Tietotyötä kroonisessa
aikapulassa
Jälkiteollisessa yhteiskunnassa pitkälle
koulutettu keskiluokka paiskii töitä työajan
ja -paikan ulkopuolellakin. Tulospaineet
kiristyvät, ja kännykät, kannettavat
ja tietoverkot aiheuttavat helposti
sen, että ajatukset ovat kiinni työasioissa
silloinkin, kun pitäisi viettää aikaa
perheen kanssa. Kun lisäksi korkeasti
koulutetut yleensä pariutuvat keskenään,
kasautuu yhteen kotitalouteen
ylimääräistä tietotyötä kahden ihmisen
edestä.
Akatemiatutkija Jouko Nätti muistuttaa, että tutkijan
työssä luovuutta ja työkykyä tulee varjella. Tärkeä
edellytys työntekijän hyvinvoinnille on tasapainon
löytäminen työn ja vapaa-ajan välille.
- Ei ole fiksua puristaa liikaa irti työntekijöistä.
Työkyky ja luovuus siinä kärsivät nopeasti, mikä ei
ole työantajankaan eduksi, Nätti toteaa.
Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian
laitoksella toteutetussa Tietotyö-tutkimuksessa
Nätti tarkasteli tietotyön luonnetta. Tutkimuksessa
todettiin, että korkeakouluopettajat tekevät muuta
keskiluokkaa enemmän ylitöitä. Tulokset julkaistiin
kirjassa “Aikanyrjähdys: Keskiluokka tietotyön
puristuksessa” (2004). Nyt työn alla on laajempi, kaikkia
palkansaajia koskeva tutkimustyö, jossa kohteena
ovat työajan ja ajankäytön väliset suhteet kotitalouksissa.
Pakkoja ja mahdollisuuksia
Nätin mukaan yliopistojen yksilökeskeinen työaikakulttuuri
suosii venyviä työaikoja. Kun työnsä haluaa
tehdä kunnolla, päivät venähtävät ylipitkiksi. Tietotyö-
tutkimuksessa todettiinkin, että yleisin perustelu
venyville työajoille oli “työn luonne, sen rajattomuus ja haastavuus, oma innostus ja sitoutuminen,
halu tehdä työnsä kunnolla”.
- Työkulttuuri suosii individualismia, jossa yksilö
määrää paljolti itse oman työnsä kestosta, ajoituksesta
ja intensiteetistä. Mutta samalla myös tulospaineet
ovat kovat. Voisi siis sanoa, että yliopisto luo tietotyön
tekijälle paljon pakkoja ja mahdollisuuksia,
tutkija kuvailee.
Tutkimuksen mukaan korkeakouluopettajat (tutkijat
mukaan lukien) työskentelevät noin 12 tuntia
viikossa kotona. Tilastojen mukaan 75 prosenttia tietotyön
tekijöistä pariutuu toisen pitkälle koulutetun
kanssa. Kotitalouksiin siis kasautuu jopa kolmen työpäivän
verran tietotyötä viikossa. Kuinka pitkälle työaikojen
venyminen sitten on oma valinta?
- Se on aika suhteellista. Toki tietotyössä on kova
imu, joka kompensoi venyviä työaikoja hyvinkin pitkälle.
Kuitenkin taustalla ovat tulospaineet. Asenne
korkeakouluissa on päässyt muodostumaan sellaiseksi,
että ylitöiden teko on jopa suotavaa. Ja töitä viedään
kotiin myös keskittymisen vuoksi. Jos työpaikalla
ovesta lappaa koko ajan opiskelijoita, keskittymiskyky
kärsii.
Venyvät työajat ovat siis tavallaan kutsumusammatin
varjopuoli.
Työtahti kiristyy
Yliopistojen tehostamis- ja kehittämispaineessa luovalle
työlle liikenee entistä vähemmän aikaa. Nätti on
huolissaan siitä, kuinka työaika valtaa pitkälle koulutettujen
yksityiselämää, ja raja työn ja vapaa-ajan
välillä hämärtyy. Lisäksi kännykkä, kannettava tietokone
ja internet helpottavat työn tekemistä eri paikoissa
- valitettavasti myös kotona omalla ajalla.
