6/06

  • pääsivu
  • sisällys
  • - Haluamme tarjota akavalaisille eväitä muutoksista selviämiseen ja niiden hallintaan, toteaa AKAVAn puheenjohtaja
    Risto Piekka.

    Ammattiliitto tuo turvaa työelämän pudotuspelissä

    Akavalaiset järjestöt kampanjoivat lokakuussa paremman työelämän puolesta. Pudotuspeli-niminen kampanja keskittyy työelämän muutoksen hallintaan. Lokakuun aikana järjestöt tapaavat akavalaisia työpaikoilla ja korkeakouluissa sekä iltatilaisuuksissa yhdeksällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

    Puheenjohtaja Risto Piekka, mihin tällaista kampanjaa tarvitaan?

    Työelämän muutoksia ei tarvitse kohdata yksin. Tämä on ollut mielessä, kun ajatus yhteisestä akavalaisesta kampanjasta syntyi. Haluamme tarjota akavalaisille eväitä muutoksista selviämiseen ja niiden hallintaan.

    Miksi juuri nyt?

    Työelämän muutos tuntuu kiihtyvän ja epävarmuus on kasvanut. Viime vuosina yrityksissä on koettu joukkoirtisanomisia ja suuria organisaatiomuutoksia. Niiltä eivät ole säästyneet korkeasti koulutetutkaan. Kuntapuolella puolestaan suunnitellaan mittavaa kunta- ja palvelurakenneuudistusta, joka väistämättä vaikuttaa kunnissa työskenteleviin. Valtiolla taas on käynnissä tuottavuusohjelma ja virastojen alueellistamishanke.

    Edessämme on myös neuvottelukierros, sillä ennätyspitkä tulosopimus päättyy ensi vuonna. Olkoon tulossa sitten liitto- tai tupokierros siihen on hyvä valmistautua riittävän aikaisin. Meidän on tärkeää kuulla, mitä työpaikoilla on meneillään. Siihen tarjoutuu tilaisuus kampanjakierroksen aikana.

    Miten akavalainen voi varautua muutoksiin?

    Yksin on hankala selvitä. Ammattiliitot ovat juuri sitä varten, että ne auttavat jäseniään työelämän myllerryksissä. Monet jäsenjärjestöistämme ovat määrittäneet toimintansa sanoin ”Jäsenen tukena työuran kaikissa vaiheissa”. Kampanjamme on tästä oiva osoitus. Kampanjan iltatilaisuuksissa työelämän asiantuntijat, kuten psykologit ja työnohjaajat neuvovat, miten yksittäinen ihminen voi helpottaa oloaan muutosten keskellä.

    Kenelle tilaisuudet on tarkoitettu?

    Iltatilaisuudet on suunnattu kaikille akavalaisille ja myös muille korkeasti koulutetuille sekä opiskelijoille. Työpaikkakäynneillä tapaamme luottamusmiehiä ja korkeakouluissa opiskelijoita.

    Näkyykö kampanja laajemmin julkisuudessa?

    Kyseessä ei ole imago- tai jäsenhankintakampanja, joten mainontaa on ainoastaan akavalaisten liittojen lehdissä. Toivomme toki, että lehdet ja radioasemat eri puolilla maata käsittelevät näitä teemojamme. Niin saisimme julkisuutta epäkohdille, joita akavalaiset työelämässä kohtaavat – sekä tietysti korjausehdotuksillemme.

    Lisätietoja: www.akava.fi/pudotuspeli