Työajan ja tuottavuuden tukala yhtälö

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaari osoitti todeksi vaikean yhtälön opettaja- ja tutkijakunnan työajan sekä yliopistojen tuottavuuden välillä. Perinteistä ay-sanontaa käyttäen voisi sanoa, että yliopistojen huima tuottavuuden nousu on revitty henkilöstön selkänahasta. Tehostamisvaatimukset ja ulkopuolisen rahoituksen keruupakko ovatkin johtamassa työajan tehottomaan käyttöön.

Liitot ovat järjestäneet yhteisiä kevätseminaareja 1980-luvun lopusta alkaen. Seminaarien aiheet ovat vuosien mittaan vaihdelleet suurestikin, mutta aina ne on kytketty yleisimpään yliopisto- ja tiedepoliittiseen keskusteluun. Nyt teemana oli “Työaika ja tuottavuus”.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Antero Puhakka avasi seminaarin. Hän väitti, että tuottavuusja tehostamisvaatimukset ulkopuolisen rahan hankkimispakkoineen ja vaatimusten toteuttaminen johtaa työajan tehottomaan käyttöön.

- Vaikka yliopistojen palkkataso onkin liian alhainen, voidaan kysyä, onko mitään järkeä siinä, että yliopistojen parhaiten palkatut henkilöt, jotka on rekrytoitu yliopistoihin tekemään tutkimusta ja antamaan tutkimukseen pohjautuvaa opetusta ja ohjausta, joutuvat käyttämään suunnattoman määrän työajastaan siihen, että he saisivat hankittua rahaa yliopistoille sekä itselleen, mutta entistä enemmän myös jatko-opiskelijoilleen. Voidaan kysyä, onko touhussa mitään järkeä ja kuinka paljon se itse asiassa heikentää yliopiston tuottavuutta?

- Mutta yliopistojenkin tuottavuutta pitää lisätä, näinhän hallitus on päättänyt. Sen paremmin valtiovarainministeriö kuin opetusministeriökään eivät ole esittäneet mitään uskottavaa analyysia yliopistojen tilasta ja niiden tuottavuudesta. Kaikilla mittareilla mitaten yliopistojen tulokset ovat räjähdysmäisesti parantuneet, huolimatta siitä, että yhteiskunta ei ole kasvavien vaatimustensa toteuttamiseksi lisännyt yliopistojen resursseja ollenkaan samalla tavalla.

Puhakan mielestä tuottavuusohjelmasta puhuminen on itse asiassa älyllistä epärehellisyyttä. Sen pääasiallisena pontimena on käsitys henkilöstön vähennyksistä parhaana tapana tehostaa toimintaa. Oikeampaa olisi puhua henkilöstön vähennysohjelmasta.

- Yliopistojen osalta toiminnan tehostaminen onnistuisi varsin hyvin esimerkiksi siten, että yliopistojen perusrahoitusta lisättäisiin, jotta paljon aikaa vievä erilaisten rahoitushakemusten rustailu jäisi pois, jolloin tutkijat ja opettajat voisivat keskittyä niihin töihin, jotka yliopistolain mukaan ovat yliopistojen perustehtäviä.

Puhakka piti työaikakysymystä yliopistoissa mielenkiintoisena.

- Karkeasti voitaneen todeta, että on virkatyöaikaa tekeviä sekä 1600 tunnin työajassa olevia. Kaikki opettajaryhmät tekevät nykyisin enemmän töitä, kuin mistä he saavat palkkaa. Ilmeisesti tämä on nyt sitten sitä uudenlaista akateemista vapautta – vapautta tehdä palkatonta ylityötä, jotta yliopistot saavuttaisivat ylimitoitetut tavoitteensa ja täyttäisivät yhteiskunnan asettamat vaatimukset. Missä on se työnantaja, joka kantaisi vastuun henkilöstöstään ja näiden hyvinvoinnista?

Ajankäyttöraportti ilmestyy kesäkuussa

Tilastokeskus julkisti ennen joulua ennakkotietoja yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön ajankäyttötutkimuksesta. (Ennakkotietoihin pohjautunut juttu oli tammikuun Acatiimissa.) Kevätseminaarissa tuloksia esitteli yliaktuaari Vesa Hämäläinen.

Edellinen vastaava Tilastokeskuksen tutkimus toteutettiin vuosina 1991-1992. Vertailtavuuden vuoksi kohdejoukkona oli nytkin kaikki tiede- ja taideyliopistojen valtion budjettirahoituksella rahoitetut virat ja toimet, joihin kuului opetusta ja/tai tutkimusta.

