Miksi ryhtyisin tutkijaksi?

Acatiimi-lehdessä on kirjoitettu kymmeniä juttuja tutkimustyön
epäkohdista: kehnosta palkkauksesta, uran pätkittäisyydestä ja rahoituksen epävarmuudesta. Näin kesän korvalla, valmistujaisten ja promootioiden heleään juhla-aikaan päätimme keskittyä positiivisiin seikkoihin. Kysyimme muutamilta tiedepolitiikan päättäjiltä ja huippututkijoilta, miksi tutkijanuralle kannattaa lähteä. Suomessa nuoria tutkijanalkuja on vielä riittänyt - monissa Euroopan maissa tilanne alkaa olla jo toinen. Mikä kumma sinne vetää? Vastausten perusteella pääpontimia näyttävät olevan seikkailumieli, keksimisen ilo, kilvoitteluhenki ja rakkaus tieteentekemiseen.

Tutkija on tulevaisuuden tekijä

Jos olet utelias ja luova tyyppi, joka ei pelkää haasteita, harkitse tutkijanuraa. Tutkijaksi aikovalle on periaatteessa koko maailmankaikkeus auki. Tutkimuksen kohteena voi olla melkein mikä vain: alkeishiukkaset, galaksit, nukleiinihapot, valaat, ekosysteemit, globalisaatio, kulttuurien tutkimus, uudet kansantaudit, ... ja kaikkien yhdistelmät. Eniten uutta löytyy yleensä tieteenalojen rajapinnoilta. Uuden tiedonpalasen löytäminen tai käänteentekevä oivallus on riemastuttava kokemus, joka innostaa jatkamaan etsintää, ja uusia entistä haastavampia kysymyksiä syntyy jatkuvasti. Työ vie joskus mukanaan niin, että sitä ei malta lopettaa, käsitteet työ- ja harrastus ehkä sekoittuvat. Yölläkin pitää pompata ylös sängystä kirjoittamaan joku idea paperille tai testaamaan hypoteesia, jonka levännyt mieli on juuri synnyttänyt.

On totta, että tutkijanelämä on jatkuvaa kilpailua, mutta onnistumisen elämykset kompensoivat kilpailusta mahdollisesti aiheutuvan stressin. Sitä paitsi kilpailu pitää vireänä – kunhan se ei ole kohtuutonta ja on oikeudenmukaista. Oikeudenmukainen kilpailu palkitsee laadukasta työtä.

Menestyksellinen tutkimus edellyttää yleensä hyviä koti- ja ulkomaisia yhteistyösuhteita ja -verkostoja. Myös erilaisia raja-aitoja on syytä ylittää: tieteidenvälisiä, tiedekuntien välisiä, yliopistojen ja tutkimuslaitosten välisiä, julkisen ja yksityisen sektorin välisiä, kulttuurien välisiä. Pitää olla myös ennakkoluuloton. Tämä voi olla vaativaa, mutta taatusti mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Tutkijan kotikenttä on koko kansainvälinen tiedeyhteisö, ja hän tapaa eri maissa hyvin monenlaisia ihmisiä - jotkut myös puolisonsa. Kuva norsunluutornissaan nyhertävästä yksinäisestä zombimaisesta tutkijasta on aikansa elänyt ja joutaa romukoppaan. Tutkija on tulevaisuuden tekijä! 

Ihmiskunnan käyttövoima on keksimisen ilo

Tutkijan kehityskaari pitää sisällään tutkijaksi “opettelemisen” väitöskirjatyön ja tutkijatohtorikauden muodossa, senioritutkijana toimimisen tutkimusryhmässä sekä mahdollisesti oman tutkimusryhmän perustamisen. Tutkijan työhön kuuluu paljon muutakin kuin kokeiden tekoa, tulosten tulkintaa ja tieteellisten julkaisujen kirjoittamista. Tutkijan työ on hyvin sosiaalista, sillä usein toimitaan ryhmässä, omista tuloksista pitää osata kertoa kansainväliselle tiedeyhteisölle kokouksissa ja palavereissa, ja tutkijan on sopeuduttava työskentelemään kotimaassa ja ulkomailla eri ryhmissä ja erilaisissa olosuhteissa. Tutkija myös opettaa yleensä sekä toisia tutkijoita että perustutkintoaan suorittavia opiskelijoita. Tutkijan tehtäviin lukeutuvat niin ikään monenlaiset asiantuntijatehtävät, kuten apuraha-anomusten ja virkahakujen arviointi, sekä hallinnolliset ja tiedepolitiikan erilaiset tehtävät.

Tutkijalta tehtävät ulottuvat siten tutkimuksesta opetukseen ja hallintoon, ja toiminnassa kansainvälisyys on ilma jota hengitetään. Tämä laaja-alaisuus tekee tutkijan elämästä vaativan mutta antoisan. Tutkijalta vaaditaan mielestäni uteliaisuutta kurkottaa horisontin taakse ja luovuutta, erittäin suurta kurinalaisuutta tehdä paljon työtä sekä kykyä toimia jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä, olemaan vierivä kivi, joka ei sammaloidu. Hienoimmat hetket ovat ne, jolloin oma tutkimus on johtanut jonkin uuden asian löytymiseen, kun yhtäkkiä hoksaa jotain mitä kukaan muu ei ole aiemmin keksinyt. Silloin jalat irtoavat maasta, pää leijailee pilvissä, ajatukset kiitävät uusia ideoita muodostaen ja uni ei yöllä tule silmään. Luulen, että ihmiskunnan käyttövoima on keksimisen ilo. 

