siitä, kuinka myönteisen kuvan kyselylomakkeet tutkimusryhmätyöskentelystä välittivät. Hän tutki yhteensä 51 ryhmän työskentelyä.
- Ryhmät nähtiin harmonisina ja miellyttävinä. Oli vaikea löytää säröjä ryhmän työskentelyssä. Olisin odottanut enemmän muun muassa tutkimuksellisia intressiristiriitoja, Ursin toteaa
Kuva norsunluutorniin kaipaavasta erakkotutkijasta koki inflaatiota: lääketieteen ja teknisten tieteiden tutkimusryhmätyöskentelyä leimasi ryhmän jäsenten vahva keskinäinen luottamus ja ristiriitojen vähäisyys. Kaiken kaikkiaan ryhmätyöskentelyä leimasi mielekkyys. Ursin pohtii, että toisaalta määrällinen tutkimus häivytti ääripäät pois. Lisäksi hän ei pyytänyt arvioimaan suhteita yksittäisten henkilöiden välillä, vaan koko ryhmän sisäistä tilaa. Lääketieteellisissä tutkimusryhmissä oli tyypillisesti vähintään kahdeksan jäsentä, teknisissä tieteissä henkilömäärän jäädessä pienemmäksi.
- Mitä suurempi ryhmä oli, sitä enemmän siinä koettiin toiminnallisia haasteita ja myös mahdollisuus osallistua ryhmän päätöksentekoon oli vähäisempää. Ja onhan se luonnollista ja loogista, että esimerkiksi luottamus ja ryhmähenki kasvavat helpommin pienissä ryhmissä, Ursin sanoo.
Yli kymmenen hengen ryhmissä toimimisen tutkimus paljasti jo huomattavasti haasteellisemmaksi. Ursinin mukaan luottamus ryhmän muihin jäseniin on keskeistä ryhmän toiminnalle, sillä vahva keskinäinen luottamus ehkäisi ristiriitojen syntymistä ja selkeytti ryhmän toiminnan normeja ja tavoitteita. Onnistunut ryhmätyöskentely näyttääkin perustuvan jäsenten vahvaan keskinäiseen luottamukseen. Mikäli ryhmässä esiintyi ristiriitoja, liittyivät ne yleisimmin työtehtäviin, harvemmin henkilösuhteisiin tai vuorovaikutustilanteisiin.
- Vaikka aikaisemmat tutkimukset ovat havainneet kohtuullisen määrän tehtäviin liittyviä ristiriitoja olevan hyödyllistä ryhmän toiminnalle, paljastivat tämän tutkimuksen tulokset kaikentyyppisten konfliktien haitallisuuden ryhmän toiminnalle, sanoo Ursin.

Tutkimusryhmien vahva oma kulttuuri

Jani Ursin kuvailee tutkimiensa tutkimusryhmien tyypilliseksi piirteeksi myös akateemisten piirteiden vähäisyyden sekä tieteenalaan sidoksissa olevien käytänteiden ja normien näkymättömyyden ryhmätyöskentelyssä. Tieteenalalla näytti olevan vähäinen merkitys ryhmän toiminnassa. Tutkimusryhmät ennemmin muodostivat oman sisäisen kulttuurisen perustansa kuin yksinomaan nojautuivat ja omaksuivat jo olemassa olevia tieteenalaperustaisia käytäntöjä.
- Olisi voinut olettaa, että esimerkiksi teknillisen tieteenalan merkitys näkyisi jossain, mutta vaikutti siltä, että ryhmän oma kulttuuri sulkee tiedetaustasta tulevia piirteitä ulos. Tiedekulttuurista kumpuavat akateemista työtä määrittävät normit ja säännöt uudelleen muokataan ja tulkitaan osaksi ryhmän kulttuurista perustaa. Tutkimusryhmässä et ole enää niinkään lääketieteen edustajan, vaan tutkimusryhmän edustaja, Ursin pohtii.
Myös tieteenalasidonnaisten ja monitieteisten ryhmien välillä oli odotettua vähemmän eroja. Ursinin tutkimus ei osoittanut monitieteellisyyden vaikuttavan ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen lähes lainkaan.
Tutkimusryhmätyöskentelyn kielteiseksi puoleksi koettiin toisten jatkuva huomioon ottaminen. Lisäksi erityisesti ryhmän johtajat kokivat kielteisinä byrokraattisuuden, muun muassa rahoituksesta ja hallinnosta huolehtiminen vei aikaa pois luovalta työltä. Ajan hallinta ylipäätään koettiin ryhmissä vaikeaksi, pelkästään yhteisen palaveriajan löytäminen saattoi olla hyvin haastavaa. Ryhmässä työskentely koettiin myös aikavieväksi.
Myönteisiä puolia tutkimusryhmässä työskentelyssä oli ryhmän tarjoama mahdollisuus aitoon yhteistyöhön ja tieteelliseen keskusteluun. Tärkeänä pidettiin myös ryhmän tarjoamaa tukea, oli se sitten kollegiaalista, henkistä tai tiedollista tukea. Ursin kertoo, että ryhmä tarjosi tutkijoille sosiaalisen ympäristön, jossa oli muutakin kuin työ. Lisäksi ryhmä kannusti työskentelemään tehokkaasti ja tavoitteellisesti, sillä yksittäisten jäsenten työtehtävät liittyivät vahvasti toisiinsa. Ursin sanoo, että tutkimus tarjosi ehkä vähän ylipositiivisenkin kuvan tutkimusryhmissä toimimisesta.
- Tutkimus laittoi miettimään, että onko tutkimusryhmissä toiminen todellakin niin mukavaa. Ja toki voi ollakin, mutta se, onko se tuottavaa tai tehokasta, jäi vielä auki. Tämä oli enemmänkin työtyytyväisyystutkimus. Tutkimusryhmien tuotteliaisuutta pitäisi tutkia vielä erikseen, jotta tietäisi esimerkiksi, kuinka kannattavaa ryhmien rahoittaminen on, Ursin muistuttaa.