Hämäläisen mukaan ajankäytön jakautuminen opetukseen, tutkimukseen ja muihin tehtäviin oli nyt yllättävän samankaltainen kuin aiemmassa tutkimuksessa. Opetukseen ja tutkimukseen käytettävän ajan osuus oli vähentynyt yhdellä prosenttiyksiköllä ja vastaavasti muut tehtävät veivät kahden prosenttiyksikön verran enemmän aikaa.

Virkaan liittyviin tehtäviin käytettiin lukuvuonna 2004-2005 noin 2000 tuntia. Professorit paiskovat töitä 2250 tuntia, yliopistonlehtorit ja yliassistentit myös yli 2000 tuntia, tutkijoilla vuosittainen työaika on hieman yli 1900 tuntia ja assistenteilla alle 1900 tuntia.

Professoreilla viikoittaisesta työajasta 44 % kuluu opetukseen, 32 % tutkimukseen ja 24 % muihin tehtäviin. Yliassistenteilla opetusta on 47 %, tutkimusta 38 % ja muita tehtäviä 15 %. Verrattuna vuosien 1991- 1992 lukuihin eniten oli muuttunut yliassistenttien tutkimukseen käyttämä aika: se oli vähentynyt 9,2 prosentilla.

Tieteenaloittain tarkasteltuna yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä tutkimukseen jää nykyisin selvästi vähemmän aikaa (- 7 %) kuin 1990- luvun alussa.

Painettu raportti ajankäytöstä yliopistoissa ilmestyy kesäkuussa ja lisätietoja asiasta löytyy osoitteesta: tilastokeskus.fi/til/yaakay/index.html

Tuottavuutta ei voida parantaa nykyisellä rahoitusrakenteella

Yliopistojen rahoitusjärjestelmän vaikutuksia ajankäyttöön tarkasteli puheenvuorossaan professori Aarne Halme Teknillisestä korkeakoulusta. Osastonjohtajana hän joutuu painiskelemaan opetus- ja tutkimusmarkkinoilla. TKK:n rahoituksesta tulee jo vähemmän kuin puolet OPM:n pussista.

- Markkinat eivät kuitenkaan toimi normaalisti – niillä on ostajan monopoli. Toiminnan budjetoinnin ongelmana on kustannusvastaavuus, jota ei saada toteutumaan, Halme totesi.

- Koska kustannusvastaavuutta ei ole, joudutaan moniin ongelmiin, joista esimerkkejä ovat henkilöstön ylirasittuminen eli liiallinen talkootyö sekä pätkätyökulttuuri.

Tuottavuutta nykyisen rahoitusrakenteen avulla ei enää pystytä nostamaan.

Halmeen mielestä monet ongelmat kumpuavat toimintaympäristöstä. Yliopistojen “tulos” tehdään organisaation alatasolla vastuualueilla ja laitoksissa. Yliopisto-organisaatio on löyhästi johdettu ja sen tuloksentekovastuu ylätasolla on heikko verrattuna yrityselämän vastaaviin organisaatioihin.

Yksikkö joutuu hankkimaan suurimman osan toimintarahoistaan talon ulkopuolelta tiedemarkkinoilta. Kokeneemman henkilökunnan aika menee rahan hankintaan tuottavan työn sijasta. Seurauksena on selvästi havaittava ylikuormittuminen, joka on jo todettu myös työterveyshuollossa.

TKK:n Automaatio- ja systeemitekniikan osastolla on seurattu henkilökunnan työaikaa pilottiprojektina runsaan vuoden ajan. Halmeen mukaan seuranta on paljastanut nykyjärjestelmän heikkoudet erityisesti professorien ja tutkijoiden työssä. Seurannan mukaan osaston professorien työajat ylittävät 2400 tuntia vuodessa. Hankerahan hankkiminen vie valtaosan työajasta.

- Erittäin huolestuttavaa on se, että tohtoriopiskelijalla jää väitöskirja tekemiseen aikaa vain noin 20 prosenttia vuosittaisesta työajasta.

Halme edellytti perusrahoituksen osuuden kasvattamista. Lisäksi hän katsoi, että lukumääriin perustuva tulosohjaus ja ulkopuolisen rahoituksen hallitsematon osuus budjetissa johtaa vääjäämättä laadun heikkenemiseen ja todelliseen tuottavuuden laskuun.

