Etiikkaa peräämässä

Etiikkaa ihmistieteille -kirjan julkistusseminaarissa pohdittiin tutkimusetiikkaa monelta kantilta. Erityisenä kysymyksenä monissa puheenvuoroissa ja keskustelussa tuli esiin eettinen ennakkoarviointi. Myös koulutus on avainasemassa.

Tieteiden talolla järjestettiin 29.8.2006 seminaari, jolla juhlistettiin Etiikkaa ihmistieteille -kirjan julkistamista (ks. arvio tässä lehdessä). Tilaisuuden järjestivät Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. TENK asetti vuonna 2002 humanististen ja yhteiskuntatieteellisten (HYMY-) alojen tutkimuseettisten kysymysten kartoittamiseksi työryhmän. Ryhmä otti nimekseen HYMY-työryhmä, ja tilaisuudessa julkaistu kirja on sen työn satoa. Itse tilaisuus oli mielenkiintoinen ja keskusteleva, koska se ei keskittynyt vain kirjan esittelyyn vaan asioita puitiin myös laajemmin.

Tilaisuuden avannut TENK:n puheenjohtaja Eero Vuorio kiitteli työryhmää todeten, että vaikka Suomessa tutkimuseettisellä alalla on jo paljon toimijoita, ei niitä kuitenkaan ei-lääketieteellisillä aloilla ole liikaa. Hän totesi myös, että nykyisen kansainvälisen tutkimusympäristön huomioon ottaen Etiikkaa ihmistieteille -kirjasta tarvittaisiin heti sekä englanninettä ruotsinkielinen käännös.

Ihmistieteisiin mahdotonta luoda yhteistä tutkimuseettistä säännöstöä

HYMY-työryhmän puheenjohtaja, Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa esitteli ryhmän työtä ja tavoitteita. Hän totesi, ettei ole mahdollista luoda mitään yhteistä tutkimuseettistä säännöstöä ihmistieteisiin ja kyseenalaisti myös ajatuksen, voitaisiinko sellaisilla säännöksillä edes saavuttaa tavoitteita. Niinpä työryhmän visiona olleen säännöstön laatimisen sijaan koottiin artikkelikokoelma, jossa lähdettiin pohtimaan eettistä normistoa laajemmin. Varsinaiset eettiset normit voivat sitten syntyä vain kunkin tieteenalan omien keskustelujen kautta.

Professori Hallamaa luovutti sitten kirjan ja puheenvuoron opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtaja Sakari Karjalaiselle. Karjalainen muistutti mieliin TENK:n perustamisvaiheen ja sitä edeltäneen kiinnostuksen tutkimuseettisiin kysymyksiin Suomen Akatemian piirissä. Paavo Löppösen, Pirjo H. Mäkelän ja Keijo Paunion toimittaman Tiede ja etiikka -kirjan julkaiseminen vuonna 1991 antoi sitten kipinän TENK:n perustamiselle, ja tälle kehitykselle HYMY-työryhmä ja sen valmistelema kirja on Karjalaisen mukaan looginen, jopa välttämätön jatko.

Vaikka Karjalainen näkikin, että ihmisten ja ihmisryhmien koskemattomuuteen puuttuvan tutkimuksen eettisyys olisi systemaattisesi arvioitava ennakkoon ja että tällaisella arvioinnilla tulisi olla selkeät periaatteet, hän ei kuitenkaan suoraan esittänyt ratkaisuksi lainsäädäntöä. Sääntelyyn voisi riittää tieteen sisäinen normisto. Karjalainen esitti lopuksi, että TENK tekisi opetusministeriölle perustellun ehdotuksen jatkotoimista: “Jatkovalmistelu edellyttää laajaa asiantuntijoiden kuulemista, joka voidaan tehdä joko tutkimuseettisen neuvottelukunnan tai, jos niin päätetään, ministeriön työryhmän toimesta”.

Omassa puheenvuorossaan Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto käsitteli aihetta “Filosofiaa ihmistieteille”. Niiniluoto pohti eettisten periaatteiden yleisyyttä ja erityisyyttä ja katsoi, että käytäntanön tasolla pelkät yleiset eettiset periaatteet eivät ole riittäviä, vaan tarvitaan spesifimpejä ja kohdesidonnaisempia normeja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannusjohtaja Päivi Vallisaari puolestaan toi esiin kustantajan näkökulman tieteellisten julkaisujen eettisyydestä. Käytännön tasolla tästä on esimerkkinä se, että usein juuri kustantaja tuo ensimmäistä kertaa kirjoittajan pohdittavaksi kysymyksen lukijoista: tekstin tyyliä, rajausta ja suuntausta on pohdittava tieteellisyyden ohessa myös yleisön kannalta. Muita eettisiä kysymyksiä kustantajan näkökulmasta ovat vertaisarvioijien sekä kirja-arvostelijoiden valinta palautteen ja kritiikin oikeellisuuden ja oikeudenmukaisuuden takaamiseksi.

Kirjan toimittajista Turun yliopiston lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis ja Oulun yliopiston pohjoismaisen filologian professori Irma Sorvali keskustelivat puolestaan eettisten ohjeistojen merkityksestä ja ennakkoarvioinnista. Kaksinpuhelun kuluessa esiin nousivat kysymykset ennakkoarviointiin liittyvistä yhtäältä jääviys- ja toisaalta kompetenssiongelmista samoin kuin avoimuuden ja yhdenmukaisuuden periaatteista. He korostivat, aiheellisesti, eettisen tietoisuuden lisäämistä niin yleisellä kuin erityisesti tutkijankoulutuksen saralla – “etiikka on voitava opettaa”. Tähän eettisen tietoisuuden lisäämiseen auttaa heidän mukaansa vain “koulutus, koulutus, koulutus”. Ennen keskusteluosuutta kirjan neljäs toimittaja Salla Lötjönen käsitteli vielä kirjassa olevaa toimituskunnan artikkelia “Eettisesti hyvä työyhteisö”. Tällaista työyhteisöä ei ole mahdollista luoda mekaanisesti ja normatiivisesti vaan se syntyy kriittisessä prosessissa, jossa pohditaan omaa työtä eettisesti kestävien ja moraalisesti hyvien periaatteiden kautta. Vähimmäisvaatimuksena eettisesti hyvälle tiedeyhteisölle Lötjönen esitti, että vähättelevä asenne olisi kitkettävä.

Lopuksi käyty keskustelu oli vilkasta ja olisi jatkunut varmasti pitkään ilman puheenjohtajan päättäväisyyttä. Kuten Hallamaa kommentissaan totesi, hän ei voisi pitää hyvänä, että ihmistieteiden tutkimusetiikasta tai ennakkoarvioinnista syntyisi etiikkateollisuus, joka tuottaisi hyväksymisleimoja ja ohjailisi tutkimusta. Sen sijaan tarvitaan keskustelua ja sitä prosessia, jossa ihmistieteiden eettiset normit yhä uudelleen tuotetaan ja arvioidaan. Keskustelu siis jatkuu.

Joel Kuortti

Lisätietoja eettisestä ennakkoarvioinnista:
Arja Kuula, “Eettinen ennakkoarviointi lääketieteessä ja ihmistieteissä”, Tietoarkisto 18 (3/2005)
www.fsd.uta.fi/tietoarkistolehti/18/ eettinen_ennakkoarviointi.html