ACATIIMI 2/05 tulosta | sulje ikkuna

UPJ siirtynyt käytännön toteuttamiseen

Yliopistoissa on alkamassa tehtävien vaativuuden mukainen tasosijoittelu ja henkilökohtaisen suoriutumisen arviointi. Sijoittelun ja arvioinnin tulisi olla realistista. UPJ:n käytännön toteuttamisessa on esiintynyt ongelmia. Kysymyksiä on herättänyt myös takuupalkka. UPJ:n onnistumiseen vaikuttavat keskeisesti myös rahoitusratkaisut.

Viime vuoden lopulta lähtien yliopistoissa on ollut käynnissä mittava UPJ:tä koskeva kouluttaminen ja tiedottaminen. Eräissä yliopistoissa tämä alkaa jo olla ohi, joissakin tämä toiminta jatkuu edelleen. Joka tapauksessa vähitellen ollaan siirtymässä uuteen vaiheeseen eli tehtävien konkreettiseen sijoittamiseen vaativuustasokartan (opettajat) tai vaativuuskehikon (muu henkilöstö) vaativuustasoille. Vaativuustasosijoittelun ohella on käynnistymässä myös henkilökohtaisen suoriutumisen arviointi.
UPJ:n toteuttamista on hiukan häirinnyt osittain erilaiset näkemykset siitä, kuuluvatko tutkijat ja tutkijakoulutettavat opettajien vain muun henkilöstön järjestelmään.

Vaativuustasosijoittelu

Opettajilla on kymmenen (1-10) tehtävien vaativuuden mukaan määräytyvää vaativuustasoa ja muulla henkilökunnalla kaikkiaan neljätoista (2-15) vaativuustasoa. (Acatiimi-lehden edellisessä numerossa sivulla 13 on kuvattu työn vaativuuden arviointiprosessia ja tasosijoittelua.) Vaikka vaativuustasosijoittelu perustuu opetusministeriön tasolta tulleeseen ohjeistukseen, käytännössä esiintyy myös yliopistokohtaista liikkumavaraa arviointiprosessissa. Isossa yliopistossa ei tarvitse olla aivan samanlainen menettely kuin pienessä yliopistossa.
Tässä yhteydessä ei ole syytä mennä kovin yksityiskohtaisiin mielipiteisiin tasosijoittelun toteuttamisesta ja siitä, mikä tehtävä menee millekin tasolle. Tasosijoittelun tulee olla realistista ja kaikkien vaativuustasojen tulee olla käytössä. Jokaiselle tehtävälle on löydettävissä soveliain vaativuustasonsa.
Yliopistojen nykyisellä palkkaluokkasijoittelulla tullee faktisesti olemaan ainakin jonkinlaista vaikutusta eri tehtävien vaativuustasosijoitteluun, vaikka tällainen ei nyt olisikaan aivan puhdasoppista UPJ:n periaatteiden kannalta.

Henkilökohtaisen suoriutumisen arviointi

Valmistautumista opettajien henkilökohtaisen suoriutumisen arviointiin on vaikeuttanut epäselvyys siitä, suoritetaanko arviointi viime marraskuisen neuvottelutuloksen mukaisesti kokonaisarviointina vai suoritetaanko se kolmen eri pääosatekijän pisteytyksenä, kuten sittemmin ruvettiin vaatimaan. Epäselvyyteen löydettäneen epätäydellinen ja melko monimutkainen kompromissi.
Edellä kuvattu epäselvyys ei ole koskenut muun henkilökunnan järjestelmää.
(Henkilökohtaisen suoriutumisenkin arviointia on kuvattu Acatiimin edellisessä numerossa sivulla 13.)
Henkilökohtaisen suoriutumisen prosentuaalinen osuus kokonaispalkasta on auki. Tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvien palkanosien keskinäinen prosentuaalinen suhde tulee myöhemmin neuvottelujen kohteeksi. Vaativuusosa on käytännössä palkanosana suoriutumisosaa stabiilimpaa. Suoriutumisosa liikkuu yksilötasolla helpommin.

UPJ:n lisärahoitus

UPJ:n toteuttaminen ei voi olla nollasummapeliä. UPJ rahoitetaan kolmesta lähteestä: 1) Viraston eli yliopiston oma rahoitusosuus, 2) järjestelyvarat, liittoerät tai vastaavat, joita valtion voimassaolevalla sopimuksella on jo siirretty UPJ:n rahoittamiseen ja 3) valtion budjetista tuleva lisärahoitus. Viimeksi mainittu on aitoa lisärahoitusta. Sen suuruutta yliopistojen osalta ei ole ratkaistu.
Viime vuoden lopulla solmitun valtion uuden virkaehtosopimuksen mukaan palkkausjärjestelmien kehittämiseen varataan riittävä osa käytettävissä olevista määrärahoista. Käytännössä myös tämä tarkoittaa mahdollisuutta UPJ:n lisärahoitukseen.
Valtiotyönantajat ovat toistuvasti esittäneet, että yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevien palkkakilpailukyky on koko valtion sektorin huonointa. Johdonmukaisuus vaatisi, että yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevien palkkakilpailukykyä vahvistettaisiin selkeästi UPJ:n toteuttamisen yhteydessä.

