Kolmannes professoreista yli A29:n palkkaluokissa
Professoriliiton tuorein palkkakysely
osoittaa, että jo kolmannes professoreista
sijoittuu palkkaluokkaan A29 tai
sen yläpuolelle. Palkkaluokat A26 ja A27
ovat kuihtumassa pois.
Vuodessa keskipalkka on kohonnut 2,5
prosentilla.
Professoriliiton jäsenille kohdistettu palkkakysely
toteutettiin viidennen kerran marraskuussa 2005.
Vastaava kysely on toteutettu vuodesta 2001 lähtien.
Kyselyyn vastasi yhteensä 710 professoria. Jäsenten
vastausaktiivisuus (44%) ei aivan yltänyt edellisten
vuosien tasolle.
Jäsenten palkkakyselyn rinnalla toteutettiin toinen
kysely, jossa yliopistojen hallintojohtajia pyydettiin
ilmoittamaan professorien palkkatiedot jäsenkyselyä
vastaavalta ajankohdalta eli marraskuulta 2005. Hallintojohtajilta
palkkatiedot on kerätty vastaavalla tavalla
vuodesta 2003 lähtien. Palkkatiedot pyydettiin
virka- ja palvelussuhdekohtaisesti eriteltyinä erikseen
virkaan nimettyjen ja mvs-professorien osalta. 17 yliopistoa
ilmoitti palkkatiedot pyydetyssä muodossa ja
lisäksi 3 yliopistoa ilmoitti suppeammat tiedot. Hallintojohtajille
kohdistetun kyselyn aineisto käsittää
yhteensä 2318 professorin palkkatiedot.
Kyselyaineistot täydentävät toisiaan ja antavat rinnakkain
tarkasteltuna varsin kattavan kuvan professorien
palkkauksesta. Keskeisen eron kyselyaineistojen
välille muodostaa mvs-professorien poikkeavat
osuudet. Mvs-professorien alhaisesta järjestäytymisasteesta
johtuen on mvs-professorien osuus jäsenkyselyn
aineistossa (4%) huomattavasti alhaisempi kuin
hallintojohtajien ilmoittamissa tiedoissa (22%). Koska
virkaan nimitettyjen professorien palkat ovat edelleen
huomattavasti mvs-professorien palkkoja korkeammat,
ovat jäsenkyselyn perusteella lasketut palkkojen
tunnusluvut korkeampia kuin hallintojohtajien
ilmoittamat luvut.
Jäsenkyselyn aineisto edustaakin paremmin virkaan
nimitettyjen professorien palkkoja kuin kaikkien
professorien palkkoja. Kun molemmat tutkimusaineistot
rajataan virkaan nimitettyihin professoreihin, asettuvat sekä koko professorikunnan että suurimpien
yliopistojen palkat eri kyselyissä varsin lähelle toisiaan.
Palkkaluokissa tasaista nousua
Palkkaluokkiin A26 tai A27 sijoittuvien professorien
osuus on edelleen laskenut. Vuodesta 2001 alkavalla
tarkastelujaksolla on näihin palkkaluokkiin sijoittuvien
jäsenten osuus laskenut 22 prosentista 3 prosenttiin.
Samanaikaisesti on palkkaluokan A29 ja sitä korkeampien
palkkaluokkien osuus tasaisesti kohonnut.
Nyt kolmannes professoreista sijoittuu A29 tai sitä
korkeampaan palkkaluokkaan.
Professorien palkkaluokat 2001–2005
Virkaan nimitettyjen keskipalkka 5138
euroa
Hallintojohtajien toimittamaa aineistoa tarkasteltaessa
oli kaikkien professorien palkkojen keskiarvo
4.988 euroa. Virkaan nimitettyjen professorien palkka
oli keskimäärin 5.138 euroa ja mvs-professorien
palkka keskimäärin 4.457 euroa.
Keskipalkan nousu vuodessa oli kaikkien professorien
osalta 121 euroa. Keskiarvo kohosi vuodessa
2.5%. Keskiarvon muutos oli nyt samaa tasoa kuin
vuosien 2003 ja 2004 välillä.
Palkkakehityksen tasaantuminen näkyy selvästi
jäsenille kohdistetussa kyselyssä, jonka osalta on käytettävissä
pidempi seurantajakso. Vuosien 2001-2002
ja 2002-2003 välillä oli palkkojen nousu selvästi suurempaa
kuin vuodesta 2003 eteenpäin.
Mvs-professorien osalta palkkakehitys vuosien
2004 ja 2005 välillä oli yleistä kehitystä heikompaa,
mikä osaltaan kasvatti virkaan nimitettyjen professorien
ja mvs-professorien välistä palkkaeroa. Vuoden
2005 marraskuussa ero oli virkaan nimitettyjen professorien
hyväksi 681 euroa.
Mvs-professorien pienempi kokonaispalkka perustuu
alemman peruspalkan lisäksi siihen, että vain
harvat mvs-professorit saavat tutkijankoulutuslisää,
esimiespalkkiota tai muita säännöllisesti maksettavia
lisiä.
Professorien palkkojen kehitys vuosittain
Palkkojen kehitys 2003–2005
Yliopistojen väliset palkkaerot
korostuvat
Yliopistokohtaiset erot palkoissa olivat edellisten vuosien
tapaan suuria. Virkaan nimitettyjen professorien
palkat ovat korkeimmillaan Svenska Handelshögskolanissa,
Helsingin yliopistossa ja Vaasan yliopistossa.
Paikkakalleusluokituksella on noin 3 %:n merkitys
professorien palkkoihin. Tämä näkyy yliopistokohtaisissa
keskiarvoissa Turun ja Lappeenrannan osalta.
Palkkakehitys eri yliopistojen välillä vaihtelee huomattavasti.
Hallintojohtajien ilmoittamissa palkoissa
on vuosien 2003 ja 2005 välillä nousua keskimäärin
227 euroa. Kolmen parhaiten kehittyneen yliopiston
palkat ovat nousseet keskimäärin 333 euroa ja kolmen
heikoimman keskimäärin vain 87 euroa.
Palkka yliopistoittain, virkaan nimitetyt professorit
Yrjö Lauha
Focus Master Oy |