KOLUMNI

Päivi Atjonen

Aikasyöppöä sähköpostisadetta

Taas tuli selkokielisiä ohjeita: “Heippa! Huomasin järkytyksekseni, että olen saanut tentistä vain kolmosen. Olen ihan varma, että osasin kaikkiin vastata hyvin. Katsotko heti, voitko nostaa tulosta. Pikaista yhteydenottoa odottaen, Jaana” Opintojen suitsait-kulkua liukastamaan määrättynä viranhaltijana sukellan 120 tenttikonseptin nippuun, plaraan oikean tapauksen ja perustelen kaikki neljä kysymystä. Ei tipu lisäpisteitä, sorry!

E-mailissa on kaksi nettilinkkiä ja saate: “En ehdi opiskelukiireiltäni tulla torstain tunneille, mutta ohessa ovat artikkelini. T. Jarmo” Pikkupiru iskee ja näppäilen vastakysymyksen, miltä maistuisi opettajan ilmoitus, ettei ehdi työkiireiltään töihin. Saan viestin, että “Ei selitys tietysti kovin uskottavalta tunnu, mutta kun opintopisteitä pitäisi kertyä. On vaikea tulla koululle, kun olen täällä 80 kilometrin päässä.” Mitäs sinne asti järjestit itsesi ja pidät selviönä, että ryhdyn riemurinnoin miettimään jo kolmatta suoritustapaversiota samalle opintojaksolle, jolla voisi oikeasti oppia vain osallistuen artikkeleihin perustuvaan yhteiseen keskusteluun? Eikä tämä sitä paitsi ole mikään koulu vaan yliopisto!

Maanantaiaamuna kilahtaa postiluukusta toiveikas tiedustelu: “Terve! Jätimme perjantaina gradun käsikirjoituksen luettavaksi. Ehtisitkö antaa siitä jotain palautetta vaikka tänään iltapäivällä? Voisimme tulla käymään klo 16–17. Janne ja Jonna” Olen tainnut tulla keski-ikäiseksi kärttyliiniksi, mutta omina opiskeluaikoinani ei olisi tullut mieleenkään odottaa professorin tavailevan kyhäelmiäni viikonloppuvapaallaan.

“Hi! I’m doing research in Spain about relationship between cold weather and personality. I’m interested in darkness effects on suicides. I would be happy if you send me list of good books and articles of your country. Regards, Jose” Miksi käyttäisin monta tuntia tuiki tuntemattoman kyselijän asiaan, josta en tiedä juuri mitään?

Kerään rohkeutta ja uskaltaudun avaamaan s-postin kahden virkamatkapäivän jälkeen. Veikkaan mielessäni, että tällä kertaa voisi olla 45–50 viestiä, joiden seassa tehokkaan roskapostisuotimeni ansiosta on alle viisi heti tuhottavissa olevaa. Hyvä arvaus: 53 järkipostia ja kaksi ulkomaista rahankerjuukirjettä, joita alkoi tulla ryhdyttyäni kaukomailta tyrkyllä olevan tohtoriopiskelijan kanssa com-osoitteelliseen kirjeenvaihtoon. Hyvästi taas tunti tai puolitoista työajasta, joka olisi pitänyt käyttää tehokkaasti artikkelin viimeistelyyn tai luentojen valmisteluun.

Silmät lipuvat maailmoja syleilevien otsikoiden ohi: Hei, Opintoasiaa, God bless you, Tarvitsen tietoja, Kysymys, Mietteitäni ja Tilastoja. Odottakoot mokomat, sillä tiedän oitis vaikkapa seuraavien viestien pääasian ja purkupreferenssin: Kulttuurirahastolle lausunto perjantaihin mennessä, Inga Investigation tulee joulukuun alussa, Kemppaisen virkamääräys epäselvä, Lukupiiri: Mustamäen valitsemat artikkelit tai Brownin artikkelin referaatti poissaolon korvaukseksi.

Kai tietokoneesta on jotain hyötyäkin, eikä se ole pelkkä Oikean Työn häirikkö, penää s-postiosoitteeton tuttavani, jolle puhisen esimerkkejäni. On toki vaikea kuvitella enää yliopistoelämää ilman s-postia, ja ennen kaksi päivää vienyt asia saattaa ratketa nyt kahdessa tunnissa, vastaan hänelle. Silti puolitiehen jätetyt ajatukset, pseudotiedustelut ja odotus ripeästä replystä lisäävät kuormitusta ja tarpeetonta hosumista. “Niin, mihinkä teillä oes toellinen kiire, valamiissa moalimassa”, elämää jo nähnyt keskustelukumppanini kommentoi.

PS. Käytin jutussa peitenimiä ja muokkasin hieman oikeita s-posteja.

Kirjoittaja työskentelee kasvatustieteen professorina Joensuun yliopiston kasvatustieteen laitoksessa

(painetun lehden s. 13)