- Kun yliopistokoulutus on muodostunut yhä enemmän massojen kouluttamiseksi, tuntuukin ymmärrettävältä, että myös opiskeluintressi on muuttunut ammatillisemmaksi. Toisaalta sitä painottaa myös kiristynyt kilpailu työpaikoista, toteaa kirjoituksessaan tutkija Päivi Vuorinen.

Opiskelijat toivovat opetukselta enemmän käytännönlähteisyyttä

Yliopisto-opetus on asiantuntevaa ja ajantasaista

Yliopisto-opiskelijat arvostavat korkealle opettajiensa asiantuntemuksen ja heidän tietojensa ajantasaisuuden. Opettajien tietämys on laaja-alaista ja ehdottoman tuoretta. Sen sijaan paljon kohennettavaa on siinä, miten tätä tietoa osataan välittää opiskelijoille. Koulutusten sisältöihin toivotaan enemmän käytännöllistä ja työelämässä hyödynnettävää ainesta.

Pyysimme tutkimukseemme osallistuneita opiskelijoita kuvaamaan, kuinka hyvin opiskelu on vastannut niitä odotuksia, joita heillä oli ennen opintoja. Kokonaisuudessaan vastaajat olivat kohtalaisen tyytyväisiä. Yliopisto-opiskelijoista opiskelun katsoi vastanneen odotuksiaan melko tai erittäin hyvin 71 %. Vastaavasti ammattikorkeakoulussa opinnot aloittaneista odotustensa arvioi täyttyneen melko hyvin tai erittäin hyvin 62 %.

Opiskelijat kuvasivat vielä yksityiskohtaisemmin, kuinka tyytyväisiä he olivat eräisiin opiskeluunsa liittyviin tekijöihin, kuten opetukseen, opettajien asiantuntemukseen, opetuksen tieteellisyyteen ja ammattikeskeisyyteen, opettajien opetustaitoon ja opintojen haasteellisuuteen (ks. kuvio).

Haastavaa ja tiedollisesti tasokasta

Tyytyväisimpiä opiskelussaan vastaajat olivat opintojensa älylliseen haastavuuteen, opettajiensa asiantuntemukseen sekä heidän tietojensa ajantasaisuuteen. Lisäksi opiskelijat olivat tyytyväisimpiä opetuksen tieteellisyyteen. Näihin tyytyväisiä (melko tai hyvin) oli yli 90 % vastaajista. Yliopisto-opetuksen merkittävänä etuna pidettiin sitä, että opettajien asiantuntemus pohjautuu tuoreimpaan tutkimustietoon. Myös opettajien asiantuntemuksen laajuutta kiitettiin ja kuvattiin jopa “huikeaksi”.

“Opettajien asiantuntemus on huikea ja tietojen ajantasaisuus myös, koska oma laitos tekee niin paljon tutkimusta.” (kasvatustieteiden opiskelija)

Opintojen sisällöt koettiin yleisesti varsin kiinnostaviksi. Yleisin avoimessa vastauksessa mainittu tyytyväisyystekijä ja motivaation tärkein ylläpitäjä olikin se, että opinnot olivat tuntuneet henkilökohtaisesti mielenkiintoisille. Myös mahdollisuuteen valita opintoja oltiin yleisesti tyytyväisiä. Kuitenkin noin kymmenesosa vastaajista piti ongelmana sitä, että opetusta järjestettiin liian vähän. Kontaktiopetuksesta haluttiin säästää. Opetuksen vähäisyys oli joskus opintojen tehokkaan etenemisen esteenä. Pelkkää yksinäistä kirjojen lukemista ei liioin koettu kovin mielekkääksi tavaksi opiskella, koska “kirjat eivät vastaa jos niiltä kysyy”.

Opetuksen tasoon yleisesti opiskelijat olivat myös tyytyväisiä (80 % melko tai hyvin tyytyväisiä). Yliopiston opetusta luonnehdittiin usein korkeatasoiseksi ja vaativaksi. Sitä pidettiin ammattikorkeakoulun opetusta vaativampana.

