Kaksi työaikaa

Yliopiston opetushenkilöiden kokonaistyöajaksi kutsutaan työaikaa, joka perustuu vuosittain tehtävään 1600 tunnin suunnitelmaan. Suunnitelma perustuu virkaehtosopimukseen, josta käy selvästi ilmi, että se on puhtaasti suunnittelun apuväline: sen toteutumista ei seurata millään tavalla aikaan liittyvien asioiden kautta, vaan ainoastaan tulosten kautta.

Todellinen käytetty työaika perustuu ajan mittaamiseen – tunnit merkitsevät, ei tulos. Eri tahoilta on tullut vaatimuksia, jopa määräyksiä, että yliopistojen opetushenkilöstön pitäisi siirtyä “todellisen kokonaistyöajan” seurantaan. Tämä merkitsisi, että seurataan kaikkea työaikaa riippumatta siitä, missä ja milloin työtä tehdään.

Ulkopuolinen rahoittaja voi vaatia selvitystä sovittuun työhön käytetystä työajasta, mutta harvemmin kai vaaditaan tietoa ko. henkilöiden kaikesta muusta työstä. Selvityksen tekeminen tuskin tulee tarkemmaksi, jos tarpeellisen kirjauksen lisäksi merkitään päivittäin kaikki muukin työaika. Ainakin kirjaamisongelmia tulee. Esimerkiksi projektin johtotehtävissä oleva henkilö, joka neuvoo jatkokoulutettavaa ja keskustelee yhteisjulkaisuun tähtäävän tutkimuksen yksityiskohdista, tekee kolmea erilaista työtä samanaikaisesti. Jos pelkona on ulkopuolisille tehtävän työn väärä hinnoittelu, eikö ole riittävää, että projekteissa mukana olevat 1600-henkilöt kirjaavat projektiin käytetyn ajan mahdollisimman tarkasti.

Mitä laskutapaa käytetään?

Valtion tilintarkastajien vaatimukset kustannusvastaavuuden tarkemmasta selvittämisestä ovat outoja siksi, että helposti voidaan perustella ainakin kolme erilaista tulosta. Oletetaan vaikka, että henkilön vuositulot ovat 56 000 e ja että hänen vuosittainen todellinen kokonaistyöaikansa on 2400h. Jos hän tekee projektin johtotehtävissä töitä 100h, ilman että hän saa siitä erillistä korvausta, mikä on kustannus? Nyt työaikasuunnitelmasta yksinkertaisella tavalla laskettava tuntipalkka on 64 000/1600 = 40 e uroa eli kustannus on 4000 e. Jos jakajana on 2400, saadaan kustannukseksi 2667 e. Jos kyseinen henkilö ei ole merkinnyt työtä työaikasuunnitelmaansa, työstä ei aiheudu valtiolle mitään kustannuksia, eli valtion kannalta katsottuna kustannukset ovat 0e.

Aika suuret erot – mikä laskutapa on milloinkin “oikea”? Mikä on oikea tuntipalkka tällaisissa tapauksissa? Käytännössä kyseinen henkilö saa usein kuukausipalkkansa lisäksi jotain ylimääräistä. Mitä kaavaa silloin käytetään? Lisäksi pitäisi kai ottaa huomioon työnantajakustannukset. Ajatus siitä, että 1600- henkilön osalta löytyisi joku yksinkertainen kaksi erilaista systeemiä yhdistävä laskentakaava ei tunnu realistiselta.

Yliopiston kannalta tuottavuus on nykyään muotisana. Jollain tavalla kai työhön käytettävä aikakin liittyy tuottavuuteen. Mikä on oikea tapa ottaa se huomioon? Laskeeko yliopiston tuottavuus, jos kaikki todellisuudessa käytetty aika otetaan huomioon? Arvioitaessa yliopiston 1600-virkamiesten tuottavuutta ei yksinkertaisesti ole mielekästä käyttää kellosta mitattavaa aikaa keskeisenä käsitteenä. Keskeistä ovat tulokset, joiden kunnollinen mittaaminenkin on jo hyvin monimutkaista. Tuloksen pitäisi kuitenkin aina olla yliopistoissa tunteja tärkeämpää.

Loppuun palaminen on estettävä

Työnjohdollisesti yliopistoissa vapaamatkustajia suurempi ongelma on “kestävän kehityksen” kannalta se, että loppuun palamiset saadaan estettyä. Tämä ei ole kuitenkaan asia, jota voitaisiin hallita aikasuunnitelmilla. Tässä tarvitaan esimiehiltä haluja ja taitoja, jotka eivät taida olla kovin yleisiä. Työaikasuunnitelman laatimis- ja käyttötapoja parantamalla voidaan päästä hyvään tulokseen ilman tuntikirjanpitoa.

Kahden erilaisen aikakäsitteen yhteensovittaminen ei ole mahdollista. Lasketaan yhteen senttejä ja senttejä ja saadaan tulokseksi eurometrejä. Työajan seurannasta seuraavat välittömästi kysymykset, mikä on vuosittainen työaika, miten pidetään vuosilomat ja miten ylityö korvataan. Tilastokeskuksen tutkimusten mukaan, joihin luotan enemmän kuin joissain yliopistoissa tehtyihin seurantoihin, laskennallisen ylityön määrä on huomattava. Kannattaisiko valtiotyönantajan sittenkin tyytyä uuden sijasta nykyisen systeemin kehittämiseen? Valtaosa työtekijöistä ei halua suuria muutoksia, vaan näyttää perinteisen vapauden säilyttääkseen olevan valmis tekemään huomattavan määrän palkatonta ylityötä.

Yksinkertaisinta on pitää nämä kaksi eri käsitettä erillään ja kehittää kumpaakin. Joissakin yksiköissä voi olla hallinnollisesti yksinkertaisempaa käyttää työajan seurantaa, mutta tästä ei saa tulla tapa. Muutoksen pitää tapahtua koko henkilökunnan suostumuksella ja sopimuksiin sisältyvästä kirjattavan työn lisääntymisestä pitää saada kunnon korvaus, joka on jotain muuta kuin UPJ:n porkkananpuolikkaat.

Lopuksi vielä: työajan kirjaamista on perusteltu sillä, ettei se vie paljoakaan aikaa, kymmenkunta minuuttia päivässä. Tämä aika on kuitenkin jo pari prosenttia työajasta. Meneekö tähän vaadittu tuottavuuden kasvu yhden vuoden osalta?

Matti Grönroos, lehtori, Turun yliopisto