Ensimmäinen Tiedefoorumi:
Tutkimuksen voimavaroja
syytä koota yhteen
Tutkimusjärjestelmän pirstaleisuus nousi esille ensimmäisessä Tiedefoorumissa, jonka opetusministeriön ja Suomen Akatemia järjestivät Finlandia-talossa 10. toukokuuta. Opetusministeri Tuula Haatainen ja pääjohtaja Raimo Väyrynen edellyttivät, että tutkimustoiminnan resursseja kootaan nykyistä enemmän yhteen.
Opetusministeri Tuula Haatainen puhui tiedepolitiikan suuntaviivoista vuoteen 2010.
- Suomalaisen tutkimusjärjestelmän vahvuudet kansainvälisissä vertailuissa ovat tutkimusmyönteinen ilmapiiri, osaava tutkijakunta ja nuorten kiinnostus tutkimustyöhön. Olemme myös Ruotsin ohella
ainoana EU-jäsenmaana ylittäneet Lissabonin kasvuja työllisyysstrategian tavoitteen tutkimus- ja tuotekehityspanostusten kolmen prosentin bkt-osuudesta.
- Menestys kansainvälisissä vertailuissa ei kuitenkaan takaa hyvää kehitystä tulevaisuudessa. Ministeri Haataisen mukaan suomalaisen tutkimusjärjestelmän heikkouksiin kuuluu tutkimustoiminnan sirpaloituneisuus.
- Resurssit on sidottu epätarkoituksenmukaisen moniin ja pieniin yksiköihin. Uhkana on, että toiminnan fokus jää puuttumaan ja mahdollisuudet hyödyntämättä liian pienien, hajallaan olevien resurssien takia.
Haatainen totesi puheessaan, että Suomella on rakentava rooli EU:n seitsemännen tutkimuksen puiteohjelman ja sen toimeenpanoon liittyvien ohjelmien käsittelyssä.
- Suomi toimii EU:n puheenjohtajana vuoden 2006 jälkipuoliskolla. Puiteohjelman käsittely on jo alkanut, mutta se tulee olemaan hyvin pitkä ja monivaiheinen ja puheenjohtajamaalla voi olla merkittävä rooli viime vaiheen neuvotteluissa. Puiteohjelmaa koskevat päätökset pitää tehdä vuonna 2006, jotta ohjelman toimeenpano voi alkaa 2007.
Haatainen mustutti, että suomalaisilla on myönteisiä kokemuksia puiteohjelmiin osallistumisesta.
- Niiden kautta on luotu uusia tärkeitä kontakteja ja toteutettu merkittäviä tutkimushankkeita. Puiteohjelmat ovat myös selvästi edistäneet suomalaisten yhteistyötä eurooppalaisten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja teollisuuden kanssa.
- Uudessa ohjelmassa on vältettävä päällekkäisyyksiä kansallisen rahoituksen kanssa, Haatainen jatkoi. Tällöin puiteohjelmarahoitus voidaan kohdistaa hankkeille, jotka ovat liian laajoja, kompleksisia
tai riskialttiita yhden maan rahoitettavaksi. Puiteohjelman on edistettävä rajat ylittävää yhteistyötä. Sen tehtävänä ei ole kansallisten rahoitusjärjestelmien puutteiden paikkaaminen.
Kahdenkeskiset yliopistokohtaiset
sopimukset järjestykseen
Myös Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen toivoi aloitteita voimavarojen yhdistämiseksi.
- Suomalainen tiede on vahvistunut sisäisesti ja aktivoitunut kansainvälisesti. Nyt on aika yhdistää eri toimijoiden voimavaroja tehokkaammaksi kansainväliseksi strategiaksi. Sen avulla voidaan hankkia sekä kansallista hyötyä että osallistua tieteen keinoin polttavien kansainvälisten ongelmien ratkaisemiseen.
Pääjohtaja Väyrysen mielestä voimavaroja olisi syytä yhdistää myös tiedeyhteisön kansainvälistymisen kehittämisessä.
