Yliopistojen palkkausjärjestelmä uudistuu
Yliopistojen uuden palkkausjärjestelmästä
sopiminen
on ollut pitkä ja
monivaiheinen prosessi.
Siihen on käytetty paljon
työtä ja resursseja yliopistoissa,
työntekijäjärjestöissä
ja työnantajan
neuvotteluorganisaatioissa.
Palkkausjärjestelmän
uudistamista ei voitu
väistää, keskusjärjestöjen
yleissopimukset,
vanhan järjestelmän ongelmat
ja hidas palkkojen kehitys yliopistoissa johtivat
tilanteeseen, jossa jotain oli tehtävä.
Yliopistojen uuden palkkausjärjestelmän suunnittelua
vaikeutti lähtökohta, jossa yritys- ja virastomaailmasta
tuotuja malleja yritettiin istuttaa luovaan
akateemiseen asiantuntija- ja koulutusorganisaatioon.
Työnantajan lähtökohtana oli luoda järjestelmä,
jossa kaikki yliopistojen työntekijöiden tehtävät luokitellaan
yhteisellä kysymyssarjalla. Tehtävä osoittautui
mahdottomaksi. Keväällä 2003 järjestelmän rakentaminen
alkoi uudelta pohjalta. Tehtävien vaativuus
päädyttiin arvioimaan mallikuvausten perusteella,
jotka ovat erilaiset opetus- ja tutkimushenkilöstölle
sekä muulle henkilöstölle. Järjestöt lähtivät tässä vaiheessa
mukaan suunnittelutyöhön, sillä lopputulokseen
vaikuttaminen on tehokkainta olemalla tiiviisti
mukana suunnittelussa. Opettajien ja tutkijoiden järjestelmässä
tehtävien kuvausten laadinnassa oli JUKOlla
ja sen jäsenjärjestöillä keskeinen rooli.
UPJ:n valmisteluun tarvittiin yli kolme vuotta ja
kaksi laajamittaista arviointikierrosta yliopistoissa.
Valmistelun pitkittyminen johtui monesta tekijästä.
Tehtävien luokittelu palkanmaksun periaatteeksi nosti
esiin virka- ja palkkarakennekysymyksiä, jotka jouduttiin
ratkaisemaan. Eri tahoilla oli myös poikkeavia
näkemyksiä oikeaoppisesta UPJ:stä, jotka eivät
aina olleet sovellettavissa yliopistomaailmaan. Vaikeinta
oli kuitenkin sopiminen, sillä isossa kokonaisuudessa
on jokaiselle myös aina jotain epäedullista,
johon suostumista lykätään viimeiseen saakka. Työmarkkinaratkaisuja
ei voi lähestyä tieteellisesti eikä
aina edes rationaalisesti. Ne perustuvat sopimiseen,
jossa lopputulos saattaa olla se pienin yhteinen nimittäjä,
jonka taakse saadaan niukin enemmistö. Työmarkkinasopimukset
ovat kuitenkin tärkeitä, sillä
niissä työntekijät sopivat työn tekemisen ehdoista ja
palkanmuodostuksen periaatteista. Tämä korostuu
akateemisessa työssä, jota ei voi eikä pidä rinnastaa
normaaliin tuotanto- tai virastotyöhön.
Yliopistojen uusi palkkausjärjestelmä on vanhaa
parempi. Palkka määräytyy tehtävien vaativuuden ja
niissä suoriutumisen perusteella, pelkät työvuodet
eivät sitä enää kasvata. Järjestelmän käytännön toteutuksessa
yliopistoissa on vielä runsaasti työtä, mutta
viimeisen arviointikierroksen kokemusten perusteella
se näyttää olevan riittävän hyvä lähtökohta palkan
määräytymisen perustaksi.
UPJ:n tuoman palkankorotuksen sovittu kustannusvaikutus
on 7.24 % noin kolmenvuoden siirtymäkauden
aikana. Vaikka tästä korotuksesta on vain osa
yliopistobudjettiin tulevaa uutta rahaa, on se kuitenkin
hyvä lisä noin 1-2 % vuosittaisiin yleiskorotuksiin.
UPJ korotus on yliopistojen budjettirahoituksen
piirissä oleville jonkun verran suurempi. Takuuosalle
jäävien määrä on noin neljännes, joten korotuksia
saavien keskimääräinen palkankorotus on noin 10 %
luokkaa.
UPJ sopimus on tärkeä askel uuteen järjestelmään.
Työtä on vielä paljon jäljellä ennen kuin uusi järjestelmä
toimii tavoitteittensa mukaisella tavalla. Käytännön
toimissa on paljon hiomisen varaa, turha byrokratiaa
ja jäykkyyttä on karsittava. Järjestelmän
kannustavuutta tullaan arvioimaan sen mukaan kuinka
hyvin se reagoi tehtävien vaativuuden ja niistä suoriutumisen
kehittyessä. Yliopistojen täydentävät rahoittajat
on saatava täysimääräisesti mukaan UPJ
korotuksiin. Uuden järjestelmän aiheuttaman hallinnollisen
lisätyön kompensointi on kesken, myös sen
toteuttajia on kannustettava.
Tapani Pakkanen
Puheenjohtaja, Professoriliitto
|