Järjestelmästä toiseen
Valtioneuvoston tuore periaatepäätös julkisen
tutkimusjärjestelmän
rakenteellisesta kehittämisestä sisältää
paljon hyviä havaintoja ja kannatettavia tavoitteita.
Julkinen tutkimusjärjestelmä on vankalle kansalaisten
tuelle ja arvostukselle rakentuva, Suomelle
elintärkeä instrumentti. Sen edelleen kehittäminen
on
kansallinen projekti, jossa haetaan järjestelmän trimmaamista
huippukuntoon, tukemaan kansallista pyrkimystä
kestävään ja tasapainoiseen yhteiskunnalliseen
ja taloudelliseen kehitykseen. Vaikka tutkimusjärjestelmän
tähänastisessa kehittämisessä on saatu
hyviä tuloksia ja vaikka se monissa kohdin kelpaa
muillekin kansoille esimerkiksi, tekemistä vielä riittää.
Suomen suuri kilpailuetu on tässäkin asiassa
matala organisaatio ja avoimuus yhdistettynä suhteellisen
laajaan yksituumaisuuteen. Kansainvälinen toimintaympäristö
muuttuu kuitenkin hyvin nopeasti,
eikä itsetyytyväisyyden syntiin pidä liiaksi syyllistyä.
Toimenpideohjelma
kohdistaa huomiota korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen edelleen
vahvistamiseen mm. kansallisen yhteistyön ja kansainvälisen
liikkuuvuuden sekä johtamisjärjestelmien parantamisen
kautta. Yliopistojen taloudellista toimivaltaa
lisätään ja tulosohjauksen kriteerejä tarkistetaan.
Kilpailukykyiset
tieteen ja teknologian osaamiskeskittymät
ja huippuyksiköt saavat erityistä huomiota,
samoin tärkeät infrastruktuuriasiat.
Periaatepäätöksen
näkökulma on ymmärrettävästi
organisaatio- ja politiikkapainotteinen, ylhäältä alas
katsova. Vastakkaisesta suunnasta katsottuna nykytilanne
ja tulevaisuuden tavoitteet voivat näyttää varsin
erilaisilta. Kansallisten pyrkimystenkin kannalta
avainasemassa ovat tutkimus- ja opetustyötä tekevät
ihmiset, kuten yliopistoväki. Kyvykkäiden ihmisten
sitouttaminen on myös julkisen tutkimusjärjestelmän
onnistumisen ehto. Palkkauksen ja palkitsemisen
käytännöt eivät nykyisellään riittävästi
tue julkisen
tutkimusjärjestelmän kehittämistavoitteita. Tutkijoiden
rekrytoinnin ja urakehityksen ongelmat ovat Suomen
tieteen kannalta varsin haitallisia.
Tässä valossa eräissä yliopistoissa esiintynyt
kapinointi
uutta palkkausjärjestelmää vastaan näyttää
omituiselta. UPJ on liikahdus oikeaan suuntaan ja se
tulee kääntää yliopistojen taloudellista
toimivaltaa
lisääväksi. Nuorilla tutkijoilla tulee olla mahdollisuus
vakavaan keskusteluun esimiestensä kanssa, myös
oman uransa pohtimiseksi. Vertaisarvioinnit ovat osa
tieteen arkipäivää eikä niitä tule tässäkään
yhteydessä
kavahtaa. Esimiesten ja johtajien tärkeä tehtävä
yliopistoyhteisössä on tunnistaa talentti, kannustaa
sitä kehittymään ja luoda sen hyödyntämiselle
edellytykset.
Yliopistojen sanotaan kehittyneen luostareista,
joissa munkkiveljet pidättäytyivät maallisesta
mammonasta ja muista houkutuksista omistautuakseen
kokonaan yhteiselle asialle. Tuskin sellaisista
yhteisöistä olisi enää julkisen tutkimusjärjestelmän
peruspilareiksi.
(painetun lehden s. 29) |