Ulla Aitta

2000 vaiko 1600?

Yliopistoväen kanssa on usein hämmentävää puhua heidän pitkistä työajoistaan. Jos kyselee, että miksi ei riitä, että teette työnantajan kanssa sovitun 1600 työtuntia vuodessa, saa takaisin hymähdyksiä. Ne kertovat, että tuon keskustelukumppanin kanssa ei kannata tästä teemasta enempää jatkaa. Yliopistotyö näyttää olevan kyselijälle vierasta maaperää. Hänellä ei ole edellytyksiä ymmärtää, että jokainen itseään kunnioittava yliopistotutkija ja -opettaja pitää 1600 tuntia suurena vitsinä.

Asia jää kuitenkin kaivertamaan mieltäni. Miksi yhteiskunnalla eli tässä tapauksessa Suomen valtiolla on kanttia laittaa yliopistoille ja korkeakouluille sellainen määrä vaativia tehtäviä, joka ei ole missään suhteessa annettuihin resursseihin eli henkilöstömääriin, sovittuihin vuosittaisiin työtunteihin ja näiden perusteella maksettuihin palkkoihin. Yhteiskunta edellyttää yliopistoilta kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta, korkeatasoista opetusta ja tutkinnon suorittaneiden yhä kasvavaa joukkoa. Laitosten esimiehet uurastavat iltoja ja öitä hankkiakseen ulkopuolista rahoitusta jatkaakseen lahjakkaiden tutkijoidensa määräaikaisia työsopimuksia. Miksi yliopistolaitoksen sallitaan olevan poikkeus muista valtionhallinnon virastoista ja laitoksista, joissa työnantaja kuitenkin pyrkii kunnioittamaan voimassa olevia työaika- ja työturvallisuusmääräyksiä?

Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstö ilmoittaa AKAVAn työmarkkina-tutkimuksessa keskimääräiseksi työajakseen 44-45 tuntia viikossa. Keskiverto suomalainen palkansaaja tekee 37-38 tunnin pituista työviikkoa. Nämä tunnit ylittäviltä tunneilta tavallinen työntekijä saa tietyillä ylityökertoimilla korotettuja ylityökorvauksia. Yksinkertaisella vähennyslaskulla saatu ero tavallisen palkansaajan ja yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön tuntimäärissä on noin seitsemisen tuntia. Luku merkitsee yhtä kokonaista ylimääräistä työpäivää, joka yliopistoissa yleensä tehdään ilman erillisiä ylityökorvauksia. Yhdellä ylimääräisellä seitsemän tunnin työpäivällä päästään vuositasolla 1900-2000 työtuntiin. Tuntimäärä on sama, johon on päädytty Tilastokeskuksen yliopistohenkilöstön ajankäyttöä selvittävän tutkimuksen ennakkotuloksissa.

Kansainvälisissä vuosityöaikavertailuissa 2000 tunnin vuosityöaikaa tehdään muun muassa Etelä- Koreassa. Länsi-Euroopan maissa noudatettua 1600- 1700 tunnin vuosityöaikaa on perusteltu sillä, että täällä väestön korkea koulutustaso on nostanut työn tuottavuutta siinä määrin, ettei ihmisten elämän tarvitse olla enää pelkkää työn kanssa raatamista. Työtä tekevillä on mahdollisuus viettää vapaita viikonloppuja, pitää kesälomia ja elää elämäänsä myös perheensä ja lastensa kanssa.

Taloustieteilijät käyvät kuitenkin edelleen kiivasta keskustelua siitä, riittääkö eurooppalainen vuosityöaika pitämään yllä Euroopan kilpailukykyä verrattuna Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Tulkinnoissa, joiden mukaan vuosityöajan pituus selittää kansantalouden menestystä ja kilpailukykyä, unohdetaan fyysisen suorittavan työn ja henkisiin suorituksiin perustuvan ‘aivotyön’ oleellinen ero. Yli 2000-vuosityötuntia puurtava henkisen työn tekijä ei välttämättä ole laadullisesti tuottavampi kuin 500 vuosityötuntia vähemmän tekevä kollegansa. Vähemmän työtunteja tekevät saattaa levänneellä mielellä ja virkeällä ajatustyöllään päästä sellaisiin uusiin ratkaisuihin tai näkökulmiin, joihin väsyneillä aivoilla puurtava ei yllä.

Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan noin viidennes yliopistojen henkilöstön työajasta kuluu nimenomaan hallinnolliseen työhön. Kun tämä osuus vähennetään 2000-työtunnista päästäänkin 1600 -tuntiin. Kyse voisi olla siitä, miten varsinaisista yliopistojen perustehtävistä saataisiin kitketyksi pois yhä lisääntyvää hallinnollisen työn painolastia. Sovittu 1600 tuntia ehkä riittäisikin yliopistojen ydintehtävien eli laadukkaan tutkimuksen ja opetuksen hoitamiseen.

KTM Ulla Aitta toimii työelämän tutkijana AKAVAssa