Työmarkkinarealismi ja
palkkausuudistus
Uutta palkkausjärjestelmää
voidaan kritisoida
monilla perusteilla. Työmarkkinarealismi
edellyttää
kuitenkin vaikuttamista
UPJ:hin. Palkkakehitystä
on vaikeata turvata
UPJ:n ulkopuolella.
Vuosi sitten yliopistoissa UPJkritiikki
oli melko laajaa ja suurelta
osin perusteltua. Kesän tullessa
kritiikki väheni, täysin se ei ole
kuitenkaan koskaan lakannut.
UPJ:n käyttöönottaminen lähenee.
Tiedot vaativuustasosijoittelusta
ja monessa tapauksessa
vaativuustason alentamisesta ovat
asianomaisten käytössä. Vaikka
enemmistö tulee saamaa korotuksen,
takuupalkkaisuus uhkaa useaa
työntekijää. UPJ:n kriteerit koetaan
eräiltä osin edelleen vaikeaselkoisiksi
ja järjestelmän toteuttaminen
suuritöiseksi. Ei ole mikään
ihme, että UPJ-kritiikki on
jälleen voimistunut. Kritiikki ei
kuitenkaan ole yhtä laajaa ja saman
luontoista kuin vuosi sitten.
Perälautasopimus
Tulopoliittisen kokonaisratkaisun
yhteydessä vuoden 2004 lopulla
solmittiin sopimus uusien palkkausjärjestelmien
kattavasta toteutuksesta
valtionhallinnossa eli ns.
perälautasopimus. Perälautasopimus
tuloksena suurin osa valtion
palveluksessa olevista on nykyisin
UPJ:n piirissä. Suurin yksittäinen
vielä tällä hetkellä UPJ:n ulkopuolella
oleva ala on yliopistolaitos.
Yliopistot eivät ole valtiolla UPJ:n tienraivaajia, vaan perässätulijoita.
Perälautasopimus on vahvasti
sanktioitu. Mikäli UPJ ei synny,
palkat euroistetaan. Näin oli jo
käymässä joulukuussa 2005, mutta
tuolloin solmitun yliopistoja
koskevan virkaehtosopimuksen
mukaan euroistamista siirrettiin
noin puolella vuodella. Vanhalle
järjestelmälle tuli siten vähän jatkoaikaa.
Palkkojen euroistaminen merkitsisi
auttamatta yliopistojen
palkkatason vajoamista. Tätä on
kuvattu mm. Acatiimin edellisessä
numerossa (s. 19) Eeva Rantalan
kirjoituksessa Miten uudesta
palkkausjärjestelmästä päätetään.
Voidaan perustellusti kysyä,
miksi vuoden 2004 lopulla mentiin
tekemään sanktioitu perälautasopimus.
Sopimus on osa tulopoliittista
kokonaisratkaisua. Perälautasopimuksen
hylkääminen olisi
käytännössä tarkoittanut mitä ilmeisemmin
kokonaisratkaisun ulkopuolelle
ajautumista. Useat kokonaisratkaisun
ulkopuolelle jääneet
alat joutuivat sittemmin työtaisteluun.
JUKOlaisella valtionsektorilla
ja erityisesti yliopistoissa
ei ollut havaittavissa suurta työtaisteluhalukkuutta
vuoden 2004
lopulla. Tällaisen analyysin järjestöt
tekivät hyväksyessään perälautasopimuksen.
Ratkaisu kesäkuussa
Tässä lehdessä on kuvattu (s. 10-
11) professorien palkkakehitystä.
Vaikka se on ollut viime vuosina
kohtuullista, on se ollut kuitenkin
vähän heikompaa kuin valtiolla
keskimääräisesti. Tämä johtuu siitä, että UPJ-virastoihin ja -hallinnonaloille
on ohjailtu ainakin jonkin
verran lisärahoitusta palkkojen
kehittämiseen. Näin tulee olemaa
myös jatkossa.
Viime joulukuinen neuvottelutulos
edellyttää, että yliopistojen
lopullinen neuvottelutulos saavutetaan
toukokuun 2006 loppuun
mennessä. Kesäkuu on vielä harkinta-
ja päätöksentekoaikaa. Kesäkuussa
päätetään UPJ:n kohtalosta.
UPJ voidaan siis vielä hylätä.
Tuolloin astuisi kuvaan melkein
kirosanalta kuulostava euroistaminen
ja palkkatason vajoaminen
yliopistoissa. Epävarmuus koittaisi
ja todennäköisesti otettaisiin
aimo askel kohti konfliktia vuoden
2007 lopulla. Suuret panokset ovat
pelissä.
Työmarkkinarealismia
Professoriliitto ei ole mikään UPJintoilija.
Liitossa on kuitenkin
nähty, että UPJ:hin vaikuttamalla
pystytään saamaan siitä parempi
kuin sellaisessa tapauksessa, että
jätettäisiin UPJ:n pelikenttä kokonaan
muiden haltuun.
Professoriliitto on muiden liittojen
tapaan vastuussa jäsenistölleen
palkkakehityksestä. Tämän
hetkinen analyysi on, että jäsenistön
palkkaedut pystytään turvaamaan
paremmin vaikuttamalla
UPJ:hin kuin olemalla sen ulkopuolella.
Jorma Virkkala
Professoriliiton toiminnanjohtaja
21.3.2006
Opetusministeriön neuvotteluryhmä odottelee tuloksia UPJ-arvioinneista
JUKOn neuvottelupäällikkö Arja
Vehmaksen mukaan opetusministeriön
UPJ-neuvotteluryhmässä
on viime aikoina oltu odottavalla
kannalla – tulokset yliopistojen
arvioinneista ovat tulossa 15. huhtikuuta.
Kokouksessa 20. maaliskuuta
neuvotteluryhmässä puitiin allekirjoituspöytäkirjan
tekstejä, luottamusmiesten
palkkioita ja luottamusmiessopimuksiin
liittyviä
asioita. Julkisalan koulutettujen
neuvottelujärjestö JUKO on omalta
osaltaan valmistellut luottamusmiessopimusten
malleja. Samoin
se on tehnyt selvityksiä luottamusmiesten ajankäytöstä ja luottamusmiestarpeesta.
OPM:n neuvotteluryhmässä on
myös käyty neuvotteluja niistä
palkkioista ja palkanlisistä, jotka
eivät kuulu uuden palkkausjärjestelmän
piiriin. Näistä ollaan rakentamassa
ohjetta. Ohjetta yliopistoille
valmistellaan myös tilastoasiasta.
Luottamusmiesten tulee
saada käyttöönsä tilastoaineisto
uusien arviointien tuloksista.
Neuvotteluryhmän kokousaikataulu
tiivistyy huhtikuun puolenvälin
jälkeen, jolloin se saa käyttöönsä
arviointien tulokset. Lopullinen
neuvottelutulos yliopistojen uudesta palkkausjärjestelmästä on
tähtäimessä 31.5.2006 mennessä.
Yliopistojen arviointiryhmät
ovat viime aikoina käsitelleet vaatiarviointien
tarkistuksia ja uusia
arviointeja. Esimiehen ja alaisen
välillä käytävät henkilökohtaisen
suoriutumisen arvioinnit on tehty
jokaisessa yliopistossa.
Jos lopullista neuvottelutulosta
ei saavuteta 31.5.2006 mennessä,
palkat euromääräistetään 30.6.
2006. A-palkkaluokat säilyvät, ikälisät,
määrävuosikorotukset ja pätevyyslisät
kertyvät siis kesäkuun
loppuun saakka.
|