Biologian ja maatalouden risteyskohdassa

Joensuun yliopiston biologian laitoksen kasvituotannon lehtori Eeva Kuusela väitteli viime joulukuussa agroekologian alalta. Filosofian tohtori ja kolmen lapsen äiti on kiinnostunut ennen kaikkea biologian ja maatalouden risteyskohdasta. Kuuselan väitöstutkimus liittyi kestävään maatalouteen. – Pidän ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää maataloutta merkittävänä tavoitteena koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta, hän argumentoi.

Helsingissä syntynyt ja koulunsa käynyt Eeva Kuusela haaveili jo varhain muuttavansa joskus maalle. Nuorena hänellä oli kesäisin siirtolapuutarhapalsta Helsingin Kumpulassa ja oma maatilkku myös mummolan perunapellon laidalla. – Kasvien viljeleminen kiinnosti minua jo nuorena. Lukiossa pidin paljon biologiasta, mutta hakeuduin opiskelemaan kuitenkin maatalousmetsätieteelliseen, sillä mielenkiintoni kohdistui jo tuolloin enemmän soveltavaan biologiaan. Kuusela opiskeli pääaineenaan kasvinviljelytiedettä. Hän valmistui agronomiksi vuonna 1985, ja vuotta myöhemmin toteutui haave maallemuutosta. – Muutimme tuolloin mieheni kotitilalle Kontiolahdelle. Hakeuduin opettajaksi Siikasalmen maatalousoppilaitokseen, jossa toimin ensin tuntiopettajana ja myöhemmin kasvituotannon lehtorina. Opettajatyön ja kotitilan kautta sain hyvän kontaktipinnan alan käytäntöön. Vuodesta 1990 alkaen toimin aikuiskoulutusosaston johtajana, opiskeluvuosiensa aikana avioitunut ja esikoisensa saanut lehtori kertoo.

Siikasalmen maatalousoppilaitos siirtyi Joensuun yliopiston hallintaan vuonna 1992. Eeva Kuuselalle tarjoutui tuolloin mahdollisuus siirtyä Joensuun yliopiston biologian laitoksen lehtoriksi. Uuden työn myötä Kuusela sai tilaisuuden tutkimustyöhön. – Jo ollessani lehtorina Siikasalmella, olin pohtinut, että olisi mukava paneutua johonkin oikein kunnolla. Kun aloitin biologian laitoksen lehtorina, sain tähän mahdollisuuden. Ensimmäisenä haasteena oli siirtää Siikasalmen koulutila luonnonmukaiseen tuotantoon. Vähitellen tavoitteeksi muotoutui väitöskirja. Kuusela keskittyi tutkimuksessansa lehmien laiduntamiseen luonnonmukaisessa tuotannossa. – Luonnonmukaiseen viljelyyn liittyvällä tutkimuksella oli käytännön tarve, sillä laiduntaminen ei toiminut luomuviljelyssä. Tutkimusaihe kiinnosti minua, sillä pidän kestävää maataloutta niin lokaalisesti kuin globaalisestikin merkittävänä tavoitteena koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Kuusela painottaa, että maataloudessa on tärkeää huomioida ympäristönäkökohdat ja ekologinen kestävyys, unohtamatta kuitenkaan taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Ekologiseen kestävyyteen pyrittäessä biologialla on hänen mukaansa paljon annettavaa maataloudelle. – Tässä kohti biologia ja agronomia kohtaavat. Ihmiskunnan ruokahuollon turvaaminen ja maatalouden ympäristöongelmien hallinta vaatii monipuolista biologista ja agronomista osaamista.