Jorma Virkkala
Professoriliiton toiminnanjohtaja
9.2.2005

UPJ - USEIN KYSYTTYÄ

Mikä on takuupalkka?
Takuupalkalla tarkoitetaan sitä, että siirryttäessä nykyisestä palkkausjärjestelmästä UPJ:hin työntekijöille taataan vähintään nykyisen palkkatason säilyminen niin kauan kuin hän on siirtymishetken tehtäviä vastaavissa tehtävissä.
Usein on kysytty, kuinka ikuista takuupalkka on. Lähtökohtaisesti takuupalkalla ei ole ajallisia rajoituksia eikä se ole sidottu siten esimerkiksi UPJ:n muutaman vuoden siirtymäkauteen. Määräaikaisien lisien osalta tilanne on kuitenkin jossain määrin epäselvä määräajan päätyttyä. Tällaisia määräaikaisia lisiä ovat erityisesti opettajien tuloksellisuuslisät.
Vaikka periaatteessa jokaiselle lasketaan UPJ:n siirtymähetken mukainen takuupalkka, ei takuupalkan merkitys kuitenkaan ole käytännössä useimmissa tapauksissa suuri. Viimeaikaiset muita kuin yliopistoja koskevat UPJ-ratkaisut ovat merkinneet, että akavalaisista alle 20 % on joutunut takuupalkalle. Yli 80 % on siis saanut UPJ:n myötä korotuksen, jonka taso on ollut vaihtelevaa.
Yliopistoissa takuupalkkaisten lukumäärä riippuu mm. siitä, kuinka paljon tulee lisärahoitusta.

 

Tutkijoiden sijoittelussa edelleen ongelmia

Opetusministeriön neuvotteluryhmä ohjeisti seuraavasti: Opettajien tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmää käytetään tehtävän nimikkeestä riippumatta arvioitaessa opetus- ja tutkimustehtävissä työskentelevien henkilöiden tehtävien vaativuutta. Tästä voidaan poiketa, mikäli pääasiassa tutkimustehtävissä työskentelevän henkilön osallistuminen opetukseen on hyvin vähäistä tai tilapäisluonteista. Päätöksen käytettävän arviointijärjestelmän valinnasta tekee työnantaja kuultuaan asianomaisen järjestön luottamusmiestä.
Järjestelmiä rakennettaessa tehtiin selkeästi opetushenkilöstön järjestelmää ja muun henkilöstön järjestelmää. Tällöin myös tasokohtaiset kuvaukset opetushenkilöstön osalta kuvaavat nimenomaan opettajien tehtäviä, lisäksi alimmilla tasoilla kuvataan tutkijakoulutettavan tehtäviä. Järjestelmän nimikin kertoo sen, että kyseessä on opetushenkilöstön järjestelmä. Tutkijan, jolla ei ole juurikaan opetustehtäviä, on vaikea löytää kartalta sopivaa tasoa.
Nyt yliopistoissa on alettu tehdä linjaratkaisuja siitä, että kaikki tutkijat arvioidaan opetushenkilöstön järjestelmässä. Linjaratkaisut perustuvat osittain yliopistojen visioihin siitä, että kaikki tutkijat opettavat ja kaikki opettajat tutkivat. Neuvotteluryhmän kirjaus tarkoittaa kuitenkin henkilötason tarkastelua – “pääasiassa tutkimustehtävissä työskentelevän henkilön…”. Tiukimmin on ohjeistanut Helsingin yliopisto: ohjeiden mukaan tutkijan sijoittamisesta opetushenkilöstön järjestelmään voidaan poiketa, jos henkilöstön tehtävänkuvauksessa ei ole lainkaan opetusta. Jyväskylän yliopiston ohje on lievempi: tutkijaan sovelletaan opetushenkilöstön järjestelmää, jos hän osallistuu opetukseen suunnitelmallisesti ja säännöllisesti.
Nyt näyttää siltä, että käytäntö eri yliopistoissa on erilainen, eikä työn vaativuuden arviointi enää tapahdukaan samojen kriteereiden pohjalta tutkijoiden osalta. Kun lopputulos nähdään, saatetaan joutua tekemään uudelleen arviointeja tai korjaamaan järjestelmien sisältöä ja tekemään sitten arviointeja uudelleen.
Opetushenkilöstön henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinnissa puhutaan virkamiehistä. Muutamat yliopistot ovat alkaneet käyttää tutkijoille työsopimussuhdetta. Työsopimussuhde palvelussuhteen muotona ei sovi opettajille. Yliopistoissa halutaan nyt tehdä kaikista tutkijoista opettajia. Jääkö tämä vuosi historiaan, jolloin opettajien määrä yliopistoissa lähes tuplaantuu ja näin saadaan opiskelija/opettaja-suhde kerralla kuntoon?

Eeva Rantala


(painetun lehden s. 23 - 24)


ACATIIMI 2/05 tulosta | sulje ikkuna