“Opetuksen taso ja opetus kokonaisuudessaan hyvä, laadukas henkilökunta.” (valtiotieteen opiskelija)

…mutta entä opetustaito?

Eniten tyytymättömyyttä opiskelijoissa herättivät opettajien opetustaidot. Vastaajista 40 % oli tyytymättömiä opettajien opetustaitoon. Opetustaitoa kommentoitiin varsin kriittiseenkin sävyyn: opetuksen katsottiin olevan “rappiolla”, tason “surkea” tai “aikamoinen järkytys”. Lähes järkytykseksi jotkut olivat kokeneet yliopisto-opetuksen tason tullessaan yliopistoon uutena opiskelijana. He olivat usein odottaneet tasokasta opetusta, koska olivat päässeet opiskelemaan alansa korkeimpaan mahdolliseen koulutukseen.

Ongelmallisena pidettiin yleisesti sitä, että vaikka opettajat olivat alansa todellisia asiantuntijoita, he eivät osanneet välittää tietoa opiskelijoille ymmärrettävässä muodossa. Opetusta ei puuttuvien pedagogisten taitojen vuoksi osattu sovittaa opiskelijan tasoa vastaavaksi. Yhtenä ongelman ydinkohtana katsottiin olevan opetustaidon perusasioiden: esiintymistaidot, äänen kuuluvuus, puheen selkeys, asioiden esittäminen rauhallisesti ja ymmärrettäväsi. Kuten eräs vastaaja kommentoi:

“Opetuksen “taso” yliopistolle tyypillinen: ei - opetukseen - vaan - yksinpuheluun - sopiva.” (tieto koulutusalasta puuttuu)

Monet olivat havainneet myös yliopisto-opetuksen “ikuisuusongelman”: Opetus ei aina tuntunut motivoivan opettajia, vaan he olivat halukkaampia panostamaan tutkimuksen tekemiseen. Kuitenkin - yllättävää kyllä - amk-opiskelijat pitivät opettajiensa puutteellista opetustaitoa ja vähäistä panostamista opetukseen aivan yhtä yleisenä ongelmana, vaikka tutkimuksen teolla ei ole amk:ssa samanlaista asemaa kuin yliopistossa.

Toisaalta on huomattava, että hyvä opetus sai myös kiitosta. Jotkut opiskelijat olivat havainneet, että opetuksen kehittämiseen oli tietoisesti kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi farmasian opiskelijat kiittivät yleisesti opetustaan ja katsoivat, että opetukseen oli heidän koulutuksessaan todella panostettu ja kurssit olivat hyvin suunniteltuja. Kaikkiaan reilu kolmannes (132/360) avovastauksissa esitetyistä opetukseen liittyvistä kommenteista oli positiivisia.

Ylijoen (1994) mukaan selkein yleinen kriteeri, jolla opiskelijat arvioivat opetuksen laadukkuutta, on opettajien opetustaito ja sen kannalta tärkeät persoonalliset ominaisuudet. Mikäli siis halutaan tarjota koulutusta, jota opiskelijat voivat pitää laadukkaana, on jatkuva panostaminen opetuksen pedagogiseen kehittämiseen ensiarvoisen tärkeää.

Yliopistosta niukasti ammatillisia valmiuksia

Toinen tyytymättömyyden aihe yliopistokoulutuksessa oli opetuksen vähäinen käytännöllisyys ja riittämätön ammattikeskeisyys. Siihen oli tyytymättömiä lähes puolet (45 %) vastaajista. Ammattikorkeakoulussa opiskelevat pitivät koulutuksena käytännönläheisyyttä selvästi parempana. Heistä tyytymättömiä oli viidennes (22 %). Moni amk-opiskelija arvioikin koulutuksensa merkittävimmäksi plussapuoleksi sen käytäntöön ja työelämään liittyvän painotuksen. Silti osa amk-opiskelijoistakin koki koulutuksena painottavan liian vähän käytännön taitojen oppimista. Tätä mieltä olivat varsinkin terveydenhoitoalan sekä tekniikan ja liikenteen alan opiskelijat.