- Kansainvälisessä mitassa Suomi on arvostettu, mutta voimavaroiltaan pieni yhteistyökumppani. Kun näin on, parantaako asioita se, että suomalaiset toimijat lähtevät kukin omin voimin kehittämään yhteistyösuhteita ulkoeurooppalaisten maiden yliopistojen
ja tutkimuslaitosten kanssa? Tässä vaihtoehdossa yhteistyön tulokset jäävät parhaimmillaankin laihoiksi.
- Olisiko mahdollista, että yliopistojen rehtorien neuvosto loisi koordinaatiojärjestelmän, jossa joukko kahdenkeskisiä yliopistokohtaisia sopimuksia saatettaisiin jonkinlaiseen kohtuulliseen järjestykseen? Ja olisiko myös mahdollista, että Akatemian solmimien kehys- ja rahoitussopimusten pohjalta yliopistot löytäisivät menettelyn, jossa ne voisivat yhdessä hyödyntää näitä sopimuksia.
- Alun perin kansainvälinen tieteellinen yhteistyö perustui henkilökohtaisten kontaktien lisäksi erilaisiin kahdenvälisiin vaihtosopimuksiin. Uusi kansainvälinen yhteistyö perustuu kahden- tai monenkeskiseen tutkijoiden ja tutkijaryhmien väliseen aitoon yhteistyöhön. Syvempi yhteistyö tarkoittaa ennen kaikkea yhteistyömaiden rahoittajaorganisaatioiden rahoittamia ja mielellään yhteisesti arvioituja tutkimushankkeita, Väyrynen totesi.
Haataisen, Väyrysen ja professori Jacobsin (ks. juttu tämän artikkelin lopussa) puheenvuorojen jälkeen ohjelmassa oli varattu aikaa muutamalle kysymykselle. Professori Marjatta Hietalan mielestä foorumin esityksissä on liiaksi unohdettu humanististen tieteiden ja yhteiskuntatieteiden asema.
Professori Jacobsin puheenvuoroon viitaten Tieteentekijöiden
liiton puheenjohtaja Antero Puhakka kysyi, onko tutkijanuran kehittämiseen tulossa rahoitusta. Tähän ei kuitenkaan seminaarin puheenjohtajana toiminut ylijohtaja Arvo Jäppinen ehtinyt vastata.
Tieteen paras ja yhteiskunnallinen hyöty
Tiedefoorumin paneelikeskustelussa pohdittiin “Voiko tieteen paras olla hyödyksi yhteiskunnalle?”. Keskustelua veti Arkistolaitoksen pääjohtaja Jussi Nuorteva.
Stakesin pääjohtajan Vappu Taipaleen mielestä suomalainen tiede kärsii turhasta varovaisuudesta.
- Liiallinen varovaisuus on ongelma. Uusia nokioita ei synny ilman rohkeutta ja riskinottoa. Myös tutkimuskentän sirpaloituneisuus on ongelma, sanoiTaipale.
Ministeri Christoffer Taxell esitti, että yliopistojen tulisi esittää itselleen kysymys, missä suhteessa halutaan olla maailman parhaita. - Me olemme hyviä tekemään erilaisia selvityksiä – ehkä siinä olemme maailman parhaita.
- Kaikessa ei voi olla paras. Pitää siis keskittyä johonkin ja oivaltaa, mihin kannattaa keskittyä. Samalla pitää olla joustavuutta, joka suosii luovuutta. Kuka tekee päätöksen, mihin keskitytään, saattaa olla ristiriidassa autonomian kanssa. Pitää priorisoida laadun, arviointien pohjalta.
Tutkija Anu Kantolan mielestä tiedettä ei pidä katsoa monoliittina. Englanninkieli tekee suomea paremman erottelun tieteenalojen välille. Esimerkiksi yhteiskuntatieteitten tutkijalla tulee olla yhteys omaan yhteiskuntaansa. Kotimaisen julkaisemisen pitäisi olla yhtä arvokasta kuin kansainvälinen julkaiseminen.
Professori Arto Mustajoki pohdiskeli tieteen vaikuttavuutta.
- Esimerkiksi patenttien määrä ei merkitse yhteiskunnallista vaikuttavuutta – patentista on vielä pitkä matka ihmisiä hyödyttäväksi tuotteeksi. Samoin on lääkkeiden kohdalla.