Kilpailu elimellinen osa akateemista työkulttuuria

Työterveyslaitoksen tutkija Susan Eriksson-Piela pohti ajanhallintaa akateemisen vapauden näkökulmasta. Hän on kirjoittanut yhdessä Ilkka Pirttilän kanssa kirjan “Yliopistotyön kirot ja tähtihetket”.

Työaikaan liittyy pysyvin paradoksi nimenomaan akateemisessa työssä. Esimerkiksi opetusvirkojen haltijoilla virka-aika käsittää paljon opetus- ja hallintotyötä, jolloin häiriöttömyyttä vaativa tutkimus on rajattava virka-ajan ulkopuolelle.

- Koska tutkimus vaikuttaa keskeisesti virka-asemaan, sille on löydyttävä aikaa, vaikka sitten viikonlopuilta ja lomilta.

Eriksson-Pielan ja Pirttilän kirjaan tehtyjen haastattelujen mukaan väsymys ja kiire korreloivat nimenomaan suuren opetusmäärän kanssa. Lisäksi pätkätyö on merkittävin ongelma: se kohottaa vaatimustasoa ja aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta.

Susan Eriksson-Pielan mukaan akateemisessa työssä yritetään etsiä aktiivisesti ajan hallintaa helpottavia ratkaisuja. Tutkimushaastatteluissa paljastui myös se, että kaikilta löytyi tuttavapiirissään työuupumukseen sairastuneita.

- Kilpailu nähdään elimellisenä osana akateemista työkulttuuria: on pystyttävä aina vaan parempaan ja jaksettava enemmän. Esimiehen esimerkki tai vaatimukset ja uupumattomat tähtitutkijat luovat mallia, että on kunniakasta tehdä paljon töitä työtunteja laskematta.

Kokonaiskustannusmalli luo paineita työajanseurantaan

Työaikaa ja ajankäyttöä käsittelevän seminaariosion päätti Kuopion yliopiston hallintojohtaja Päivi Nerg. Hän sivusi puheenvuorossaan myös työajanseurantaan liittyvää ongelmaa:

- Kun aloittelin hallintojohtajana, sanoin, että vain minun kuolleen ruumiini yli yliopistossa otetaan käyttöön kellokortit. Viime aikoina on mietityttänyt, pitäisikö minun pyörtää sanani, Nerg totesi aluksi. Nykyistä tarkempaan työajanseurantaan luo paineita vaatimukset kokonaiskustannusmallista, johon monet kotimaisetkin rahoittajat ovat siirtymässä. (Vrt. lehden pääkirjoitus.)

Nerg katsoi, että sellaisella asiantuntijaorganisaatiolla jollainen yliopisto on, on yhä enemmän haasteita, joihin pitäisi kyetä vastaamaan. Työyhteisön jäsenillä tulisi olla riittävä toiminta- ja luomisen vapaus sekä itsenäisyys työn tekemisessä, mutta samalla riittävä yhtenäisyys ja yhdensuuntaisuus toiminnassa ja käytännön tasolla yhteiset pelisäännöt.

Nerg luetteli hyvän työn ja kohtuullisen työpäivän (Fair day´s work) tunnusmerkkejä. Kohtuullinen työpäivä pitäisi olla sellainen, että työpäivän kesto ja ponnistelun aste mahdollistaisivat sekä ruumiillisen että henkisen palautumisen ennen seuraavaa työpäivää. Vaillinainen palautuminen johtaa työsuoritusten heikkenemiseen, jatkuvaan väsymykseen, fyysisiin oireisiin sekä työn mielekkyyden vähenemiseen.

Arvostuksen kokeminen työyhteisössä on Nergin mielestä hyvin keskeistä myös jaksamiselle.

Käydyssä keskustelussa Antero Puhakka kysyi hallintojohtaja Nergiltä, olisiko yliopisto työajanseurantaan siirryttäessä myös valmis maksamaan ylitöistä.

- Yliopistoilla on myös työnantajavastuu. Vastuu pitää kantaa ja maksaa vaikka sitten tarvittavat korvaukset, Nerg vastasi.

Tuottavuusohjelmassa ei juustohöylätä

Kevätseminaarin jälkimmäinen kokonaisuus käsitteli tuottavuusohjelmaa ja yliopistojen tuottavuutta. Ensimmäisenä areenalle pääsi projektinjohtaja Jaakko Kuusela valtiovarainministeriöstä. Kuusela toimii koko valtionhallinnon tuottavuushankkeen vetäjänä.

Kuusela aloitti kertomalla tuottavuusohjelman taustoista: huoltosuhde heikkenee Suomessa nopeammin kuin missään muussa Euroopan maassa. Ilman reippaita toimenpiteitä julkinen sektori muuttuu pysyvästi alijäämäiseksi ja velkaantuminen kiihtyy.

