Työyhteisön heikoin lenkki

Uuden palkkausjärjestelmän (UPJ) sisäänajo korkeakouluissa on nyt siinä vaiheessa, että järjestelmän määräämistä kehityskeskusteluista alkaa olla kokemuksia, nehän on pitänyt jo kaikkialla käydä tätä kirjoittaessani. Nimenomaan kehityskeskusteluissa piti tarkastaa kunkin henkilön työn vaativuustaso ja samoin määrittä se, kuinka henkilö on vaatimustason ja työsuunnitelman mukaisista tehtävistään suoriutunut. Näiden perusteella pitäisi syksyllä määräytyä, mikäli sopimukseen päästään, työntekijän palkan ns. VAATImustaso-osa ja HENKIlökohtaisen suoriutumisen osa.

Kuten eräillä tahoilla arvailtiin, keskustelu- ja kaavakkeitten täyttökäytännöt näyttävät vaihdelleen huomattavasti. Tällaiseen mahdollisuuteenhan on viitattu useissa yhteyksissä, mm. sanomalehtikirjoittelussa ja etenkin ahkerassa verkkokeskustelussa. Saamani tiedon perusteella suuria eroja keskustelujen toteuttamisessa samoin kuin arviointien perusteissa oli niin yliopistojen, tiedekuntien, laitosten ja jopa saman laitoksen yksittäisten lähiesimiesten välillä.

Yhdenmukaisuuden takaamiseksi oli sovittu koulutuksen järjestämisestä lähiesimiehille. Koulutuksen tavoitteet eivät kuitenkaan näytä toteutuneen. Tähän voi olla monia syitä, mutta yksi on se, että kouluttajat eivät välttämättä edustaneet työelämäkoulutuksen parhaimmistoa, kuten olisi toivonut. Samoin koulutuksessa lähestyttiin järjestelmää liiaksi yksittäisten esimerkkitapausten valossa pureutumatta itse järjestelmän ytimeen. Eräitten lähiesimiesten osalta esiintyi lisäksi melkoista välinpitämättömyyttä kouluttautumista
kohtaan.

Kaikki tämä osoittaa, ettei yliopistojen (ainakaan kaikkien) hallinto suhtautunut tarpeellisella vakavuudella järjestelmän toteuttamiseen. Toinen merkittävä syy oli liiallinen kiire, johon yhtenä pääsyynä oli valtionvarainministeriö. Vaatihan se järjestelmään varsin perustavanlaatuisia muutoksia vielä siinä vaiheessa, kun jossakin jo oltiin kehityskeskusteluvaihe aloitettu.

Toinen eikä mitenkään vähäpätöisempi seikka käytäntöjen kirjavuuteen oli eräiden yliopistojen hallinnon UPJ:n periaatteita vastainen etukäteisohjailu ja kategorisointi. Lähiesimiehiä oli eräissä yliopistoissa ohjattu mm. siihen, että professorit kuuluvat tiettyihin vaativuustasoluokkiin, jotka on varattu ainoastaan professoreille. Tällä ohjailulla taattiin eräin paikoin se, että palkat pysyvät myös tulevaisuudessa virkanimikepohjaisina, eikä palkkaan voi siten omalla työllä vaikuttaa edes siinä määrin kuin entisessä järjestelmässä saattoi tutkintojen ja tutkimuksen kautta pätevöitymällä. Useimmat työntekijät menivät kehitysneuvotteluihin sangen luottavaisin mielin, mutta työnantajan toimien vuoksi näyttää tämä luottamus ainakin joiltakin karisseen.

Uuden palkkausjärjestelmän tavoitteena sanotaan olevan tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen, joka toteutuisi palkan määräytymisellä työn vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella. Erittäin vaihtelevaksi osoittautuneet käytännöt ja etukäteisohjailu eivät toteuta näitä tavoitteita vaan päinvastoin vääristävät epäkohtia entisestään. Näyttää siltä, että yliopistojen hallinto oli jälleen kerran työyhteisön heikoin lenkki. Työntekijöillä olisi lopultakin ollut enemmän valmiuksia UPJ-järjestelmän toteuttamiseen. Nähtäväksi jää, pystyvätkö arviointiryhmät hitsaamaan katkenneet lenkit yhteen vai osoittautuuko niiden työtaakka mahdottomaksi. Katkenneita lenkkejä on paljon hitsarien lukumäärään nähden. Vastuun olisi kerrankin voinut
jakaa koko yliopistoyhteisölle.

(painetun lehden s. 20)