Viime joulukuussa väitellyt Kuusela kartoitti tutkimuksessansa pohjoismaisen luomulaitumen tunnuspiirteitä, vertaili pohjoisiin oloihin mahdollisesti soveltuvia uusia palkokasveja ja selvitti kompostilannoituksen vaikutusta laidunrehun kasvuun ja maittavuuteen. Lisäksi hän etsi keinoja laiduntamisen tehostamiseen ja arvioi väkirehulisän hyötyä maidontuotannon näkökulmasta. Tutkimus koostui seitsemästä laidunnetusta ruutu- tai ruokintakokeesta. Kokeet toteutettiin vuosina 1994–1999 Siikasalmen tutkimus- ja koetilalla Liperissä Pohjois-Karjalassa. Tilaa hallinnoi tuolloin Joensuun yliopisto. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että luonnonmukainen laidunrehu oli ravitsemukselliselta laadultaan hyvätasoista, mutta jäi sadoltaan jonkin verran voimakkaasti väkilannoitettuja laitumia matalammaksi. – Laidunrehu koostui heinäkasveista, palkokasveista ja rikkakasveista, jotka luomulaitumella erosivat ravintoarvoltaan selvästi toisistaan. Monivuotisille heinä-palkokasvilaitumille parhaiten sopivaksi palkokasviksi osoittautui valkoapila, kun taas yksivuotisille vilja-heinä-palkokasvilaitumille parhaiten sopi tutkimuksen mukaan ruisvirna. Tutkimuksessa kompostilannoitus lisäsi rehun määrää, mutta vähensi rehun syöntiä. Kaistasyöttö, jossa eläimet saavat uutta laidunta päivittäin, tuotti pinta-alayksikköä kohden eniten maitoa. Laidunrehun lisänä annettu kohtuullinen väkirehuannos paransi maitotuotosta, Kuusela tiivistää kymmenen vuoden tutkimustyön aikana kertyneitä tuloksia.

Kasvituotannon lehtorina toimiva filosofian tohtori on keskittynyt opetustyössänsä kasvitieteen sekä soveltavaan biologian teemoihin. Hän iloitsee siitä, että on saanut mahdollisuuden sekä tutkia että opettaa. – Opetus ja tutkimus yhdistyvät työssäni sopivasti. Molemmissa tehtävissä pääsen toteuttamaan itseäni eri tavoin. Myös kontaktipinta opiskelijoihin on minulle tärkeä. Eeva Kuusela on vuodesta 2002 lähtien toiminut myös biologian laitoksen tuutoriopettajana. Hän näkee tehtävän haastavana mutta myös palkitsevana. – Ohjauksen tarve yliopistoissa on jatkuvasti kasvanut. Opiskelijat tulevat luontevasti juttelemaan esimerkiksi sivuainevalinnoista tai muista opiskeluun liittyvistä kysymyksistä. Lehtoria ja tuutoriopettajaa kuitenkin huolettaa hieman se, kuinka tulevan syksyn tutkinnonuudistukseen liittyvien HOPSien tekemiseen ja päivittämiseen löytyy riittävät voimavarat. – Ongelmana on ennen kaikkea se, että palkkauudistus, tutkinnonuudistus sekä keskustelussa oleva virkarakenneuudistus ajoittuvat näinkin päällekkäin, minkä seurauksena yliopistoväki on kovasti työllistettyä. Samanaikaisesti olisi pystyttävä huolehtimaan hyvin perustyöstä. Vaarana onkin, että hyvät uudistukset jäävät toistensa jalkoihin. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää henkilökunnan jaksamiseen, Eeva Kuusela painottaa.

Kuusela mainitsee harrastuksekseen järjestötoiminnan. Hän toimii Joensuun yliopiston lehtoriyhdistyksen puheenjohtajana ja aloitti vuoden alusta myös Yliopistonlehtorien liiton hallituksessa. – On ollut antoisaa ja avartavaa vaihtaa mielipiteitä yli laitosten ja yliopistojen rajojen. Ihmiset motivoivat järjestötyöhön, hän kertoo. Järjestötoiminnan ohella lehtorin vapaa-aikaan kuuluu “monimuotoinen muttei ryppyotsainen liikunta”, käsityöt, puutarhanhoito sekä omaan kotitilaan liittyvät työt. Erityisenä voimavarana Kuusela mainitsee perheensä, johon kuuluu aviomies ja kolme lasta. – Lapsistani vanhin aloitti korkeakouluopinnot Otaniemessä, keskimmäinen tanssi juuri vanhojen tansseja ja nuorin suunnittelee siirtymistä kyläkoulusta yläkouluun, tohtori, lehtori ja perheenäiti kertoo.

Teksti : Piia Nurhonen


(painetun lehden s. 4)