- Tähän on periaatteessa kolme lääkettä: julkisen vallan vastuulla olevan palveluvalikoiman ja palvelujen määrän sopeuttaminen voimavaroihin, kustannusten siirtäminen käyttäjille ja tuottavuuden lisääminen.

Hallituksen 23.3. tekemän kehyspäätöksen mukaan kaikilla hallinnonaloilla tulee toteuttaa tuottavuushankkeita, jotka parantavat tuottavuutta ja vähentävät henkilöstötarvetta yhteensä noin 9600:lla vuoteen 2011 mennessä. Tavoite vaihtelee hallinnonaloittain neljästä 14 prosenttiin nykyisestä henkilöstöstä. Opetusministeriön hallinnonalalla tavoite on 4 prosentin luokkaa, joka merkitsee noin 1300 henkilön vähentämistarvetta. Yliopistoissa tämä tarkoittaa noin 1000 työpaikan vähentämistä.

Kuuselan mielestä muutokset voidaan tehdä hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen.

- Päätöksessä otettiin huomioon hallinnonaloittain erilaiset painopistealueet. Hallitus ja valtiovarainministeriö eivät halua luoda juustohöyläohjelmaa, vaan tavoitteena on pysyvä kustannusten lasku.

Vaikka henkilöstömäärä asteittain pieneneekin, valtiohallintoon on kuitenkin tarve rekrytoida kehyskaudella 2007-2011 yli 11 000 uutta henkilöä.

Kuusela ei myöskään näe, että tuottavuusohjelma olisi mitenkään ristiriitainen niiden linjausten kanssa, joita hallitus on tehnyt tutkimukseen satsaamisesta.

Henkilöstöön kohdistuvien vaikutusten lisäksi tuottavuusohjelma merkitsee talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen kokoamista palvelukeskuksiin. Valtion tietohallinnossa siirrytään konsernimaiseen johtamiseen, hankintatoimen kehittämisellä parannetaan hankintojen taloudellisuutta ja toimitilaratkaisuja uudistetaan.

Digitalisointi apuna tuottavuuspaineessa?

Yliopistojen tuottavuudesta digitaalisessa tietoyhteiskunnassa puhui TietoEnatorin hallituksen puheenjohtaja Matti Lehti. Hän aloitti tämän vuoden alussa myös Helsingin kauppakorkeakoulun kanslerina.

Lehden mielestä digitalisointi muuttaa yliopistojen hallintoa, opetusta ja tutkimusta. Tukitoimintoja voi entisestään digitalisoida, opetustarjontaa siirtää verkkoon ja tutkimustyössä hyödyntää tietokantoja, hakukoneita sekä mallintamista.

Lopuksi Lehti luetteli yliopistojen uudistumisen avaintehtäviä:

- Autonomian ja taloudellisen liikkumavaran lisääminen voimavarojen suuntaamisessa ja hankinnassa, fokusoiminen entistä vahvemmin tärkeimmille tutkimuksen ja opetuksen painopistealueille, sisäisen tehokkuuden parantaminen korkealaatuisen esimiestyön ja tuottavuusvälineiden käytön avulla sekä omia painopisteitä tukevan kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön lisääminen.

Älä sahaa oksaa jolla istut

Lopuksi Helsingin yliopiston rehtori ja Rehtorien neuvoston puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto puhui tuottavuuden vaikeasta yhtälöstä.

Niiniluodon mielestä koko tuottavuuden käsite yliopistoihin sovellettuna on monimielinen, koska yliopistoilla on monien tehtäviensä vuoksi erilaisia määrällisiä ja laadullisia “tuotoksia”.

- Toiseksi on pelkkää toiveajattelua kuvitella, että supistetulla henkilöstöllä saataisiin aikaan entiset tulokset. Näin henkilöstön alasajo tosiasiassa lamauttaisi yliopistojen toimintakykyä, mikä olisi ristiriidassa valtioneuvoston omien tutkimusta ja koulutusta koskevien tavoitteiden kanssa. Opetusministeriö onkin esittämässä tulossopimuksiin vuosille 2007-2009 yhä kasvavia tutkintotavoitteita, joten jatkossakin tuottavuuden 2% kasvutavoite on toteutumassa yliopistojen omin toimin ilman henkilöstövähennyksiä.