Haaste pehmeiden alojen invidualismille

Ursinin tutkimuksen ulkopuolelle jäivät pehmeät alat, kuten humanistiset tieteet, joita tutkimalla tutkimusryhmätyöskentelystä voisi piirtyä erilainen kuva.
- Kovissa tieteissä tutkimusryhmätyöskentelyllä on pitempi historia, koska tutkimuksissa vaaditaan usein niin laaja-alaista osaamista. Vaikka ryhmätyöskentely pehmeillä aloillakin on lisääntynyt, niiden tutkimuksessa hallitsee edelleen invidualistinen ajattelu. Olisikin erittäin kiinnostavaa verrata pehmeiden tieteiden tutkimusryhmien eroja ja yhtäläisyyksiä näihin nyt saatuihin tuloksiin, Ursin sanoo.
Ursin hymähtää, että tutkimus herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Lähitulevaisuudessa hän keskittyy kasvatustieteen assistentin työn ja opetuksen ohella kirjoittamaan artikkeleja. Myös työ tutkintorakenneuudistuksen parissa pitää kiireisenä. Pidemmän päälle jatkosuunnitelmat ovat vielä auki. Tutkimustyö kiinnostaa edelleen ja tutkimusryhmistä tehdyn tutkimuksen herättämät kysymykset odottavat vastauksia.
- Sinänsä on paradoksi, että tutkin tutkimusryhmien toimintaa yksin. Tietenkin voisi olla jossain vaiheessa jatkossa mielenkiintoista kokeilla tutkimusryhmässä työskentelyä myös käytännössä, Ursin naurahtaa.
Jani Ursinin väitöskirja Characteristics of Finnish medical and engineering research group work on julkaistu Jyväskylä studies in education, psychology and social research -sarjassa.

Tekstit: Jenni Räinä

Tieteenmaailman viemä

- Tieteenmaailmaa imaisi minut jo perustutkinto-opiskelijana mukaansa. Viime kädessä oli kuitenkin sattumaa, että juuri jättäessäni graduni esitarkastukseen kesällä 1999, minua pyydettiin hoitamaan vuoden kestävä assistentin sijaisuus Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitokselle, Jani Ursin kertoo.
Väitöskirjatyö oli jatkoa graduun, jossa Ursin tutki tutkimusryhmiä uuden tiedon tuottajina. Jo perustutkintovaiheessa Ursinia kiinnosti kaikki korkeakoulutukseen liittyvät ilmiöt, tutkimusryhmät nousivat erityiseksi mielenkiinnon kohteeksi hänen luettuaan Michael Gibbons ym. teoksen The new production of knowledge, jossa kuvataan akateemisen tiedon tuottamisen muutoksia.
Alun perin vuoden mittainen assistentuurin sijaisuus kesti lopulta puolitoista vuotta ja vuoden 2001 alusta Ursin sai kaksivuotisen tutkijaopiskelijavirkasuhteen. Seuraavana vuotena hänet valittiin viisivuotiseen assistentuuriin. Ursin kertoo assistenttina ollessaan väitöskirjan edenneen opetuksen kanssa rinnan. Välillä hänellä on ollut mahdollisuuksia uppoutua myös täysin väitöskirjan tekemiseen tutkijaopiskelijan roolissa.
- Vaikka assistentuuri onkin jatkotutkimusvirka, kuuluu siihen myös opetusta ja hallinnollisiakin velvollisuuksia. Eli tyypilliseen päivää kuuluu yleensä jonkin verran opetusta, tutkimusta ja palavereja. Luonnollisesti itse voi päättää hyvin paljon työnsä sisällöistä ja siitä, milloin esimerkiksi opettaa ja näin voi saada itselleen rytmitettyä aikaa myös tutkimukselle, Ursin sanoo.
Kaiken kaikkiaan työskentely yliopistossa on ollut Ursinin mukaan erittäin mielenkiintoista. Energiaa työhönsä Ursin saa lenkkeilemällä, pelaamalla sählyä ja loikoilemalla sohvalla. Luonnollisesti viihtymisen kannalta tärkeässä roolissa on kannustava ja tukeva työyhteisö:
- Onnekseni satun olemaan sellaisen yhteisön jäsen, Ursin toteaa.

(painetun lehden s. 5 - 7)