Mustajoen mielestä täällä käyvät kansainväliset delegaatiot tekevät liian yksinkertaisia johtopäätöksiä siitä, että valtion satsaisi meillä paljon tutkimukseen. Myös EK:n puheenjohtaja, Åbo Akademin kansleri Taxell toivoi julkiselta sektorilta enemmän tutkimuspanostuksia. Suomalaisen tieteen rahoitusjärjestelmän vahvistamista kaipasi myös professori Karl Tryggvason.
Kirsti Sintonen
Professori Howard T. Jacobs:
Tutkimus- ja opetusvirkojen palkat kaksinkertaisiksi
Englannista Suomeen ja Tampereelle vuonna 1996 muuttanut kansainvälisen tason huippututkija, professori Howard T. Jacobs puhui Tiedefoorumissa aiheesta Mikä tekee Suomesta kiinnostavan ulkomaiselle tutkijalle?
Mitokondriosairauksien tutkijan houkutti alunperin maahamme Tampereen yliopiston IMT-instituutin tarjoamat mahdollisuudet: hyvä infrastruktuuri, tutkimusryhmien autonomia, minimaalinen byrokratia,
kansainvälinen ilmapiiri, sitoutuminen perustutkimukseen.
Lisäksi Jacobs kiitteli Suomen Akatemian erilaisia rahoitusmahdollisuuksia. Myös Suomen vetovoimainen yhdistelmä – avoin, suvaitsevainen yhteiskunta sekä eksoottinen luonto – oli kimmokkeena tänne tulolle.
Nyt Jacobsin yksikkö on Suomen Akatemian huippuyksikkö ja viime vuoden lopulla hänet palkittiin EU:n Descartes-tiedepalkinnolla. Mikä sitten pitää huippututkijan täällä?
- Vahva koulutuspohja, koulutuksen ja akateemisuuden arvostus, yliopistojen tutkijakoulut, positiivinen asenne tutkimukseen ja tutkijoihin. Keskiyön aurinko, Lappi, musiikki ja toimiva punk-alakulttuuri, luetteli Jacobs.
Mutta kaikki ei ole sentään Jacobsinkaan mielestä täydellistä. Miten tänne sitten saataisiin lisää kansainvälisen tason huipputyyppejä? Jacobs katsoi, että palkkauksen ja urakehitysmahdollisuuksien parantaminen olisivat suurimmat tekijät, jotka vaatisivat korjausta.
Jacobs piti tekeillä olevaa palkkausuudistusta toivottuna, mutta se vaatisi vielä radikaalimpaa otetta: tutkijoiden ja yliopisto-opettajien palkkataso pitäisi sitoa kansainväliseen tasoon.
- Jopa keskitason yliopistot USA:ssa maksavat kaksin- tai kolminkertaista peruspalkkaa suomalaiseen tasoon verrattuna. Täällä tarvitaan pitkäntähtäimen sitoumus siihen, että suomalaisten tutkijoiden palkoista, ei pelkästään huipulla vaan kautta linjan ja erityisesti post doc -tasolla, tulee kansainvälisesti kilpailukykyisiä. Tähän pitää tähdätä 10 vuodessa.
Lisäksi virkarakenne kaipaisi Jacobsin mielestä remonttia. Rakenne on liian alapääpainotteinen.
- Tutkijanuran alussa menetetään paljon kykyjä muihin tehtäviin. Keski- ja ylätasot kaipaisivat vahvennusta ja vapautusta laajoista opetustehtävistä. Kunnollinen tenure track -systeemi olisi tarpeen.
Jacobs toivoi myös tukea tänne tuleville perheellisille tutkijoille. Yliopistojen tulisi ottaa tässä mallia yrityksistä, jotka mm. huolehtivat ulkomailta tulevien asiantuntijoittensa lasten päivähoito- ja koulumahdollisuudet.
Toisin kuin Tiedefoorumin alussa esiintyneet Haatainen ja Väyrynen Jacobs ei ollut isompien yksiköiden ja keskittymisen kannattaja. Sen sijaan hän toivoi suomalaisilta yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta
enemmän verkostuitumista.
(painetun lehden s. 17-18) |
