Videoituja luentoja ei saa käyttää ilman luennoitsijan lupaa

Tekijänoikeusneuvoston mukaan luentoja voi videoida vain tilapäiseen opetuskäyttöön. Mikäli yliopisto haluaa välittää opetustapahtuman eteenpäin sisäisen tai avoimen verkon välityksellä, on käyttöoikeuden laajentamisesta tehtävä aina sopimus. Maksettavan korvauksen on oltava oikeassa suhteessa käyttöoikeuden laajuuteen.

Tieteentekijöiden liitto pyysi tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa luentoesitysten videoimiseen ja videoiden käyttöoikeuteen liittyen. Lausuntopyynnön taustalla oli jäsenten lisääntynyt huoli korkeakoulujen vaatimuksista saada videoida yksittäisiä luentoja tai jopa kokonaisia luentosarjoja sekä välittää näitä luentoja eteenpäin sisäisen tai avoimen tietoverkon välityksellä.

Luentoja voidaan pitää tekijänoikeuslain suojaamina teoksina silloin, kun ne ovat riittävän omaperäisiä ja itsenäisiä. Itsenäisyyden ja omaperäisyyden vaatimuksella viitataan ns. teoskynnyksen ylittymiseen. Kun luentoesitys saa tekijänoikeussuojaa, saa luennoitsija yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita sekä saattamalla sen yleisön saataviin. Edellä mainittuun yksinoikeuteen on tekijänoikeuslaissa säädetty muutamia rajoituksia. Yksi rajoituksista koskee kappaleen valmistamista opetustoiminnassa tilapäisesti käytettäväksi. Koska rajoitusta säädettäessä esimerkkeinä on mainittu mm. kielistudio- sekä lauluopetus, pyydettiin tekijänoikeusneuvostolta tulkintaa kyseisen rajoituksen laajuudesta erityisesti luentojen videotallenteiden käyttöoikeuteen liittyen.

Vain tilapäinen opetuskäyttö

Laissa on säädetty tekijänoikeuden yleiseksi rajoitukseksi oikeus kappaleen valmistamiseen (eli tallentamiseen) opetustoiminnassa tilapäisesti käytettäväksi. Tekijänoikeusneuvoston näkemyksen mukaan julkisesti esitetystä luennosta korkeakoululla voidaan siis tekijänoikeuslain mukaisesti valmistaa kappale esim. videoimalla tilapäiseen opetuskäyttöön. Luentoesityksestä valmistettua tallennetta saa käyttää ainoastaan tilapäisesti opetustoiminnassa. Opetustoimintaan liittyvä rajoitus ei nimittäin sisällä rajoitusta tekijän oikeuteen päättää teoksen välittämisestä yleisölle. Näin ollen opettajalla säilyy poikkeuksestakin huolimatta oikeus päättää luentoesityksen välittämisestä esimerkiksi toiselle paikkakunnalle.

Etäyhteydestä tehtävä sopimus

Tekijänoikeusneuvoston näkemyksen mukaan, tilapäisen käytön sallivalla rajoituksella ei tarkoitettu laajennettavan opetustapahtumaa siitä mitä se luennoitsijan itsensä luennoimana olisi. Mikäli opetustapahtumaa halutaan laajentaa tai tallennetta käyttää pysyvästi, esimerkiksi hyödyntäen etäyhteyttä, se vaatii nimenomaisen sopimuksen tekijänoikeuden haltijan kanssa. Luennon korvaaminen tallenteella ei ole tekijänoikeuslain 14.2§:ssä tarkoitettua toimintaa. Myös tällaisesta tulee sopia luennoitsijan kanssa erikseen samoin kuin tallenteen muusta hyödyntämisestä opetustoiminnan jälkeen.

Korvaus suhteessa käyttöoikeuden laajuuteen

Näkemykseni mukaan lausunto vahvistaa sitä tulkintaa, että luentojen tekijänoikeuksien rajoituksia on tulkittava suppeasti, eikä korkeakoulu voi vaatia opettajalta ilman erillistä sopimusta luennon tallentamista ja käyttöoikeutta kyseiseen tallenteeseen. Mikäli yksittäistä luentoesitystä tai luentosarjaa on tarkoitus käyttää laajemmin, esimerkiksi korvaamaan verkko-opetuksessa myöhemmin jonkin luennon, on siitä sovittava aina luennoitsijan kanssa. Sopiessaan tallenteen käyttöoikeudesta luennoitsijan tulee huolehtia siitä, että maksettava korvaus on oikeassa suhteessa käyttöoikeuden laajuuteen nähden. Yksittäinen luennoitsija tai opiskelija ei kuitenkaan voi kieltää luentoesityksen tallentamista tilapäistä opetuskäyttöä varten.

Tekijänoikeusneuvosto, lausunto 2006:11

Tuuli Vänskä, asiamies, OTK, Tieteentekijöiden liitto

Voivatko tekijät olla näkymättömiä?

Onko tekijä sittenkin olemassa? Voiko tekstillä olla monta tekijää? Voivatko tekijät olla näkymättömiä? Voiko tekstin omistaa?

Näitä kysymyksiä pohdittiin Suomen tietokirjailijat ry:n ja Tampereen yliopiston mediakulttuurin laitoksen järjestämässä Tekijät ja kirjailijat esiin -seminaarissa 1. syyskuuta.

Tekijänoikeudelliset kysymykset ovat tärkeitä myös tietokirjallisuudessa. Tätä tärkeyttä korostaa myös se helppous, jolla nykytekniikalla on kopioida ja plagioida. Tekijänoikeudet ja niiden rikkomukset tulevat todellisiksi juuri tekijyyden kautta: myös tietoteoksen tekstillä on tekijänsä, vaikka puhuttaisiinkin ’tekijän kuolemasta’ tai ’tiedeyhteisön’ yhteisestä tiedontuotannosta.

