1/06

  • pääsivu
  • sisällys

  • Arja Vehmas
    neuvottelupäällikkö
    , JUKO ry
     

     

     

     

     

     

     
     
     

     

     
     
     
     
     
     
     
     
     
     

    Palkkausuudistuksen loppuvääntö keväällä

    Yliopistojen uudesta palkkausjärjestelmästä saavutettiin neuvottelutulos 16.12.2005. Julkialan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO ry:n neuvottelupäällikkö Arja Vehmas kuvaa ohessa tulokseen johtaneiden neuvottelujen keskeisiä piirteitä. Kova vääntö muun muassa palkkatasoista on edessä vielä kevään aikana.

    1. Miten luonnehdit neuvottelutuloksen (16.12.) syntymiseen johtaneita neuvotteluita? - toisaalta JUKOn sisällä - toisaalta opetusministeriön neuvotteluryhmässä

    Neuvottelutulokseen johtaneita neuvotteluja ja asioiden valmisteluahan on tapahtunut jo useamman vuoden. JUKOn sisällä tehtiin ja tehdään edelleen tiivistä yhteistyötä ja haettiin omia ryhmiämme tyydyttäviä ratkaisumalleja. Oma järjestöpohjamme on edellyttänyt aina huolellista sisäistä valmistelua sopimusneuvottelujen onnistumiseksi. Tässä suhteessa yliopistojaosto on täyttänyt paikkansa.

    OPM:n neuvotteluryhmän roolin löytäminen sopijaosapuolena ja päätöksentekijänä tuntui neuvotteluja aloitettaessa olevan hakusessa. Neuvottelujen tiivistyessä asioihin haettiin kuitenkin tosissaan yhtenäistä ratkaisua koko yliopistohallinnon osalta. 20 Yliopistojen uudesta palkkausjärjestelmästä saavutettiin neuvottelutulos 16.12.2005. Julkialan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO ry:n neuvottelupäällikkö Arja Vehmas kuvaa ohessa tulokseen johtaneiden neuvottelujen keskeisiä piirteitä. Kova vääntö muun muassa palkkatasoista on edessä vielä kevään aikana. Palkkausuudistuksen loppuvääntö keväällä yliopiston valjastaminen samanlaisiin menettelytapoihin ja arviointijärjestelmiin vaatii luonnollisesti ponnistelua ja neuvotteluryhmän jäsenet edustavat omalta osaltaan näissä yliopistoissa toimivia sopimus- ja neuvotteluosapuolia.

    2. Mikä neuvottelutuloksessa on mielestäsi hyvää ja mitkä asiat jäivät ehkä hieman kaivertamaan? Mikä tuntui olevan vaikeimman väännön takana?

    Neuvottelutulos oli pitkälti raamitettu koko valtionhallinnon UPJ-sopimusten mukaiseksi. Kustannusvaikutus noudattelee yleisesti muotoutunutta linjaa, vaikka yliopistohallinnon asiantuntija- ja johtotehtävissä toimivien palkankehitys onkin selkeästi jäänyt muuhun valtion hallintoon tai muihin sektoreihin nähden jälkeen. Lopullinen palkkaratkaisuhan tehdään vasta kun on selvinnyt kevään sijoittelun tulos, mutta kustannusvaikutus pysynee kuitenkin tuon 7,24 %:n puitteissa.

    Tyydyttävänä neuvottelutuloksessa pidän sitä, että saimme tarkennettua järjestelmien soveltamisalaa ja, että tekstit noudattelevat kokolailla keskustasolla sovittua mallisopimusta. Määräaikaisten lisien maksatuksen jatkaminen aina käyttöönottoajan loppuun on tietysti myös asia, joka helpottaa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymistä.

    Joitakin yliopistokohtaisia erityiskysymyksiä on vielä ratkaisematta mm. apurahakausien vaikutus järjestelmän soveltamiseen. Sopimuksen soveltaminen ulkopuolisen rahoituksen piirissä oleviin määräaikaisiin tietyllä viiveellä on erityisesti yliopistoja koskettava asia. Yliopistot ovat leimautuneet määräaikaisten palvelussuhteiden käytössä muuta valtionhallintoa enemmän, ja siksi toivoisi, ettei palkkausjärjestelmän soveltamisessa tapahtuisi eriarvoistamista vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön suhteen. Kalleusluokituksen poistuminen koskee muutamia yliopistoja rankemmin kuin joitain toisia, tähän asiaan tulisi löytää myös jollain tavalla toteutettava ratkaisu.

    Selkeistä menettelytavoista sopiminen ja yhtenäinen soveltaminen kaikissa yliopistoissa on ollut yllättävän vaivalloinen asia ja vielä viimeistelyä vailla. JUKOn neuvottelupäällikkö Arja Vehmas neuvottelee opetusministeriön kanssa akavalaisten yliopistoalan järjestöjen jäsenten siirtymisestä uuteen palkkausjärjestelmään.

    3. Miten asia etenee tästä eteenpäin?

    Tämän kevään aikana tapahtuu siis uudelleen sijoittelu siinä laajuudessa, että kaikki tehtävät arvioidaan korjattujen järjestelmien puitteissa. Henkilökohtainen suoriutuminen arvioidaan kaikkien osalta. Arviointien tulee olla kokonaisuudessaan uuden palkkausjärjestelmän mukaisen palkanmaksun pohjana.

    Neuvotteluryhmä valmistelee järjestelmien ohjeistusta ja muita neuvottelutuloksenmukaisia asioita, sekä odottaa yliopistoista saatavia arviointituloksia, joiden pohjalta palkan asetanta kaikkine osatekijöineen lopullisesti sovitaan viimeistään 30.5.2006.

    4. Terveisesi yliopistoväelle uuden arviointikierroksen kynnyksellä.

    Toivoisin, että yliopistoväkemme kaikissa rooleissa toimiessaan suhtautuvat vakavasti uuden palkkausjärjestelmän mukaisiin arviointeihin. Vaativuudenarviointijärjestelmiin ja henkilökohtaista suoriutumista arvioiviin järjestelmiin ja niiden sisältämiin kriteereihin on syytä tutustua huolella. Samoin tulee perehtyä omaa arviointiaan koskevaan perusteluun.

    Esimiehinä toimivien jukolaisten tulee osallistua yliopistojen antamaan koulutukseen ja suorittaa esimiehenä vastuullinen tehtävä riittävällä huolellisuudella. Kerran kunnolla tehty työ luo luotettavan pohjan uudelle palkkausjärjestelmälle.

    Luottamusmiesten ja arviointiryhmien jäsenten tulee huolellisesti tutustua sopimustekstiin ja ohjeisiin ja osallistua järjestöjen sekä työnantajan järjestämiin koulutustilaisuuksiin ja olla aktiivisia paikallisten menettelytapojen rakentamisvaiheessa ja yksittäisten jäsenten tukemisessa.

    Arja Vehmas
    neuvottelupäällikkö, JUKO ry