Yliopistossa opiskelevien mielestä koulutuksella oli usein ohut yhteys todelliseen elämään ja se tarjosi niukasti taitoja tulevaa ammattia varten. Opiskelijoiden mukaan käytännöllisellä ja ammatissa hyödynnettävällä aineksella olisi merkitystä myös opiskelun mielekkyyden ja motivaation ylläpitäjänä, tähtäähän opiskelu viime kädessä työelämään. Koulutusalojen välillä oli selviä eroja siinä, kuinka tyytyväisiä opiskelijat olivat käytännön osuuteen opiskelussaan. Esimerkiksi viestintätieteissä ja farmasian alalla koulutuksen käytännöllisyyttä pidettiin kiitettävänä. Ongelmaksi vähäinen käytännön yhteys koettiin esimerkiksi tekniikan, kasvatustieteiden ja taloustieteiden alalla, mutta myös joissakin perinteisesti vähiten professionaalisiksi mielletyissä humanistisissa koulutuksissa, kuten taiteidentutkimuksen, historian ja teologian alalla.

Jotkut opiskelijat pohtivat, miten tulevat pärjäämään kilpailussa työpaikoista ammattikorkeakoulusta valmistuneiden kanssa. Osa piti tätä uhkanakin. Amk:sta valmistuneiden etuihin katsottiin kuuluvan selkeämpien ammattinimikkeiden lisäksi sen, että heidän opiskeluunsa kuuluu työharjoittelu ja koulutuksessa solmitaan enemmän yhteyksiä työelämään.

Monet vastaajista myös peräsivät yliopistokoulutukselta käytännöllisempää ja ammattikeskeisempää otetta. Sama opiskelijoiden toive on havaittu eräissä muissa tutkimuksissa (esim. Ylijoki 1994; Rautopuro & Väisänen 2000). Heleniuksen (1996, 290) mukaan työelämän ärsykkeisiin reagointi onkin noussut yhdeksi keskeiseksi opiskelustrategiaksi.

Kun yliopistokoulutus on muodostunut yhä enemmän massojen kouluttamiseksi, tuntuukin ymmärrettävältä, että myös opiskeluintressi on muuttunut ammatillisemmaksi. Toisaalta sitä painottaa myös kiristynyt kilpailu työpaikoista. Koulutuksen ammatillinen ulottuvuus voisi olla lähivuosien tärkeä haaste myös yliopistoissa - opetuksen kehittämisen lisäksi.

Päivi Vuorinen, tutkija
Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto

Artikkeli perustuu Koulutuksen tutkimuslaitoksessa Jyväskylän yliopistossa tehtyyn seurantatutkimukseen, johon osallistui 1 134 vuonna 2001 korkeakouluihin hakenutta. Kaksi vuotta myöhemmin heistä opiskeli yliopistossa 374 ja ammattikorkeakoulussa 343. Tulokset on julkaistu raportissa Vuorinen, P. & Valkonen, S. 2005. Ammattikorkeakoulu ja yliopisto yksilöllisten koulutustavoitteiden toteuttajina. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto. Tutkimusselosteita 25.

Lähteet:

Helenius, B. 1996. Temppelinvartijasta supermarketin hoitajaksi. Teoksessa B. Helenius, E. Hämäläinen & J. Tuunanen (toim.) Kohti McDonald’s yliopistoa? Näkökulmia suomalaiseen korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaan. Jyväskylä: Tammi, 283-299.

Rautopuro, J. & Väisänen, P. 2000. Mikä vie ilon opiskelusta? Opintojen kokeminen Joensuun ylipistossa. Teoksessa S. Honkimäki & H. Jalkanen (toim.) Innovatiivinen yliopisto? Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. 153-164.

Ylijoki, O.-H. 1994. Opetuksen laadun jäljillä. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitos. Julkaisuja 7.