“Hei, minä elän unelmaa...”

Miksi kannattaa lähteä tutkijanuralle? Miksi ihmeessä ei kannattaisi? Tutkija on henkilö, joka Maija Vilkkumaan muinaisen hitin sanoja mukaillen voi huutaa baarissa: ‘Hei, mä elän unelmaa!’ Tutkija on kyllä nimellisesti jonkin työnantajan palveluksessa, yliopiston tai muun, mutta todellisuudessa hän on yksityisyrittäjä, joka palvelee vain tiedettä. Tutkija saa tyydyttää uteliaisuuttaan, toteuttaa luovuuttaan, ilahtua yhä uudelleen maailman todellisuudesta ja niistä oivalluksista, joiden kautta hän saa selville jotain uutta, jotain mitä kukaan muu ei ole häntä ennen tiennyt, osannut tai ymmärtänyt. Ja kaikesta tästä ilosta vielä maksetaankin! (No, huonosti tosin, mutta unohdetaan nyt se puoli.)

Tutkijan työ ei koskaan latistu pelkäksi rutiinipuurtamiseksi, yhtä vähän kuin taiteilijan työ voi sellaista olla. Koskaan ei tarvitse aamulla herätä tietäen jo etukäteen työpäivän tapahtumat, koskaan ei tarvitse tehdä samoja töitä yhä uudelleen ja uudelleen. Maailma on jatkuvasti uusi - kiehtova, haastava ja palkitseva.

Suomen Akatemian Tiede03-tiedekatselmuksen motto oli “Tiede luo tulevaisuutta”. Valoisempaa tulevaisuutta ei luo loitsu eikä rukous, vaan tiede, tutkimus, tekniikka, meidän itsemme ja meitä ympäröivän maailman yhä parempi tunteminen ja ymmärtäminen. Vain tieteen avulla voimme luoda yhä paremman maailman - paremman niin ihmiselle, luonnolle kuin koko maapallollekin.

Tutkija saa tehdä työtä, jota hän rakastaa; tutkija tietää tekevänsä työtä, josta on hyötyä muillekin. Mitä parempaa työ voisi ihmiselle tarjota? 

Päättymätön seikkailu

Työuran muotoutuminen on yhdistelmä tavoitteellista toimintaa ja sattumaa. Harva meistä on tullut pelkästään tietoisten ja toisiaan loogisesti seuraavien valintojen kautta nykyisiin tehtäviinsä. Ainakin jossain vaiheessa oikeaan aikaan oikeassa paikassa tavattu ihminen tai lehdessä nähty ilmoitus on yllättäen vaikuttanut työuramme suuntautumiseen.

Tutkijan työhön ryhdyttäessä ja tutkijan uralla edettäessä tulevaisuus on erityisen vaikeasti ennakoitavissa. Juuri tämä on yksi tutkijanuran kiinnostavimmista ja haastavimmista asioista. Tutkijanura on päättymätön seikkailu, retki tuntemattomaan, hallitsemattoman haltuun ottamista. Tutkijanuran etenemistä ohjaavat ja uudelleensuuntaavat monet asiat. Yksi on tieteen nopea kehitys, jossa monilla aloilla paradigmat, menetelmät ja tutkimuksen kohteet muuttuvat nopeasti. Toinen on oman osaamisen kehittyminen. Erityisen tärkeä vaihe on itsenäistyminen tutkimustyön ohjaajasta ja mahdollinen työskentely tutkijatohtorina ulkomailla. Se on yksi tutkijanuran dynaamisimmista, jännittävimmistä ja jatkon kannalta ratkaisevimmista vaiheista.

Tutkijanuralle ryhtyvän on kyettävä sietämään monenlaista epävarmuutta. Yhteistyökyvystä ja muista sosiaalisista taidoista on verratonta apua tutkijanuralla. Ja itse asiassa yhteistyön tekeminen - erilaisten ja eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa onkin yksi tutkijanuran upeimmista mahdollisuuksista.

Tutkija toimii useimmiten kolmessa roolissa: tutkijana, opettajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Kaikki roolit ovat tärkeitä, mutta ne rakentuvat aina oman tutkijanammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen. Oma tutkimus on kaiken perusta. Toisaalta oman osaamisensa ja tietojensa välittäminen pyyteettömästi tuleville tutkijoille ja kollegoille sekä suurelle yleisölle on yksi niistä haasteista, jotka tuottavat tutkijan elämässä paljon iloa ja luovat merkitystä omalle työlle.