Seminaarin aluksi kirjallisuudentutkija Veli-Matti Pynttäri Turun yliopistosta puhuikin aiheesta “Kirjailijan paluu”. Kun jälkistrukturalistisessa teoriassa on paljon puhuttu siitä, että tekijä olisi kuollut, muistutti Pynttäri, että arkimaailmassa kirjailijan läsnäolo on – ja on aina ollut – tärkeä: kirjat näkyvät tekijänsä tuotteina. Vaikka teoreettinen tekijäkritiikki ei olekaan näin banaalia, on myös teorian puolella ollut kiinnostusta uudenlaisiin tekijänäkökulmiin: Tekijän ja teoksen välisiä suhteita on useita, mutta kokonaan tekijän merkityksestä ei ole helppo päästä eroon. Kirjallisuudentutkija Sean Burkeen viitaten Pynttäri totesi, että tekijäkysymys on ratkaistava kunkin tekstin kohdalla erikseen.

Yhteinen kirjoittaminen

Hyvin erilaisesta vinkkelistä tekijyy ttä katsoi professori Merja Kinnunen Lapin yliopistosta, joka puhui otsikolla “Yhteinen kirjoittaminen”. Hän kertoi yhteiskirjoittajuuden merkityksestä ja erityisesti sen eduista. Esimerkkinään Kinnunen käytti yhtä yhdessä tutkija Olli Löytyn kanssa kirjoittamaansa kirjoitusta (“Reilua kustannustoimintaa” teoksessa Etiikkaa ihmistieteille). Hän totesi, että vaikka aihe oli molemmista tärkeä ja kiinnostava, ei kirjoitus olisi syntynyt yksin. Yhdessä tehden aihe lähti kehittymään aivoriihenä syntyneen ideapaperin pohjalta, josta teksti muokattiin yhteistyössä. Yhteiskirjoittamisen tapoja on monia, mutta yhteistä niille lienee, että näin teksti irtoaa tekijästään ja tulee yhteiseksi. Kinnunen totesi, että käytännössä tästä seuraa usein ongelmia, koska ensinnäkin vallalla oleva meritoitumiskulttuuri suosii yksilöllistä kirjoittamista ja toiseksi henkilöitymättömän tekstin pääsy julkiseen keskusteluun voi olla joskus vaikeaa.

Tekijän häivyttäminen

Professori Anto Leikola puolestaan käsitteli ensyklopedistin oikeuksia suomalaisten tietosanakirjojen historian näkökulmasta. Tekijän häivyttäminen tietosanakirja- artikkelien yhteydessä on tuttua nykyään myös Internet-tietosanakirjaprojekti Wikipedian tapauksessa, kuten seminaarin avannut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja dosentti Jussi Nuorteva jo alussa huomautti. Leikola kuitenkin kysyi, voiko tietoa irrottaa siitä, miten se on esitetty. “Jos on sanottu jotenkin, sen on joku sanonut”, hän tiivisti.

Kirjailija, dosentti Markku Envall puhui pitkälti omien kokemustensa pohjalta kirjailijan ja kustannustoimittajan välisestä yhteistyöstä, sen mahdollisuuksista ja uhkista. Editointisuhde on luottamuksellinen, ja sen perustekijänä on yhteinen näkemys hyvän lopputuloksen saavuttamisesta. Omia kokemuksiaan hyödynsi myös tietokirjailija Juri Nummelin, joka pohti tietokirjallisuudessa esiintyvien virheellisyyksien lähteitä ja syitä ja sitä, onko vastuu kirjoittajan vai kustannustoimittajan. Nummelin totesi kiireen olevan kaiken editoinnin pahin vihollinen. Monesti ainoa, joka virheet huomaa, on kirjoittaja itse, mutta toisaalta joskus virheiksi katsotaan mielipide-erotkin.

Teoksen juridinen käsite

Immateriaalioikeusinstituut in pääsihteeri Marja-Leena Mansalan puheenvuoro käsitteli tekijyyttä teoksen käsitteen juridisen määrittelyn näkökulmasta. Tekijä on se, joka on tuottanut itsenäisen, omaperäisen luomistyön tuotteen – teoksen – olipa se esteettisesti arvioiden millainen tahansa. Tekijänoikeuslaki ei kuitenkaan ole täydellinen ja siksi oikeudessa välillä harkitaankin, miten tulkita lakia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Lönnrotiin erikoistunut erikoistutkija Raija Majamaa päätti tilaisuuden puhumalla arkistoaineiston omistajuuskriteereistä muun muassa arkistoitavan aineiston seuloutumisen ja arkistojen keskinäisten reviirien kautta. Koska arkistoilla ei ole tekijänoikeuksia, ovat arkistojen “kätköistä” paljastuvat yllätykset todellisuutta myös Suomessa.

Täyttä päivää täydensi vielä oheisohjelma, kun tilaisuuden tauolla, “mokan kaipuun iskettyä”, julkistettiin seminaarin puheenjohtajan Mikko Lehtosen juhlakirja Tutkimusten maailma (toim. Juha Herkman ym.), mikä veti sanavalmiin puheenjohtajankin hetkeksi hiljaiseksi. Muutoin keskustelu kävi tilaisuuden kuluessa vilkkaana aina, kun siihen tuli mahdollisuus. Aivan lopuksi Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtaja Pirjo Hiidenmaa väläytti seuraavan seminaarin mahdolliseksi aiheeksi Lukijan – tuon jokaisen kirjoittajan välttämättömän, mutta arvaamattoman ystävän.

Joel Kuortti