- Kolmanneksi yliopistot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana jo nostaneet tieteellisten julkaisujen määrää (50%) sekä kasvattaneet valmistuvien tohtorien (100%) ja maistereiden (31%) määriä. Tämä on tehty ilman olennaisia resurssilisäyksiä venyttämällä henkilökohtaiset työajat maksimaaliselle tasolle.

Rehtori Niiniluodon mukaan opetusministeriön maaliskuussa julkaisema keskustelumuistio antoi maltillisia lähtökohtia yliopistojen rakenteelliselle kehittämiselle.

- Pettymys olikin suuri, kun valtioneuvosto maaliskuun lopun kehyspäätöksessään vahvisti yliopistoille 1300 viran supistamisvaatimuksen. Sen mukaisesti opetusministeriö on huhtikuussa alkaneissa tavoiteneuvotteluissa esittänyt sovittavaksi, että “yliopistot uudelleenkohdentavat xx henkilötyövuotta ja vähentävät xx henkilötyövuotta”. Rehtorien yhteisen protestin mukaan yliopistot eivät voi tällaiseen sitoutua, sillä ne jatkuvasti kilpailevat täydentävästä tutkimusrahoituksesta (nykyisin noin 40% kokonaisrahoituksesta), joka on koko ajan ollut mukana tuottavuushankkeen yhtälöissä.

Yliopistoilla on nyt elokuun loppuun asti aikaa tehdä ehdotuksia rakenteellisen kehittämisen hankkeista.

Lisämaustetta tilanteelle antaa Niiniluodon mielestä myös se, että opetusministeriön asettama selvitysmies on jo aiemmin kannattanut yliopistojen muuttamista julkisoikeudellisiksi yhteisöiksi. Jos näin kävisi, valtiolta katoaisi 32.000 virkamiestä ja alkuperäinen tuottavuushanke saisi nopean ratkaisun!

- Valtioneuvoston tuottavuushankeen yhteydessä mieleen tulevat vanhat sanonnat “älä sahaa oksaa jolla istut” ja “et voi syödä ja pitää kakkua”. Kun Helsingin yliopiston vuosipäivän puheessani 27.3. kutsuin tätä hanketta “hölmöksi ja ristiriitaiseksi”, ajattelin klassista hölmöläistarinaa, jossa eukko päättää kohentaa ukkonsa elämää: hän leikkaa keritsimillä palan peitteen yläpäästä ja ompelee sen peitteen jalkopäähän. Lopulta ukko ei enää ymmärrä palella, kun kerran peitettä oli näin jatkettu. Mistähän löytyisi se tavallinen suomalainen Matti, joka ratkaisee tämän hölmöläistarinan?

Puheenvuorojen päätteeksi käyty keskustelu oli vilkasta. Professoriliiton toiminnanjohtaja Jorma Virkkala kysyi Jaakko Kuuselta Niiniluodon puheeseen viitaten, olisivatko yliopistot tuottavuusohjelman ulkopuolella, jos ne eivät olisi valtiollisia. Kuuselan mielestä tämä ei niitä “pelastaisi” – paitsi, jos ne siirtyisivät julkisen rahoituksen ulkopuolelle.

Kuusela joutui muutenkin altavastaajan asemaan. Professori Kevät Nousiaisen mielestä tuottavuusohjelma on jo vaikuttanut heikentävästi yliopistojen rekrytointitilanteeseen.

Kuusela puolestaan ihmetteli, mihin kierteeseen yliopistoissa on jouduttu määräaikaisen henkilöstön suhteen. - Ei firmoissakaan tiedetä, onko rahoitusta riittävästi kolmen vuoden päästä, hän heitti.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan dekaani Hannu Saloniemi totesi, että tuottavuus ei etene, kun ylätasolla tehdään päätöksiä eikä tiedetä, mitä ruohonjuuritasolla tehdään. Tästä hän mainitsi esimerkkinä käyttöönotetun matkalaskusysteemin, joka on lisännyt professorin työtaakkaa 2-3- kertaiseksi, mutta ehkä vähentänyt toimistohenkilökunnan tarvetta. Onko tässä sitten järkeä?

Professoriliiton puheenjohtaja Tapani Pakkanen totesi seminaarin loppupuheenvuorossa, että yliopistojen tuottavuuden nousu perustuu palkattomaan ylityöhön ja sitä kertyy niin paljon, etteivät yliopistot pysty siitä maksamaan. Seurantajärjestelmät eivät tässä auta.

- Keskustelun tulee jatkua ja äänemme kuulua myös jatkossa, Pakkanen päätti.

Teksti ja kuvat: Kirsti Sintonen