Miksi sitten itse olen siirtynyt tutkijanuralta hallintoon? Tietäisittepä, kuinka mielelläni ylistäisin julkisen hallinnon uraa! Mutta säästetään se toiseen kertaan.

Tutkijaelämä sopii kilvoittelijaluonteelle

Ajattelukyvyn kehittäminen ja soveltaminen uskomusten kriittiseen arviointiin, tiedollisen maailmankuvan muotoiluun sekä oman ja muiden onnellisen elämän edistämiseen on ihmisenä olemista parhaimmillaan. Tutkijanura tarjoaa mahdollisuuden intellektuaalisten hyveiden, teoreettisen ja käytännöllisen järkevyyden kehittämiseen.

Aristoteles ei vaatinut erillistä perustelua sille, miksi kannattaa kehittää intellektuaalisia hyveitä. Kuka tahansa pohtimaan pysähtyvä voi huomata, että tosiasiassa pidämme tietämistä ja harkintakykyä itsessään arvokkaina, onnellisen elämän olennaisina osina. Onnellisuutta taas kaikki mielipuolia lukuun ottamatta tavoittelevat.

Moderni ihminen voi kaivata lisäperusteluja. Annettakoon niitä. Tutkijan elämä voi olla nautinnollista. Uuden oppimisen ja oivaltamisen mielihyvä on intensiivisyydessään rakastumisen, seksin ja juopottelun luokkaa, mutta pitkäkestoisempaa ja sivuvaikutuksiltaan vähemmän haitallista.

Tutkijan elämän yksinäisyyttä on liioiteltu. Parhaat oivallukset tulevat keskustelussa, eivät kammiossa. Tutkijana voi tutustua myös toisiin, joille ajattelu tuottaa mielihyvää. Intellektuaalinen ystävyys on merkittävä kokemus, joka voi tehdä elämän elämisen arvoiseksi. Tutkijana voi myös vähintään kuvitella olevansa rakentamassa tiedon ja osaamisen, ehkä jopa sivistyksen ja oikeudenmukaisuuden yhteiskuntaa. Tutkijan elämään kuuluu paljon enemmän vapautta ja autonomiaa kuin monen muun.

Tämä kaikki on idealisointia. Eivät tutkijan nautinnot ole vailla murheita. Tutkija esimerkiksi voi alkaa pitää perhettä vaivana ja rajoituksena, vaikka senkin piti olla onnellisen elämän itsessään arvokas osa. Jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta ei tässä suhteessa ainakaan eroon pääse.

Tutkijaelämä sopii hyvin kilvoittelijaluonteelle, jonka sielu ja ruumis huutavat maratonjuoksun loppusuorallakin: LISÄÄ! Kilpailun kriteerien banalisoituminen kuitenkin huolestuttaa. Kehno palkka, pätkätyöt ja vähäinen arvostus sekä tutkijayhteisön kaunat, ahdistukset ja intrigit voivat varjostaa tutkijan onnellisuutta, byrokratian ja markkinatalouden interventioista puhumattakaan. Intellektuaaliselle avaruudelle on silti Suomenkin tieteessä sen verran tilaa, että jos takaisin pitäisi palata, tekisin tutkijanuralle vievät elämänvalinnat entistäkin päättäväisemmin. Edelleen uskallan suositella samojen valintojen kokeilemista myös muille. 

Tutkijan työ - rajaton haaste

Tutkijan työ antaa rajattoman haasteen tekijälleen. Vaikka tutkimuksessa saavutetaan tärkeitäkin rajapyykkejä, se ei tule koskaan varsinaisesti valmiiksi. Uuden tiedon löytämisessä ja uuden asian oivaltamisessa on oma valtava viehätyksensä.

Päinvastoin kuin usein luullaan, niin tutkijan työ ei ole omassa kammiossa kyhjöttämistä ja omien kokeiden tekemistä. Sen sijaan tutkijalle on erittäin tärkeää kommunikoida muiden kanssa ja sitä kautta laajentaa omaa näkemystään ja osaamistaan. Näin saa uusia ajatuksia omaan työhönsä, ja sitä kautta voi tehdä innovatiivisia ratkaisuja.

Tutkijan työn suola ovat konferenssit. Niissä voi esittää omia tulkintojaan tutkittavasta asiasta, ja keskustella alan parhaiden osaajien kanssa. Näin saa fantastisia kontakteja ulkomaisiin tutkijoihin, joilla on samat intressit kuin itsellä.

Perheen äidille tutkijan työ on osoittautunut loistavaksi valinnaksi. Intensiivisen uran alkuvaiheen jälkeen on ollut mahdollista hieman keventää työtaakkaa, ja siten lisätä aikaa, jonka voi viettää lasten kanssa. Kun työ on muuttunut tekemisestä enemmän ohjaavaksi, on tärkeintä että on säännöllisesti nuorten tutkijoiden tavoitettavissa. Samalla yhteydenpito muihin tutkijoihin on pääasiassa ylläpitoa, ei niinkään uusien verkostojen luomista. Tällaisen seesteisemmän vaiheen järjestäminen ei monessa muussa tehtävässä ole mahdollista. 

(painetun lehden s. 8-11)