- Kyllähän siinä käy niin, että kun kotona on sähköposti
niin sitä tulee seurattua. Muutenkin työasiat
käyvät mielessä vapaa-ajalla.
- Yleinen tuntemus korkeakouluissa on, että viimeisen
kymmenen vuoden aikana työn tempo on koventunut.
Tämä on nostanut yliopistojen tuottavuutta,
mutta mikä on hinta?
Ollaan siis tilanteessa, jossa yliopistojen tuottavuus
on yhä riippuvaisempi korkeakouluopettajien
ylitöistä. Tulevaa yliopistojen rakennemuutosta Nätti
odottaa varautuneena.
- Väkeä jää paljon pois, mikä avaa tietenkin uusia
työmahdollisuuksia. Hirschmannia lainaten, yksilöllä
on kolme reagointitapaa: suostuminen, vastustus ja
poistuminen. Jos työtaakka jatkaa kasvamistaan, tietotyön
tekijät saattavat katsella työmahdollisuuksia
yliopistojen ulkopuolelta, ja miksei ulkomailtakin,
Nätti pohtii.
Hän toteaa kuitenkin, että eurooppalaisessa vertailussa
hajonta suomalaisen keskiluokan työajoissa
on melko vähäistä. Suunta on silti huolestuttava.
Tutkijat aikapulassa
Uusimmassa projektissaan Nätti tutkii kiireen ja aikapulan
kokemista. Työsuojelurahaston rahoittamassa
tutkimushankkeessa tarkastellaan aikapulan yleisyyttä, ennustajia, seurauksia ja hallintaa. Se on Nätin
mukaan jatkoa hänen yksikkönsä aiemmille työaikoja
ja tietotyötä koskeville tutkimuksille. Siinä kohteena
ovat kaikki palkansaajaryhmät, joiden aikakokemuksia
tarkastellaan sekä määrällisesti että haastatteluin.
- Haastateltavat etsittyämme huomasimme, että
heistä suurin ryhmä oli tutkijoita. Se on mielestäni
aika kuvaavaa, Nätti naurahtaa.
- Kiire on yleensä pisteittäistä. Kiirettä koetaan
esimerkiksi aamuisin tai määräaikojen lähestyessä. Se
ei ole kuitenkaan jatkuvaa. Sen sijaan aikapula-käsite
liittyy siihen, mitä odotuksia työlleen asettaa, ja
mitä odotetaan itseltä odotettavan. Useinkaan ei ehditä
tekemään kaikkea mitä aiottiin, mistä seuraa esimerkiksi
huono omatunto.
Tutkimuksessa tarkastellaan aikaa sekä subjektiivisena
että objektiivisena ilmiönä. Ajan puutteen ilmiöön
sisältyy Nätin mukaan ristiriita. Vaikka perheen
kanssa vietetty aika tuntuu käyvän aina vain niukemmaksi,
tutkimukset osoittavat että vapaa-aika on
itse asiassa lisääntynyt. Projektin on määrä valmistua
vuonna 2007.
- Meitä kiinnostavat myös sukupuolten väliset erot
aikapulan kokemisessa. Olemme havainneet, että naiset
kokevat miehiä enemmän, että heiltä jää töitä tekemättä
ajanpuutteen vuoksi. Tätä selittää varmasti
osaltaan perheen vaatima aika.
Miten ajankäyttö sitten kannattaisi jakaa työlle ja
vapaa-ajalle? Vai voiko näitä erottaa? Onko olemassa
vinkkejä parempaan ajanhallintaan, tasapainon löytämiseen
työn ja yksityiselämän välille?
- Pyrin rajaamaan työntekoni virka-ajalle, ja
useimmiten se onnistuukin. Oma ohjeeni tasapainon
löytämiseksi on valita itselleen keskittymistä vaativa
harrastus. Itse liikun paljon, ja käyn lavatansseissa.
Se auttaa irrottamaan ajatukset työasioista. Monille
työ tuntuu kuitenkin olevan koko elämä, eikä vain osa
sitä. Tietotyössä jokainen vastaa itse oman työnsä rajoista.
Teksti: Janne Laitinen
Kuvat: Matti Salmi |
