Sinikka Eskelinen
Paranee kuin viini tammitynnyrissä...
Olin todella iloinen, kun kuulin, että Niklas Bruun oli
valittu vuoden professoriksi. Olimme Niklasin kanssa
samassa Assistenttiliiton virkarakennetyöryhmässä
joskus 80-luvun alkupuolella. Piti oikein pysähtyä
miettimään, mitä me halusimme muuttaa yliopistojen
toiminnassa.
Iso asia oli päätoimisten tuntiopettajien aseman
parantaminen. Halusimme, että kaikilla yliopistoopettajilla
on oikeus tehdä tutkimusta ja halusimme,
että kaikki opettajat saavat palkkaa koko vuoden. Tieteentekijöiden
liiton sitkeällä työllä tämä unelma saatiin
onnelliseen toteutukseen. Toinen iso asia oli tutkijapainotteisten
virkojen saaminen yliassistentin ja
professorin välimaastoon. Professoriliitolle lankeaa
kunnia siitä, että tulppana olleet apulaisprofessorit
saatiin työnnetyksi professorien kastiin. Tämä imu ei
kuitenkaan vetänyt yliassistentteja ylöspäin ja Tieteentekijöiden
liitolla on vielä työsarkaa kynnettävänä,
että senioritutkijoille saadaan järkevä palkka ja
niin pitkäaikainen virkasuhde, että he voivat perustaa
oman tutkimusryhmän ja osallistua oman työympäristön
kehittämiseen.
Mitä me emme osanneet hurjimmissakaan visioissa
kuvitella, oli projektitutkijoiden määrän valtava
kasvu. Tämä pätkätyöläisten armeija, joka työstää
puolen vuoden - vuoden määräyksillä professorin
haalimilla rahoilla ulkopuolisen rahoittajan määrittelemiä
tehtäviä, kuului johonkin teekkarien maailmaan
eikä sillä ollut mitään tekemistä todellisen tieteen
kanssa.
Ei aika mennyt koskaan palaa. Yliopistojen rahoituksesta
puolet tulee yliopistobudjetin ulkopuolisista
rahoituslähteistä. Professorit ja senioritutkijat ovat
muuttuneet yksityisyrittäjiksi, jotka hankkivat tuotantovälineensä
ja henkilökuntansa akatemialta, säätiöiltä,
euroopan unionilta, tekesiltä, kunnilta, yrityksiltä
jne. Yliopisto on muuttunut kiinteistölaitokseksi,
joka tarjoaa laboratorio- ja henkilöstöhallintopalveluja.
Opiskelijoita otetaan sisään opetusministeriön
määrittämien kiintiöiden verran, jotta saadaan
maisteri- ja tohtoritutkintojen määrävaatimukset toteutetuksi.
Miksi me sitten olemme täällä? Siksi, kun meidän
työ on niin mukavaa. Eikä se edes ole työtä, se on elämäntapa.
Haluamme ratkaista atomin rakenteen,
matemaattisia yhtälöitä, syövän arvoituksen, inkojen
solmukirjoitukset. Haluamme siirtää ihmiskunnan
tiedon perinteen uusille sukupolville ja opettaa heitä
analyyttiseen ja kriittiseen ajatteluun ja opettaa heitä
ratkomaan ongelmia ja asettamaan kysymyksiä.
Olin aikoinani Oulun yliopiston akavalaisten lakkopäällikkönä.
Kaikissa tiedotustilaisuuksissa ensimmäinen
kysymys oli, että saako silti olla töissä, vaikka
on lakko. Tein salaisen suunnitelman, että houkuttelen
kaikki lakkoonmenijät Hailuodon saareen ja
lahjon lauttamiehet rikkomaan mantereelle vievän
lautan.
Oli hienoa lukea, että Niklas Bruun on yliopistotyön
lisäksi auttanut ihmisiä Kolumbiassa, Valko-Venäjällä
ja ties missä. Itse olen mennyt entistä syvemmällä
mikromaailmaan ja nanokin lähestyy, kun mikroskoopit
paranevat. Nyt oli meidän kohortin vuoro
tulla palkituksi.
Kaikille, jotka tuskailevat UPJ-kaavakkeiden kanssa,
toivoisin pitkäjännitteisyyttä ja pitkää mieltä. Kenenkään
palkka ei laske ja on hienoa, että on mekanismi,
jolla nuorille voidaan maksaa parempaa palkkaa.
Sitten joskus, kun liiton työntekijät ja jäsenet jaksavat
taistella siihen rahat ja liiton työtaisteluvalmius
sen kestää. Vaikka saaren vankeina, jos ei muu auta.
Dosentti Sinikka Eskelinen toimii BioCenter Oulun koordinaattorina.
Tieteentekijöiden liitto palkitsi hänet Vuoden
tieteentekijänä 2005. |
