Mikä on vaativuustason
ja nykypalkan suhde?

Yliopistonlehtorien liitto toteutti jäsenkentän UPJkokemusten kartoittamisen kahdella tavalla. Toukokuun Acatiimi kertoi siitä, millaista UPJ -palautetta Yliopistonlehtorien liiton jäsenyhdistys Joensuun yliopistossa keräsi. Näin toimittiin myös muissa yhdistyksissä, joista tiedot lähetettiin neuvottelijoiden käyttöön. Kokemuksia kehityskeskusteluista ja tuntemuksia arvioinneista ja ongelmista koottiin myös kolmessa eri tapaamisessa, joihin arviointiryhmien lehtorijäsenet kevään kuluessa koolle kutsuttiin.

Huhtikuun viimeisellä viikolla oli Yliopistonlehtorien liiton sivustolla Vaativuustaso ja nykypalkka -kysely YLL:n jäsenille. Sähköpostiviesti jäsenille kehotti vastaamaan lyhyeen kyselyyn, jonka avulla haimme tietoa jäsentemme palkanmuodostuksesta suhteessa yliopistoissa määriteltyihin vaativuustasoihin. Selvitimme, miten lehtorien erilaiset tehtävät olivat sijoittuneet esimiesten tekemissä vaativuustasoarvioinneissa suhteessa nykyisiin palkkaustekijöihin.

Kyselyyn vastasi 588 jäsentä 19 yliopistosta. Vastanneista vähän yli puolella vaativuustaso oli 6, tasoille 5 ja 7 sijoittui kummallekin noin viidennes. Tieteellisen pätevöitymisen merkitys näkyy selvästi arvioinneissa. Tohtorin tutkinnolla näyttää olevan eri selittäjistä selvin ja voimakkain yhteys vaativuustasoon. 94 % tohtoreista oli arvioitu vähintään tasolle 6 ja yli 50 % vähintään tasolle 7. Ei-tohtoreilla vastaavat prosenttiluvut olivat 70 ja 8. Keskiarvo oli noin 6, tohtoreilla 6,5 ja ei-tohtoreilla 5,8.

Myös kokemuksen myötä vaativammiksi tulleet tehtävät heijastuivat esimiesten arvioimiin vaativuustasoihin. Ikälisien merkitys on tohtoreilla suoraviivaisempi kuin muilla, joilla hieman yllättäen 2 ikälisää saaneiden keskimääräinen vaativuustaso oli suurin. Tulos oli samanlainen, kun vastanneista tarkasteltiin vain lehtoreita. Lehtorien määrävuosikorotusten lukumäärä kuvaa ehkä ikälisiä paremmin pitkäaikaista kokemusta lehtorin työssä. Tohtoreilla 2 tai 3 määrävuosikorotusta saaneiden keskimääräinen vaativuustaso oli muita suurempi, mutta ei-tohtoreilla määrävuosikorotusten lukumäärällä ei ollut merkitystä. Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että kokemus on otettu selvästi huomioon vaativuusosassa vain tohtoreilla. Ohjeistusta kokemuksen huomioon ottamisesta pitää tarkentaa. Kyselyssä ei kerätty tietoja henki-arvioista, joissa kokemus on myös kriteerinä, joten kokemuksen huomioon ottamisesta ei tule täysin selvää kuvaa – jäseniltä muissa kyselyissä saaduista kommenteista tuli se vaikutelma, että vaativuustason aliarviointia on joillakin kompensoitu henkiosan arvioinnilla, mitä ei voi pitää hyvänä tapana.

Lehtorien tuloksellisuuslisä on ainoa nykypalkkaan liittyvä osa, johon liittyy arviointi. Vähintään yhden tuloksellisuuslisän saavien keskimääräinen vaativuustaso on 0,3 – 0,4 yksikköä muita korkeampi. Ero on tohtoreilla ja ei-tohtoreilla samanlainen. Tuloksellisuuteen liittyvät kriteerit ovat myös henkilökohtaiseen suoriutumisen liittyviä, joten tämä tulos osoittaa, että aikaisemmasta jollain tavalla tutut kriteerit ovat merkityksellisiä myös nyt.

Yliopistojen väliset erot todellinen
ongelma jatkon kannalta

Kielitaitolisää (syntyperäisen taito) saavat ovat menestyneet muita huonommin, erityisesti tohtoreilla keskiarvo oli muita 0,4:n verran pienempi. Yhteisellä kielellä ja kommunikointitaidoilla on tietenkin merkitystä arvioinnissa, mutta tämä tulos on huolestuttava. Osaselitys voi olla se, että kyseiset lehtorit ovat tiedekunnissa ja laitoksissa, joissa keskimääräiset arviot ovat muita alhaisempia – kyselyssä ei eroteltu tiedekuntia.

Kielikeskuslehtorien keskimääräinen vaativuustaso on hiukan muita pienempi. Tohtoreilla ero on yli 0,3:n suuruinen, mutta ei-tohtorien keskimääräinen vaativuustaso on hiukan suurempi kuin muissa yksiköissä. Tämä kuvastanee sitä, että väitöskirjaa ei kielikeskuksissa pidetä työn kannalta yhtä tärkeänä kuin muualla. Kokemuksella ja kielitaitoon liittyvällä erityisosaamisella näyttää olevan selvä merkitys vaativuusarvioinnissa.

Kysely koski esimiesten arviota. Yksikköjen johtajat ja arviointiryhmät ovat muuttaneet joidenkin arvioita, joten nämä tulokset poikkeavat jonkin verran yliopistoista Helsinkiin lähetetyistä. Tuskin kuitenkaan on tapahtunut suurta systemaattista muutosta mihinkään suuntaan. Todellinen ongelma jatkon kannalta sen sijaan ovat erot yliopistojen välillä. Vaativuuskarttaa ei ole luettu samalla tavalla kaikissa yliopistoissa, joten tehtävä kalibrointityö ei ole aivan yksinkertaista. Henki-arviointi tehtäneen huomattavalta osin uudelleen, mutta voi olla, että vaativuusosan arvioinneistakin täytyy jokin osa yliopistoissa tehdä uudelleen – kartalla pitää olla sama merkitys kaikissa yliopistoissa.

Matti Grönroos
lehtori, Turun yliopisto
Yliopistonlehtorien liiton hallituksen jäsen

(painetun lehden s. 12-13)